Translate my post to your motherlanguage! I can't promise good translations...

maanantai 30. joulukuuta 2013

32. Yksitoista toista (Haaste)

.. Ja minäkun lupasin ja vannouduin etten tee tälläist enää ikinä niin tässäpäs tätä nyt lopulta ollaan.
Säännöt tulevat tässä:
 1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Haastetun tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

11 faktaa minusta
1. Sekoitan helposti unirytmini eikä se ole hyväksi minulle. Tarvitsen aikataulutusta jos meinaan jaksaa mitenkään nousta sängystä ylös.. 
2.Vasemmassa silmässäni on ollut jo kohta kaksi päivää elohiiri
3. Heräsin tänään siihen, kun kuulen äidin huudon alhaalta: "AA HIIRI!"
4. Elämän suunnitelmaani kuuluu voittaa lotossa päävoitto, se on siis suunnitelmassa, ei jos vaan kun. 
5. Minulla on erittäin herkkä ja atooppinen iho, kuolen varsinkin näin talvella. (eikä muka sais raapia..hups.)
6. Haluaisin laulaa enemmän, olen hirveän ujo laulamaan kenenkään kuullen, joten kotona laulaminen muiden kotona ollessa on ylitsepääsemätöntä.
7. Haluan matkustaa mahdollisimman paljon elämäni aikana
8. Ystävät ovat minulle erittäin tärkeitä vaikka en osaakkaan pitää yhteyksiä kehenkään.. 
9. Lupasin itselleni aloittaa kuntoilun heti uuden vuoden jälkeen. 
10. En osaa naksuttaa sormiani... (Kuulen tästä usein. "suhina vaan käy.") 
11. Rakastan luontoa ja siellä olemista, vaeltamista jne. 

 Kysymykset
Jos voisit muuttaa jotain vartalossasi, mitä muuttaisit?
Muuttaisin varmaan ihoani, raivoan tälle niin usein. Olisi ihana saada pehmeä hyväkuntoinen iho, joka ei kuivu joka talvi korpuksi ja saa ihottumia ihan oudoista jutuista.

Lempi mies- ja naisnäyttelijä?
Naisnäyttelijöistä sanoisin Mila Kunis ja Hannah Murray ja miesnäyttelijöistä valitsen Robert Downey Jr, Johnny Depp ja Jude Law. ..Varmaan näitä tulis enemmänkin, jos rupeisin vain miettimään. 

Mitä odotat vuodelta 2014?
Että pääsen muuttamaan omaan kämppään kesällä ja saan vihdoin alkaa itsenäistymään. (Haha, vastuullisuus täältä sitä tullaan.)

Pelottavin näkemäsi elokuva?
Tähän en oikein ees osaa vastata tai osaan, mutta olen niin herkkä kauhuelokuville, että jo tavallisin ja jopa kaikkein huonoiten toteutettu Kauna on saanut mut kaheksi viikoksi vainoharhaiseksi ja näkemään olemattomia. Kaikille siis tiedoksi, että jokainen leffa, missä on yksikään mielikuvituksellinen olento, pistää mut ahistumaan vähintään sitten kun on aikana mennä nukkumaan, vaikka leffa itsessään ei pelottaisi. ...Mielikuvitus lapsen tasolla. 

Kuka julkkis haluaisit olla päivän ajan?
En seuraile oikein ketään julkkista.. Enkä silleen välttämättä haluaiskaan olla kukaan julkkis päivää. 

Tietokone vai puhelin?
Hupellin. 





















Aamu vai yö/ilta?
Ehdottomasti ilta, oon silloin yleensä parhaimmillaan, jos olen... 

Lempikirja?
Oon ihastunu täysillä Harry Pottereihin ja amns rakastuin, kun joskus muutama vuosi sitten luin Ennen kuin kuolen. ..Niin kaunis ja jotenkin hyvin raaka ja koskettava kirja. Luen paljon kummiski enkä voi silleen nimetä lempikirjaa tarkalleen, yleensä kaikki mitä luen on osottautunut hyviksi. Yhden maininnan kuitenkin haluan antaa ja se on Saranan puolelta -kirjalle. Kantsii lukee.

Paras muisto kesästä?
Yleisesti vai viime kesästä.. No viime kesästä mulla ei paremmin oo sanottavaa, kiikuin aika hyvin reunalla enkä saanut mistään otetta.. Mutta jos joku paras kesämuisto pitäisi mainita niin luulisin, että olin aika onnellinen toissa kesänä Kotkassa käydessäni serkkuni luona. 

