11. Aloittaminen on vaikeinta
Päässä on lista kaikesta mitkä pitäisi tehdä huomiseksi ja mitkä pitäisi saada valmiiksi viimeistään seuraavalla viikolla. Selkä meinaa tappaa minut, hierojalle pitäisi varata aika, niinkuin myös kampaajalle, koska mielessä on vihdoin uusi innostus erilaisiin hiuksiin. Vähiten kiinnostava raksitettava kohta listalla on hammaslääkäri, jonne viimeiseksi tässä maailmassa tahtoisin mennä.
Mikä tästä kaikesta tekee vaikeaa? No, ajatuksen kannalta eihän siinä mikään, kun vain astelisi kampaajalle taikka hierojalle ja varaisi ajan ja merkkaisi ajankohdan kalenteriin. Mutta entä sitten käytännössä? Asioita tuskailee ensin sen yhden viikon ainakin, toisen viikon ahdistelee sitä ettei ole vieläkään saanut mitään aikaiseksi kunnes sitten viimeistään kolmannella viikolla ottaa itsestään niskasta kiinni ja ryhdistäytyy ja hoitaa kaikki asiat samaan aikaan ja varsinkin vielä samana päivänä ettei yksikään muistettava tekeminen tai asia pääsisi unohtumaan. Aloittaminen. Niin helvetin helppo sana, kaksitoista kirjainta sekä nen -pääte joka vain lisää helppouden tunnetta, mutta eihän asia ole näin. Kuinka moni on koskaan tuntenut, että mielessä pyörii tuhat ja yksi erilaista asiaa, jotka pitäisi vain saada aloitetuksi ja tehdyksi, mutta aloittaminen venyy usein hirmuisen pitkälle ja loppujen lopuksi usein jopa liian pitkälle.
Nostan käteni pystyyn ensimmäisenä tunnustaakseni, että minulla olisi tällä hetkellä tehtävänä monen monta koulujuttua sekä paljon myös tälläisiä ajanvarausasioita, jotka ovat lähes pakollisia minun hyvinvointini kannalta. Ellen sitten täysin jumittunutta selkää tai viisaudenhampaita työntämään hampaita liian ahtaalle. Pahinta tässä onkin se, että kun ei alota näitä pakollisia velvollisuuksia tarpeeksi aikasin, alkaa pääkopassa vihdoin hiljalleen koputtelemaan ystävämme pieni stressi, joka lopulta vetää minutkin ihan hermoromahduksen partaalle.
Taijanpa siis tämän postauksen merkeissä haastaa itseni tekemään kaikki ajallaan, tai ainakin parin päivän varoitusajalla pakollisesta päivämäärästä. Samalla velvoitan itseni huolehtimaan omasta hyvinvoinnistani enkä enää tuppaa asioita eteenpäin vaan alan suunnitella paremmin menoni sekä myös koulunkäyntini niin, että en kohta tuskaile yötpäivät siitä kun mikään ei tunnu oikein luistavan, koska on vain niin paljon tekemistä mitkä pitäisi saada aloitetuksi.
Loppuun ajattelin pistää, jotain joka minua auttaa tämän pienen stressintyngän ja ahdistuksen kanssa. (En kuitenkaan laita tähän mrun kuvaa, vaikka se olisikin kaikkein paras katsottuna edelliseen lauseeseen.)
Mikä tästä kaikesta tekee vaikeaa? No, ajatuksen kannalta eihän siinä mikään, kun vain astelisi kampaajalle taikka hierojalle ja varaisi ajan ja merkkaisi ajankohdan kalenteriin. Mutta entä sitten käytännössä? Asioita tuskailee ensin sen yhden viikon ainakin, toisen viikon ahdistelee sitä ettei ole vieläkään saanut mitään aikaiseksi kunnes sitten viimeistään kolmannella viikolla ottaa itsestään niskasta kiinni ja ryhdistäytyy ja hoitaa kaikki asiat samaan aikaan ja varsinkin vielä samana päivänä ettei yksikään muistettava tekeminen tai asia pääsisi unohtumaan. Aloittaminen. Niin helvetin helppo sana, kaksitoista kirjainta sekä nen -pääte joka vain lisää helppouden tunnetta, mutta eihän asia ole näin. Kuinka moni on koskaan tuntenut, että mielessä pyörii tuhat ja yksi erilaista asiaa, jotka pitäisi vain saada aloitetuksi ja tehdyksi, mutta aloittaminen venyy usein hirmuisen pitkälle ja loppujen lopuksi usein jopa liian pitkälle.
Nostan käteni pystyyn ensimmäisenä tunnustaakseni, että minulla olisi tällä hetkellä tehtävänä monen monta koulujuttua sekä paljon myös tälläisiä ajanvarausasioita, jotka ovat lähes pakollisia minun hyvinvointini kannalta. Ellen sitten täysin jumittunutta selkää tai viisaudenhampaita työntämään hampaita liian ahtaalle. Pahinta tässä onkin se, että kun ei alota näitä pakollisia velvollisuuksia tarpeeksi aikasin, alkaa pääkopassa vihdoin hiljalleen koputtelemaan ystävämme pieni stressi, joka lopulta vetää minutkin ihan hermoromahduksen partaalle.
Taijanpa siis tämän postauksen merkeissä haastaa itseni tekemään kaikki ajallaan, tai ainakin parin päivän varoitusajalla pakollisesta päivämäärästä. Samalla velvoitan itseni huolehtimaan omasta hyvinvoinnistani enkä enää tuppaa asioita eteenpäin vaan alan suunnitella paremmin menoni sekä myös koulunkäyntini niin, että en kohta tuskaile yötpäivät siitä kun mikään ei tunnu oikein luistavan, koska on vain niin paljon tekemistä mitkä pitäisi saada aloitetuksi.
Loppuun ajattelin pistää, jotain joka minua auttaa tämän pienen stressintyngän ja ahdistuksen kanssa. (En kuitenkaan laita tähän mrun kuvaa, vaikka se olisikin kaikkein paras katsottuna edelliseen lauseeseen.)
Kommentit
Lähetä kommentti