A breakfast table for souls

Mitä jos en muistakkaan viiden vuoden päästä sitä mitä teit minulle eilen?       Entä jos muistini vain katoaa   Yhtä hiljalleen ja huomaamatta kuin minäkin,     sillä välillä minä herään              Ja huomaan etten ole sama tyttö kuin ennen                    Minä pelkää enemmän                       Minä rakastan enemmän Enkä tunne itseäni kokonaiseksi,                       jokin on jäänyt menneisyyteen.        Jätinkö vihersilmäisen prinsessan leikkimään tulella kedolle voikukkien puhaltaessa ilmaan uuden elämän.              Minne kadotin muistini, mielikuvani kirjoista, äänistä, tunteista.      Minua pelottaa, kuka minä olen.             Voisitko piirtää ääriviivani permanenttitussilla ja antaa elvytystä suusta suuhun?         Voitko opettaa minua värittämään värityskirjoja, laskemaan yhteen yksi plus yksi?                    Ennen kuin unohdan... myös itseni

Hiljaisuudessa äänet naksahtelevat lähempänä korvaa                            etkä sinä ole vieressäni silittämässä unisena hiuksiani, kun suustani pääsee ahdistunut henkäys.                        sinä olet kaukana ja yön pimeyden kädet silittelevät minua sinun sijasta.                                            Mutta minä en pidä niistä käsistä, minä en pidä niiden aiheuttamista kylmistä väreistä enkä siitä kuinka sydämeni hakkaa kovemmin.                                                   Enkä enää vaivu uneen niin kuin tarinoissa, runoissa kerrotaan                   Astelen uneen portaita pitkin, joista ensimmäisten parin sadan aikana mietin nurkassa väijyvää hahmoa tai pimeydessä tuijottavia.      Seuraavat viisikymmentä porrasta hengitän raskaasti, näen oikeasti hahmot.                                Sitten nytkähdän takaisin hereille - tai melkein, huudan ja haukon henkeäni paniikissa, sinä olit siinä aivan juuri äsken, missä olet nyt? Valo sammuu itsestään jossain vaih

Ja kun suutelen sinua kuivilla huulillani                   etelätuulessa, yön roudan tuoksussa,      lipuvat valkoiset pilvet ylitse vaarojen hukuttaen ruskanlehdet usvaan. Taivaalle piirtyvät pilvivanat kutsuvat meitä lentämään ja minä olen ihan varma,                          että jos nyt pidättäisin hengitystä,                                              kohoaisin tuulen mukana ylös taivaalle  kulkemaan lentokoneen piirtämää polkua pitkin,                                 sillä sinä suutelet minulle siivet                                                      entisten palaneiden, rikki revittyjen tilalle. Ja kuinka himo väreili pitkin ihoani, asettui orvas ja marraskeden väliin                                         tanssi sähköistä tanssiaan jopa sormenpäissä saakka                   kun sinä huokaisten                                             anelit         minua jakamaan kanssasi                                              koko maailman                      

Oletko koskaan yöllä herännyt unesta hymyillen?                Minä heräsin, ja et arvaa kenestä näin unta, sinusta.       meistä maailman huipulla laulamassa,                                               tanssimassa tähtitaivaan alla hiukset sekaisin, housujen lahkeet kurassa                   silmät loistaen kertomassa toisillemme tulevaisuudesta      tulevaisuudesta, johon ei aio suostua kulkemaan ilman sinua                                                     tulevaisuuteen, jonne haluan aurinkoa ja oransseja ja punaisia lehtiä                             ja ainiin                                        tietenkin sinun huulesi                   pimeydessä vasten minua samalla, kun repeät nauramaan                                                          samalla hetkellä kun elämä virtaa kovempaa suoniimme    ja unohdamme yhdessä, miksi edes koskaan epäilimme,                                  sillä hei,                                            ainut mitä voisi tapaht

                  Kuinka voisin näyttää teille oikeat kasvoni,                                   kun aamunkajosta iltahämärään pukeudun naamareihin          jotka olen lainannut kirjan sivuilta, ihmisten puheista,                                                    enkä enää itsekään tiedä nauraisiko oikea minäni                                         jos joku kertoisi hyvän vitsin,                               sillä en enää edes muista minkä värinen oikea sydämeni on                                                                                  pimeys on piirittänyt sitä liian kauan.                      