Shoppailetko mieluummin netissä vai käytkö oikeasti kaupoissa?
Oikeasti käyn kaupassa, tykkään saada selville vaatteiden kankaan tunnun ja kaiken tälläisen.. Netistä jos tilaa niin helposti kuvio tai kangas näyttää paremmalta kuin se todellisuudessa on. 

Vietätkö vapaa-aikaasi mieluummin yksin vai porukassa?
Toisinaan on ihana käpertyä lukemaan moneksi tunniksi kirjaa.. mutta toisaalta toisinaan on ihana olla keskellä menoa ja kuulua siihen äänien sekamelskaan. En osaa päättää olenko intro- vai ekstrovertti.. 





















Tämän ilon teille tarjosi Jasmin.
Ja koska pitäydyn tälläisessä En tykkää haastepostauksissa -linjassa, niin en myöskään jaa tätä haastetta kenellekään erityisesti. Tietenkin vinkkaan ilkeyksissä, että Jasmin pitää oikein paljon näistä, joten jokainen haaste sille. :) 

lauantai 28. joulukuuta 2013

31. Minä rakastan - koska minä voin

Haluaisin kirjoittaa elämästä
             haluaisin laulaa tulevaisuudesta ja hymyillä
Haluaisin huutaa kurkkuni käheäksi ja haluaisin elää pidempään kuin kukaan koskaan on elänyt
                                        Haluaisin huokaista ja samaan aikaan juosta maratonin
           Haluaisin auttaa jokaista, niitäkin jotka kieltävät sitä tarvitsevansa
    Haluaisin kurtistaa kulmiani lapsenlapsilleni ja sanoa: "ymmärrätte kun kasvatte."
Haluaisin pujottaa kultasormuksen nimettömään ja vannoa ikuista rakkautta.

Ja minä kirjoitan ja laulan
       minä huudan ja hymyilen, ja elän varmasti pidempään kuin kukaan
Minä huokaisen ja juoksen, autan ja torun kurtistamalla kulmiani vielä sinisilmäisille lapsille
         Ja minä pujotan sormuksen sormeesi ja suutelen rakkautemme sinetiksi vannoessa ikuista rakkautta
Minä olen, minä elän ja minä teen kaiken minkä minä voin ja kovasti yritän tehdä myös niitä asioita, joihin minulla ei välttämättä edes ole yhtään valtaa eikä vaikutusta.

Me emme saa pelätä, emme saa luovuttaa, emme epäillä, emmekä olla luottamatta.
            ja vaikka te pelkäisitte, minä aijon rakastaa, rakastaa tätä elämää ja tätä maailmaa, jokaista ihmistä sen päällä, sinisilmäisesti ja avosydämin. Sillä minä tiedän, ettei yksikään hymy taikka hellä kosketus ole vaaraksi kenellekään. Me olemme ihmisiä, me tarvitsemme toisiamme.
     Toisinaan tarvitsemme toisiamme enemmän, emmekä silloin saa kääntää päätämme toisaalle.
Kaipaan sinua, hymyäsi, viestejäsi, kosketustasi, sieluasi. Enkä päästä sinua putoamaan, vaan nostan sinut syliini ja kiedon kultaan, tai ainakin vasemman nimettömäsi. 

perjantai 27. joulukuuta 2013

30. Miksi?

No siksi...
Ei vaan koska.. 
              ...minuun sattuu, kun et pysty hymyilemään
              ...haluaisin kaapata sinut syliisi ja kuljettaa sinut turvaan kaikelta pahalta.
              ...olen mustasukkainen, kun halasit häntä liian tuttavallisesti
              ...minä pelkään kuolemaa ja yksinäisyyttä
              ...tahdon elää sinun kanssasi elämäni loppuun asti.
              ...en osaa puhua tunteistani ääneen.
              ...minua ahdistaa, sillä tiedän, että meidän on tehtävä valintoja.
              ...minulla oli nälkä.

