Translate my post to your motherlanguage! I can't promise good translations...

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

!! BLOGI VAIHTAA OSOITETTA !!

Pääsin vihdoin siihen tulokseen pitkän jumituksen jälkeen, että on aika kääntää uusi lehti elämässä ja ruveta kirjoittamaan puhtaalle paperille ja sulkea tämän elämän vaiheen kannet kiinni ja jättää ne pelkiksi muistoiksi.

Uusin siis blogin täydellisesti nimeä ja ulkomuotoa myöten, tästä eteenpäin löydät kirjoituksiani, kuviani sekä elämääni tämän blogiosoitteen suunnasta:

            aurinkoketut.blogspot.fi

Jokainen lukija on tervetullut jatkamaan lukuaan uuteen blogiin, jonka uusi muoto myötäilee nyt enemmän tämän hetkistä elämää, tunteita ja ajatuksia.

ps. Tämä blogi jää auki ja tekstejä pääsee siis vielä lukemaan. Postauksia tänne ei kuitenkaan enää ilmesty, liity siis uuden blogin lukijaksi, jos vielä odotat minulta postauksia!!
(Huomioithan kuitenkin, että kaikki tässä blogissa kirjoittamat tekstit ovat minun omiani, eikä sinulla ole lupaa kopioida niitä omiin nimiisi, kiitos)



 

perjantai 23. tammikuuta 2015

122. Se kumma tunne rinnassa

  Hymysi, se kumma tunne rinnassa, jota en saa millään selitettyä
                                      Ripaus ylpeyttä, täydellistä ylpeyttä sekä omistushalua.
                Ei, enemmän. Minun.
                             Syvä ääni sisällä, joka huutaa: Minun. 
           Ja kun sanot, että haluat, että sinun kotisi on minun kotini ja toisin päin,
                                 minä olen valmis tekemään sinulle kodin sinnekin missä sinulla ei ole hyvä olla.
                        Sillä minulle koti ei ole seiniä, ei tauluja seinällä ja jääkaappimagneetteja.
         Minulle koti on sinun äänesi, sinun tuoksusi, sinun sielusi.
                                                  Se kumma tunne rinnassa, tiedättehän. Sellainen kupliva.
                                             Minun. 
                                Olin kadonnut pimeyteen, luin sinulle siitä uusintaa puhelimeen.
                                               Muistin miltä minulta oli tuntunut kirjoittaessa joka sana.
                   Olin yksin, rikki, vajavainen.
                               Mutta nyt olen löytänyt lämmön,sinut ja huulesi, jotka elvyttävät heikot keuhkoni
                       Olen löytänyt aamuauringon taas sekä hetket.
                  Hitaasti löydän itseni, tiedostan itseni, hymyilen.
                                             Minähän osaan olla onnellinen. Kas kummaa.
                     Nyt minä en enää ole yksin, ja vaikka olen rikki ja vajavainen, saan olla sitä.
                           Sillä tiedän, että tulen korjautumaan, sinä et nimittäin paranna haavojani naiivisti.
         Sinä puet minut turvaan sanoillasi, kosketuksellasi
                                  Annat minun nuolla omat haavani kiinni, niin, että olen oman elämäni herra.
             niin, että vuosia myöhemmin voin sanoa, että minä olin vahva.
                                        Vaikka sinä autoit.
                                 Se kumma tunne rinnassa, tiedättehän.
                                                       Se kumma tunne rinnassa,
                                     kun rakastaa jotakuta niin paljon,
                                                                                              että se itkettää.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

121. Huonomuistinen

Mitä jos en muistakkaan viiden vuoden päästä sitä mitä teit minulle eilen? 
     Entä jos muistini vain katoaa
  Yhtä hiljalleen ja huomaamatta kuin minäkin, 
   sillä välillä minä herään
             Ja huomaan etten ole sama tyttö kuin ennen
                   Minä pelkää enemmän
                      Minä rakastan enemmän
Enkä tunne itseäni kokonaiseksi,
                      jokin on jäänyt menneisyyteen. 
      Jätinkö vihersilmäisen prinsessan leikkimään tulella kedolle voikukkien puhaltaessa ilmaan uuden elämän. 
            Minne kadotin muistini, mielikuvani kirjoista, äänistä, tunteista. 
    Minua pelottaa, kuka minä olen.
            Voisitko piirtää ääriviivani permanenttitussilla ja antaa elvytystä suusta suuhun? 
       Voitko opettaa minua värittämään värityskirjoja, laskemaan yhteen yksi plus yksi? 
                  Ennen kuin unohdan... myös itseni