             ...en osaa lopettaa itkemistä, varsinkaan jos joku kyselee mikä minulla on
              ...olen onnellisempi kuin koskaan ennen.
              ...en enää tahdo pudota kielekkeeltä.
              ...minulla on sinut, enkä muuta tarvitse.
              ...maailma on meidän ja me voidaan mitä me tahdotaan.
              ...ääneti ovat pelkurit ja pimeimmästä raosta huutaa tuskaisimmat kovimpaan
              ...ihmiset ovat idiootteja .. mutta et sinä.
              ...kaikilta ei voi odottaa samaa
              ...me olemme rasistisia sikoja
              ...elämää ei saa heittää hukkaan
              ...me olemme hukassa, mutta voimme löytää toisemme
              ...epäilemme liikaa ja luotamme vielä vähemmän
              ...pelkäämme turhaa
              ...kaikkea ei voi selittää järjellä, se vain pitää tuntea, syvällä sydämessä.
     

maanantai 23. joulukuuta 2013

29. Kadotin lapsuudenjouluni

En tiedä parempaa kuin hyasintin tuoksu talossa
           mikään ei ole kauniimpaa kuin koristeltu kuusi olohuoneessa
enkä voi kiistää sitä, etteikö minulle tulisi hyvä mieli siivottuani koko talon yksin muutamassa tunnissa.
Leevi nuokkuu punaisella karvalankamatolla ja minä luen Harry Potteria sohvalla ja mietin, onko tämä enää samanlaista kuin oli silloin, kun olin kuusi vuotias.
                                     Haen joululta nykyään vähemmän kuin ennen, odotan sitä vähemmän
                        ja kun sen loppujen lopuksi saapuu, se katoaa käsistä ennen kuin edes tajuan, että mistä siinä oikeestaan on kyse.
Mutta tietenkin hymyilen, sillä kaikki ne kynttilät, kaikki se tuoksu saa minut rentoutumaan ja irroittamaan edes hetkeksi siitä kaikesta stressistä, mikä muuten velloo sisälläni alituiseen.
              silti tunnen, kuinka kaikesta tästä puuttuu jotain, kuinka jonkun tässä valon ja pimeyden yltäkylläisyydessä täytyisi olla toisin, niin että voisin sanoa, että joulu on lempijuhlani.














































Lapsuuden joulu on eri, kuin se mitä nyt koen.
                           kaikki muuttuu ja toivon enemmän kuin mitään muuta, että voisin tällä hetkellä käpertyä kullan syliin turvaan ja vain antaa itseni päästää joka jouluisen ahdistuksen hellittämään pois.
                      mutta kaikki toiveet eivät toteudu, ja tämä joulu toistaa historiaa, niin kuin kymmenet edellisetkin.

tiistai 17. joulukuuta 2013

28. Muutosta ja toiveiden toteuttamista

Itsekehu tuoksahtaa, mutta samalla olen helvetin ylpeä itsestäni. Se tuoksahtaa hiukan kirsikoille ja hymylle, ensimmäistä kertaa elämässäni osasin koodailla! (Pienen avustuksen avulla toki) Sen takia halusin tulla tänne sitten ilmoittaman tästä, koska vanhoihin postauksiin jätän pienet kuvat, joidenka ansioista (taikka syystä) teksti ei osaa käyttäytyä oikein ja menee hiukan oudosti. Elikkäs, jos aijotte lueskella vanhoja postauksia vielä tästä eteenpäin niin olkaa armollisia sille tekstin oikkuilulle, minä en vain yksinkertaisesti jaksa ruveta sekoilemaan ja suurentamaan niitä kuvia enkä myöskään leikkimään sen tekstin kanssa..
Ensimmäistä kertaa oikeastaan tein jotain tämän blogin puolesta muuta kuin kirjoitin mukamas taiteellista tekstiä tänne. Oisko jollakin mielipidettä näistä pienistä uudistuksista vai huomaatteko edes mitä olen hommaillut? 
Samalla ehkä tässä voisin kysellä mielipidettä, että haluaisitteko jonkunlaisia tietynlaisia postauksia tässä joulun alla? Tahtoisin toteuttaa teidän toiveitanne, koska jouluna toiveiden pitää toteutua ja haluaisin koittaa ainakin saada teidät hymyilemään yrittämällä toteuttaa jonkinlaista toivepostausta.
    Elikkäs toivepostausehdotuksia tulemaan! Mikäli olet pitänyt jostakin minun tietystä tavasta kirjoittaa, mm. runoista tai mielipidekirjoituksista taikka sitten novelleista, kommentoi toiveesi ja minä toteutan sen!
Ps. Hui, kun joulumieli tarttuu kun värkkäilee vähän lahjapaperin ja -nauhan kanssa ja saa aikaan niin kauniin paketin, etten sitä uskaltaisi antaa edes tuhottavaksi.
Pps. Tulee mieleen varhaisimmat teinivuodet tästä biisistä ja edelleen olen ihastunut tähän joulubiisiin!♥

lauantai 14. joulukuuta 2013

27. Aina ei pää kestä..

Peilityyni mieli
               hetken pirstaleita, säröjä tuhansia
Hiljaisuus, enkä enää muista kuka olen
            palaset katoavat, hukkuvat
 kuin muistot piirongin alle
                 ja vaikka taistelen,
minä itken olen heikko, enkä pärjää ilman elämää
        Juovuksissa yksinäisyydestä
 Yksin pimeydessä, ilman lämpöä

Tekopyhä marttyyri,
 mutta kai minulla on siihen lupa
                 sillä sinä tiedät suurimman pelkoni
 tiedät, mikä saa sieluni värähtelemään ja
                          hengitykseni salpaantumaan
              mutta koitan hymyillä, sillä päiviä on lisää
  tällä hetkellä tarvitsisin vain lyhyen lauseen tunnustuksen
                       siitä että on hyvä, että
              juuri minä
olen olemassa

perjantai 13. joulukuuta 2013

26. It is always now


Kuuntelin tämän puheen äärimmäisen huono tuulisessa olotilassa, minua itketti, vitutti eikä oikein mikään tuntunut hymyilyttävän. Jaan tämän teille, koska tämä on parhainta mitä olen tänä epäonnen päivänä kuullut. Epäonni on tervehtinyt minuakin pallon muodossa, iskeytyen täysillä otsaani, seuraamukset eivät ole olleet mitään maailman parhaimpia vaan olo on liikkunut järkyttävän päänsäryn ja oksetuksen välimaastossa. Mutta kaiken tämän "huonon" päivän keskellä, kuulin jotain, joka sai minut hymyilemään. Okei myönnän, itkemään myös vähän lisää.. Mutta ennen kaikkea tämä puhe sai minut ajattelemaan enemmän, sitä kuinka käyttäytyä, mitä minun pitäisi tehdä, kun mikään ei onnistu ja lopulta tulee jopa hyvin eristetty, syrjitty olo. Pienistä vastoinkäymisistä välittämättä pitäisi jatkaa elämää, elää tätä hetkeä.. koska It is Always now. Hope u liked.
ps. Tähän loppuun, Are u iDiot?

torstai 12. joulukuuta 2013

25. Forget your balls and grow a pair of tits

Naiset, me luomakunnan rinnakkaan ja muodokkaat ilmiöt. Suutumme vähästä, itkemme, kun ei ole syytä ja meitä on harvinaisen vaikea miellyttää. Jos pystyt nostamaan kätesi ylös yhdessäkin kohdassa voit olla todistetusti nainen, ilman, että vilkaiset rintakehääsi tai korkokenkävalikoimaasi. Jos et kuitenkaan vielä saanut kättäsi ylös, voit lukea seuraavan listan ja yhtyä yhteen tai useampaan kohtaan.
- Joskus vain haluat napata suklaalevyn ja kadota maailmalta.
- Haluat yrittää edes toisinaan näyttää mahdollisimman seksikkäältä tai viettelevältä.
- Mökötät, jos et saa mitä tahdot. (Pätee myös lapsiin)
- "Ei mitään" tarkoittaa "kaikki on vialla"
- "Ei mulla ole mikään" tarkoittaa "nyt ois paras tietää mikä minulla on"
- Jos joku kysyy mikä hätänä kun itket, itket entistä kovempaa.
- "En tarvitse mitään lahjaksi" tarkoittaa "Olisi kiva, että yllättäisit minut"
- Suuttumiseen ei tarvitse syytä ja jos siihen on syy, pitäisi jokaisen tietää se ilman, että aiheen selostaa perinpohjin.
- Toivot, että joku tajuaisi, että tahdot hellyyttä silloinkin kun et ole vittuuntunut tai muuten vain sinulla ei ole huono olo.
- Rakastat kaikenlaisia härpäkkeitä, niin sisustuksessa kuin myös vaatteissa ja asusteissa.


