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

120. Onko pakko nukkua?

Hiljaisuudessa äänet naksahtelevat lähempänä korvaa
                           etkä sinä ole vieressäni silittämässä unisena hiuksiani, kun suustani pääsee ahdistunut henkäys.
                       sinä olet kaukana ja yön pimeyden kädet silittelevät minua sinun sijasta.
                                           Mutta minä en pidä niistä käsistä, minä en pidä niiden aiheuttamista kylmistä väreistä enkä siitä kuinka sydämeni hakkaa kovemmin.
                                                  Enkä enää vaivu uneen niin kuin tarinoissa, runoissa kerrotaan
                  Astelen uneen portaita pitkin, joista ensimmäisten parin sadan aikana mietin nurkassa väijyvää hahmoa tai pimeydessä tuijottavia.
     Seuraavat viisikymmentä porrasta hengitän raskaasti, näen oikeasti hahmot.
                               Sitten nytkähdän takaisin hereille - tai melkein, huudan ja haukon henkeäni paniikissa, sinä olit siinä aivan juuri äsken, missä olet nyt?
Valo sammuu itsestään jossain vaiheessa, sammutinko minä sen?
                             Yön äänet raapivat ulko-oveani, ikkunoitani ja valot katselevat minua hiljaa, hymyillen irvokasta loistavaa hymyänsä.
          Ja vaikka siinä ei ole mitään järkeä, pimeys aamuyöllä yksinäisyydessä pelottaa enemmän kuin iltakahdeksan pimeys - ehkä se ei ole kumma - kuka minulle aamuyöllä vastaisi. kuka minua auttaisi jos pimeys söisi minut nauraen pelkoani?
                    Onko pakko nukkua ilman sinua, ilman sinun lämpöäsi ja turvaasi?
                                  Ilman sinua pimeys on taas pimeyttä, ei helliä kosketuksia tai kauniita sanoja
                               se on kylmyyttä, ahdistusta, minun helvetin alin taso.

lauantai 4. lokakuuta 2014

119. Rakkaus on kuolemattomuusjuoma

Ja kun suutelen sinua kuivilla huulillani
                  etelätuulessa, yön roudan tuoksussa,
     lipuvat valkoiset pilvet ylitse vaarojen hukuttaen ruskanlehdet usvaan.
Taivaalle piirtyvät pilvivanat kutsuvat meitä lentämään ja minä olen ihan varma,
                         että jos nyt pidättäisin hengitystä,
                                             kohoaisin tuulen mukana ylös taivaalle
 kulkemaan lentokoneen piirtämää polkua pitkin,

                                sillä sinä suutelet minulle siivet
                                                     entisten palaneiden, rikki revittyjen tilalle.

Ja kuinka himo väreili pitkin ihoani, asettui orvas ja marraskeden väliin
                                        tanssi sähköistä tanssiaan jopa sormenpäissä saakka
                  kun sinä huokaisten
                                            anelit
        minua jakamaan kanssasi
                                             koko maailman
                                                        hämärässä pienessä huoneeessa, jossa tuoksuit sinä
                                                                                   sekä meidän yhteinen himo

Enkä ymmärrä, käsitä, tajua,
             sydämeni,
                         Ennen eloton, hitaasti tahtia lyövä kuolonkello,
                                          tahtoo nyt hypätä rinnastaan ulos, maalata taivaalle meidät ja huutaa kurkkunsa käheäksi kultaiseksi kuivuneella pellolla, jonne en salli itseni menevän,
                    sillä kai minä pelkään
                                      että sinä parannat minut, et vain sido haavojani vaan puhallat niihin,
                                                                                     odotat niiden arpeutuvan, etkä revi niitä välissä auki
                      ja sitten minussa ei ole mitään paikattavaa
                                              ja sitten voin rakastaa sinua sydämellä, joka ei jokaisen lyönnin välissä vuoda pimeyttä kehooni ja saastuta hetkiä.
             
                                                         Älä huoli,
                                                                    minä selviän
                                                                              ja minä paranen
                                        sillä tällä hetkellä,
                                                                              tunnen itseni maailman onnellisimmaksi.
                                                           koska sinä olet kaunis
                                                                               ja sinä olet vihdoin minun.
                                                                                                        kettu pajupillin kanssa lehdon kehdossa

tiistai 9. syyskuuta 2014

118. Herää jo, minä heräsin jo tähän tunteeseen

Oletko koskaan yöllä herännyt unesta hymyillen?
               Minä heräsin, ja et arvaa kenestä näin unta, sinusta.
      meistä maailman huipulla laulamassa,
                                              tanssimassa tähtitaivaan alla hiukset sekaisin, housujen lahkeet kurassa
                  silmät loistaen kertomassa toisillemme tulevaisuudesta
     tulevaisuudesta, johon ei aio suostua kulkemaan ilman sinua
                                                    tulevaisuuteen, jonne haluan aurinkoa ja oransseja ja punaisia lehtiä
                            ja ainiin
                                       tietenkin sinun huulesi
                  pimeydessä vasten minua samalla, kun repeät nauramaan
                                                         samalla hetkellä kun elämä virtaa kovempaa suoniimme
   ja unohdamme yhdessä, miksi edes koskaan epäilimme,
                                 sillä hei,
                                           ainut mitä voisi tapahtua,
                                                                   että kuolisimme lopulta onnellisina
                                                                                   yhdessä pitkän elämän jälkeen
Herää jo, tahdon vain sinut.
..Tää tunne pistää mut kuuntelemaan kaikkea...... ei niin katu-uskottavaa. Mutta se ei haittaa, koska näistäki kappaleista tulet mieleen sinä.

sunnuntai 31. elokuuta 2014

116. Kasvoleikki

                  Kuinka voisin näyttää teille oikeat kasvoni, 
                                 kun aamunkajosta iltahämärään pukeudun naamareihin
         jotka olen lainannut kirjan sivuilta, ihmisten puheista,
                                                   enkä enää itsekään tiedä nauraisiko oikea minäni
                                        jos joku kertoisi hyvän vitsin,
                              sillä en enää edes muista minkä värinen oikea sydämeni on
                                                                                 pimeys on piirittänyt sitä liian kauan.