Kuitenkaan yksikään meidän ympärillä asuva ei osaa reagoida meidän tapaan toimia, tuntea taikka reagoida asioihin. Yleensä miehet odottavat meiltä täydellisyyttä, täydellistä kroppaa ja täydellistä nöyrää persoonaa, mutta nykyisessä maailmassa jopa naiset ovat alkaneet nostaa vaatimuksia toisilleen, kun yhteiskunta ahistelee jokaista nuorta identiteettikriisin partaalla olevaa naista tuputtamalla mainokset täyteen "täydellisiä naisia".
Naisen ulkonäköpaineita ahdistellaan enemmän kuin koskaan muulloin, normaalit vartalot eivät enää riitä vaan näkyviä luita arvostetaan entistä enemmän vaikka aikoja sitten liian laihoja naisia kartettiin, terveet ja hiukan ylipainoiset naiset kertoivat vauraudesta. Nykypäivän yltäkylläisessä maailmassa arvot ovat muuttuneet, naiset ovat nostaneet arvokkaimmaksi asiaksi pidättäytymisen ruuasta sekä tiukan ja sekopäisen treenaamisen sekä kalorien vahtaamisen. En voi sanoa, etteikö tämä olisi koskaan vaikuttanut minuun, mutta mitä enemmän sitä miettii, sen hullumalta se tuntuu. Minkä takia meidän jokaisen pitäisi mahtua samaan muottiin? Miksi normaalipainoiset ja normalit naiset eivät ole enää arvossaan vaan ihanteena on mediaseksikkäät mallit.



















En usko, etteikö olisi yhtään naista joka ei olisi joskus päivitellyt löllöjä käsiään taikka liian paksuja reisiään. Se kait meille kaikille naisille myös on yhteistä, mikään ei koskaan ole hyvin. Jossakin on aina jotain parannuksen varaa, pahimpia taidamme siis olla itse itsellemme nostaessa rimaa koko ajan ylemmäs kun saavutamme edes jonkin asian, johon olemme tyytyväisiä kehossamme. Minäkin voisin luetella listan ruumiinosistani, mitkä eivät minua miellytä sekä vielä kaksinkertaistaa inhon niitä kohtia kohtaan, mutta onneksi tyttöystäväni ansiosta olen oppinut vähitellen arvostamaan itseäni, peilistä vilkaistessa en takerru huonoihin puoliin vaan näen ne, mitä Kulta minussa rakastaa eniten.
  Ehkä jokainen meistä tarvitsisi jonkun, joka sanoisi jotain kaunista, jotain johon voisi takertua paremmin kuin niihin huonoihin kohtiin niin, että unohtaisi kokonaan huonot puolensa ja alkaisi korostamaan parhaimpia puoliaan kropasta, koska jokainen meistä on kaunis omalla tavallaan, eikä sitä kukaan voi kiistää eikä muuttaa meissä. Kenenkään ei tarvitse mahtua samaan piparkakkumuottiin, me emme ole koneita emmekä kenenkään ohjailtavissa, me olemme naisia ja me itkemme kun meitä itkettää ja mökötämme, kun siltä tuntuu, vaikka ei olisikaan yhtäkään hyvää syytä.



















Tavotteita toki saa olla, ja niin olen myös minäkin läntännyt mieleeni kuvan unelmakropasta sekä tavoitteesta johon joskus pääsen, mutta se kuva ei ole revitty mainoksista taikka muotilehdistä eikä yhdestäkään somesta. Se kuva on rakentunut minun päähäni realistisena, noudattaen yhtä ainoaa sääntöä: Haluan olla sellainen, että peiliin katsoessa voin rehellisesti sanoa rakastavani kroppaani ja tiedän, että tämä sääntö täyttyy, kun bodaan sen verran kroppaa, että saan heitettyä tyttöystäväni mattoon, kun seuraavan kerran painitaan. (Edelleen katkerana viime kertaisesta painimatsista.)
Tähän loppuun vielä aiheeseen kuuluvaa musiikkia! (Josta koko postauksen idea lähti liikkeelle)

tiistai 10. joulukuuta 2013

24. Tämä kylmä pohjoinen maa, ja se kaikki vitun lumi

Aamulla kun heräsin,(Tässä kohti pitäisi nauraa, tämä oli vitsi.(Ei siis vitsi että heräsin, se on kyllä ihan normaalia.)) oisin voinut vain kääntää kylkeä ja käpertyä paremmin lämpimän peiton alle, kun kerrankin oli sitä tilaa vaihtaa kylkeäkin.. (Eikä kulta saa nyt murista, koska rakastan nukkua vieressäsi, eli tyst.) Olen kuitenkin erityisen tunnollinen ihminen enkä unien takia kumminkaan skippaa koulupäivää, joten nousin sängystä ylös, kahden silmäpussin sekä valuvan nenän kanssa ja ensimmäiseksi sain ulista kylmää maailmaa, sänky vieressä huusi kutsuvasti: "babeeh.. come here, it's cold outside." En kuunnellut, olin vahva ja hipsin alusvaatteissa alas itkien kylmyyttä. 
Astuin ulos hyvinvarustautuneena, feikkiuggit jalassa, pipo syvällä päässä ja porokirjoneulelapaset survaistuna käteen. Oli pakko kirota ääneen ja kovaan.. Pakkanen puraisi heti poskia ja jäi härnäämään ympärille, kun kävelin tievarteen odottamaan pimeyteen bussia. Taivas alkoi sarastamaan hiljalleen selkäni takaa ja pilven reuna väistyi vihertävän siniseltä taivaalta. Bussi oli lähes yhtä kylmä kuin ulkoilma, eikä minua paljoakaan naurattanut kun muistelin ihanan lämmintä sänkyä, jossa oli nukkunut makoisat kymmenen tunnin yöunet.                              Aurinko nousi kauniisti ja maalasi taivaan punaisella, oranssilla sekä violetilla, luokkahuoneen ikkunasta se näytti hetken vapauden symbolilta, kun opettaja selitti jotain Rooman kulttuurista ja kaupungin rakenteesta. Basilika oli kuulemma yleinen rakennusmuoto, mutta minulle ei tullut mieleen muuta kuin kuuma höyryävä kasa spagettia tomaattikastikkeen kera. Historian tunti mateli ja loppu puolella livahdin ruokalaan hörppimään kuumaa kaakaota ja katselemaan ulos. 
               Opon tunnin tulevaisuuden suunnitelmat hämmensivät entistä enemmän ja mietin lopulta kuinka pääsisin kirjallisuuden tai taiteen huipulle niin, että jopa taulusta johon olisin maalannut pari viivaa, maksettaisiin muutama miljoona vähintään. Mietin sitä edelleen, tarvitsen jonkun maailmoja järisyttävän idean, sitten kaikki tuntee minut ja minä saan sen ihanan lasisen boksin, jossa on sadesuihku sekä takka, jonka edessä saan käpertyä kullan kainaloon. Aulassa naulakoilla muru vilkaisi jalkoihini, kun vedin uggeja jalkaan, hän oli kuolla nauruun. ...Ne on hurjan lämpimät, enkä voi mitään, että olen yksi kylmävarpaisimmista eliöistä tällä planeetalla. Haluaisin oikein mieluusti selvitä yli talven ilman yhtäkään sinistä varvasta. Pari pusua ja vielä vilkaisi minun sämpylöihin, hymyn pidättelemistä. Olen kuulemma pieni, enkä voi mitään tunteelle ulkona joka hiipii ulkona minuun kun sipsutan lyhyin askelin Kullan matkassa nuorisotiloille. Nauran mielessäni, olo on kuin viisivuotiaalla kun mutkassa nappaan kiinni Murun hihasta pysyäkseni pystyssä ja saan vain naurua mutkan kaahaus tyylistäni.
 Päivä osasi olla harvinaisen hyvä, vaikka jokainen pakkasaste tuntui kuolemalta iholla eikä palelu hellittänyt edes koulun sisällä. Saunan jälkeen kuitenkin voin huokaista, että kyllä tästä vielä selvitään sitten kun pääsen peiton ja viltin alle lukemaan iltasaduksi ilmastonmuutoksesta sekä vesien happamoitumisesta. 

maanantai 9. joulukuuta 2013

23. Hetken tie on kevyt

Kikatusta pimeydessä, kädet, jotka yllättävät ja se pitkä nauru.
            Kysyt itkenkö minä, enkä saa happea nikottelevalta hekotukseltani, 
        kätesi lepäävät omistavina lantiollani ja suustani pääsee pieni hurahdus. 
Voitan sinut sata nolla, mutta silti, takerrut siihen viimeisimpään voittoon ja minun on pakko huokaista, 
                                 koska olet suloinen. 
Aamut vaihtuvat liian nopeasti iltaan, yöhön ja pian tasainen hengityksesi kaikuu hiljaisuudessa ympäri huonetta, kun minä valvon katse katossa, 
                           ja yritän haalia hiukan lisää läheisyyttäsi, sekä hiukan lisää tuoksuasi, niin, 
          että huomenna en joutuisi ikävissäni käpertymään tyhjään sänkyyn. 
Silti, minun on vaikea hengittää kun käännyn viimeisen kerran illalla pihallesi, 
               vaikea pidättää pari kyyneltä, 
mitkä loppujen lopuksi valahtaa poskille sitten kun auton valokeilat valaisevat kadun taloja.
Enkä tiedä onko tämä laillista edes haluta sinua näin paljon, koko ajan, loputtomasti, ikuisesti.. 
                    Varon hankaamasta huuliani liikaa minnekkään, sillä maistan huulesi edelleen, enkä halua unohtaa sitä, ennen kuin uudelleen pääsen käpertymään rauhassa hetkeksi syliisi.  
                 ..I luv u beibs.. 

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

22. Valo on...

Hymyä ja naurua + perunoiden pesua
Lämpöä ja kevätaurinko

Kauniita posetuksia ja kesän tuoksua

21. Yhtä suurta juhlaa

Jääkaappi täyttyy tämän ja huomisen päivän aikana erilaisista kakuista, leivonnaisista ja pasteijoista. Äiti hösöttää aivan liikaa, siivoaa ja tarkistaa miljoona kertaa kauppalistan sekä tarjoamiset. Ai miksikö? No sattuimoisin isälläni on tasakymmeniset syntymäpäivät, eikä tietenkään äiti voi olla hääräämästä, vaikka hyvällä lykyllä vieraita saapuu enintään viisi. Minua huvittaa, miksi pitää panostaa johonkin noin paljon? Onhan se mukava, kun on hyvää ruokaa ja siivottu, mutta että olohuoneen pöytäliinat pitäisi vaihtaa ja ihan ajatuksen kanssa pitäisi miettiä miten laittaa pöydän sekä kahvikupit. Turhaudun lukuisista kyselyistä, entä näin, eikun ehkä se olisi parempi tälleen tai sitten ehkäpä näin, näyttääkö tämä hyvältä? Useimmiten vastaukseni kuuluu muutamaa desipeliä liian kovaa, kun alan jo ärsyyntyä. Syntymäpäiväthän ne vain ovat.
En ole koskaan tajunnu sitä jouluhösötystä, mitä kaikki äidit joka joulu toistavat. Ovatko verhot hyvät? .. Kerran taisin saada huudotkin, kun vaihdoin hyvää hyvyyttäni kenenkään tietämättä olohuoneen siniset verhot valkoisiin, jotka eivät edes silittämisen jälkeen olleet hyvät äidille. (Siniset verhot _eivät_ kuulu jouluun)

Toisinaan toivoisin stressittömän joulun, sellaisen, jolloin jokainen talossa voisi vain hengähtää. Tarvitseeko kaiken kiiltää vain yhden päivän takia vai onko joulu mukamas syy kerrankin raivota jokaisesta pikku pölyhiukkasesta kaapiston päällä tai ryppysistä verhoista ikkunoissa? Minusta olisi ihana vain laittaa kaikki koristeet, valot sekä kokkaukset ilman maailman suurinta siivousurakkaa ja sitä nipotusta mikä alkaa juuri muutamaa päivää ennen h-hetkeä. Kaiken lisäksi tähän rasittavaan siivoushösötykseen kuuluu myös usein se, että vaikka aikaa olisi rutkasti (muutama päivä). Pitäisi kaiken tapahtua nyt ja heti, on pidettävä kiirettä, on tehtävä tuo ja se ja nuo. ONKO SILLÄ NYT NIIN VÄLIÄ?
Huokaisen helpotuksesta, kun pääsen sen verran kauas kotoa, ettei tarvitse kestää niitä joulun läheisiä päiviä vaan suoraan tulla tunnelmaan ja rauhoittua jouluun ilman yhtäkään korotettua ääntä taikka käskyä pyyhkiä jokainen pinta minkä talosta sattuukaan löytämään. Joulunhan kuitenkin loppujen lopuksi kuuluisi olla rauhallinen, hiljainen ja stressitön juhla, jolloin vain saisi rentoutua, nauttia ja tunnelmoida ihanaa kulunutta vuotta sekä Suomen pimeyttä.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

20. Lumivalkeat pellot, kuurankukat ja se kaikki lämpö

Joulukuun ensimmäinen päivä ja lunta sataa taivaalta kauniisti leijaillen. Valkoinen maisema näyttää kauniilta, mutta toivoisin enemmän kuuran kukkia ja jouluvaloja. Me tähden lapset Suomessa juhlimme joulua valon juhlana keskellä tätä kaikkea pimeyttä.
          Enkä voi olla hymyilemättä verratessa joulua täällä maalla jouluun kaunpungissa. Paljon valoja, suuria kuusia sekä tavaratalot täynnä mitä hienoimpia, suurimpia sekä värikkäimpiä joulukoristeita. Hymyilin Stockmannin ylimmässä kerroksessa Turussa hipeltäessä erilaisia kuusenkoristeita, nauhoja ja hileitä. Se oli sellainen joulu, mistä olen aina haaveillut. Toisin sanoen amerikkalainen yltäkylläinen joulu, josta ei kimalle voinut puuttua.
               Mutta kaiken sen kimalteen, värikkyyden sekä valon keskellä pystyin muistelemaan joulua täällä todellisessa pimeydessä minne valotolpat taikka kylien tai kaupunkien jouluvalot eivät yllä. Joulua, joka on tehty kynttilöistä, muutamasta hassusta jouluvaloköynnöksestä, punaisista palloista sekä tietenkin jäälyhdyistä, jotka koristavat pihatietä kirpeässä pakkasessa. Sitä joulua, missä tuoksuu piparkakut eikä muovi, tunnelmaa antaa hiljaisuus eikä kaupan radioista soivat joululaulut ja kun kauneinta mitä tiedän joulussa, on maailman katoksi levittäytynyt kirkas tähtitaivas linnunradan kanssa.
Oikeastaan, en tiedä kumman haluaisin valita. Haluaisin valoja, koristeita ja paljon musiikkkia ja naurua, mutta toisaalta haluaisin myös sen kaiken kaamoksen, kynttilät sekä kirjan ja rasiallisen suklaata. Toisaalta sain kehiteltyä päähäni parhaimman kompromissin.
       Haluatteko kuulla? Tämä saattaa mennä taas äiteläksi rakkaushöpinäksi, mutta en voi mitään sille, että suurin joulunviettotoiveeni, olisi viettää joulu yhdessä tyttöystäväni kanssa. Täydelliseltä joululta toivoisin siis:
Ei väliä missä olisimme, jomman kumman perheen luona taikka kaksin, kunhan saisin joulusuukon kynttilöiden valossa.
Rauhallisen hetken hautuumaalla, kaikkien niiden kynttilöiden keskellä. Haluaisin sen hiljaisuuden, valon ja muistojen vain täyttää hetkeksi itseni eikä haittaisi, jos pakkasen punertamalle poskelle putoaisi muutama kyynelkin, tiedän, että kulta pyyhkisi ne pois.
Paljon erilaisia hyviä jouluruokia, suosikkeina tietenkin porkkanalaatikko ja suklaa. Olen kinkun kanssa sellainen ihme tyyppi, että syön sitä pari palaa jouluaattona, enkä siihen sitten taas vuoteen koskekkaan.
Lämmin viltti, joku hyvä leffa ja kullan kainalo. Siinä samalla ehkä sitä suklaata taikka glögiä.
Paljon naurua, hymyä, sitä ihmisten sielujen valoa, mistä en halua koskaan luopua. Sitä valoa, mikä lämmittää sydäntä synkimmässäkin pimeydessä.
Tämä kaikki jouluhössötys, siivousvimmat, kakkujen leipominen sekä uusi kynttelikkö keittiön pöydällä on tartuttanut vähitellen minuunkin sen kaiken halun kuunnella ja laulaa taas joululauluja, keksiä mitä vaikeimmin toteutettavia lahjoja rakkaille sekä vain ihmetellä sitä, kuinka taas yksi vuosi on pyörähtänyt ympäri akselillaan. Ehkä näin jo ensimmäisen joulukuun päivän kunniaksi voin juoda kaksi kuppia glögiä sekä tarttua taas kerran Harry Potteriin, käpertyä viltin alle ja vain tuhahtaa ikkunan suuntaan, josta on kaunis näky kylmään lumiseen ulkoilmaan. Ei se lumi minua kaipaa enkä minäkään todellakaan sitä, tämän päivän voin pysyä sisällä.