                    Jaksoin edes leipoa pizzan uuniin,                                     jaksoin vaivata taikinan ja miettiä mitä sen päälle voisi laittaa         mutta kun sain sen uuniin,                             laskeuduin väsyneenä makaamaan räsymatolle uunin eteen                                                         pää sekaisin touhukkuudesta                                                                     imusolmukkeet entistä kipeämmät                        Onko tämä virus, vai olenko vain sairaana ikävästä?                                                             Sairaana kaipuusta ja kosketuksen himosta.                                                      Sen ainakin tiedän, että paranen ainakin hiukan                                                                                             kun kuulen taas äänesi

                    Ja kun pimeydessä tukehdun itseeni,                                        Kyyneliini, vapiseviin käsiin ja hyperventilointiin          Etkä sinä ole korvani juuressa kuten lupasit                       Minä uskon todella kuolevani                                     Ja katoavani. Sillä tänään eikä eilen ollut hyvä päivä olla hiljaa.                 Tänään olen jo niin paljon syvempänä kuin eilen.                                      Enkä tiedä selviänkö tästä yöstä.                                Vai löydänkö itseni pesuhuoneen nurkasta tärisemästä, silmät itkusta turvonneina ja ääni kadonneena.                    Älä jätä minua yksin..

Kynteni kaipaavat ihoasi kuten minä kaipasin sinua tänä aamuna kun ikkunat alkoivat mennä huuruun sadeusvan pyyhkiessä ylitse pienen kylämme. Syvimmät syvyyteni, nurkkani, mutkani kaipaavat sanojasi, niin kuin kellastuvat lehdet kaipaavat edes pientä valon sädettä lämmittämään.       Hiljaisuudessa kaipaan hiljaisuuttasi                                  äänien seasta koitan löytää sinun äänesi, naurusi.  mutta kaikki vain vajoaa pimeään pohjaan, kaikki muuttuu tuhkaksi ja katoaa kylmyyden tieltä. Ja minua pelottaa se, että olen voimaton estämään sitä tulemaan minunkin luokseni, minun sisälleni. Ei, minä tiedän, että se hiipii sinne, varoittamatta. Ensin se tuntuu kuumalta, niin kuin se jää jota painoit ihooni kauan, sitten se pakottaa minut pysähtymään, jotta pimeys pääsisi kietoutumaan ympärilleni.                  Ei se prosessi niin kovinkaan vaikea ole,                                   ne tuntevat minut liian hyvin.       Kylmyys, joka kalvaa sieluani. Saa varpaani palelemaan

                     Pimenevässä yössä,            päälläni paksu villatakki ja alushousut,                              kylmissäni kulmat kurtussa mietin,       kun tähtitaivas kirkastuu entisestään                                          pääsenkö luoksesi parilla lantilla sarkasmia ja setelillä sääliä                                   tähdenlennon kyydissä puoli tuhatta kilometriä                                                                                 ihan vain, että voisin                                                                                            hakea sinut viereeni nukkumaan                                                                                                  

Hiilet korkeilla poskipäillä, kurkussa surraava sirkkeli                heikotus, päänsärky,             enkö olekkaan kuolematon, vaikka tiedänkin olevani hullu juuri tällä hetkellä                                                      kaipaisin sinua                                                              sanojasi, parantavaa henkäystäsi,                   sillä ilman sinua, minä sairastun ihmiskunnan vitsauksiin                                                          kaadun voimattomana tiedottomana siitä,                                                                                                   ikävöitkö sinä edes minua,                                vaikka siitä on niin kauan kun viimeksi kuulit ääneni   mutta se on erilainen nyt,                              syystuulien kulkiessa yli metsien                                           minun ääneni katoaa sen mukana, syvälle syystuulen pussukkaan                 jota se kantaa ylpeänä mukanaan

Sinisen elämän hyökyessä rantakivikkoon,               olisitko minulle majakka myrskyssä,                                                              estämässä minua ajautumasta liian kauas ulapalle        olisitko minulle airot,                          joilla voisin soutaa luoksesi peilityyntä pintaa pitkin                kun tuuli ei henkäisekkään avunantoaan Oltaisiinko yhdessä meri,                        oltaisiin kaikkialla,                                                                   kahdestaan                                          niin, että jokainen näkisi meidät                                                                                  puhuisi suuresta sinisestä                                                                                                               ja horisonttiin katoavista punaisista kajastuksista,                                                                                         suudelmistani sinun korvanjuuressa

            Tämä on sinulle                                        lue tarkkaan, minulla on paljon sanottavaa                      Minä makasin  koko yön   parvekkeella ja mietin sinua                                                                                                                       Enkä tiedä mitä minun pitää tehdä.                                                                                                  Enemmän sanoisin, jos olisit täällä.                                    Sillä puhun sormillani, huulillani paremmin.

Unessa hiljaisuus, metsien yli hyökyvät aallot                                raikas, puhdas kevyt ilma hengittää                                                                               olisinpa lintu, tai edes perhonen               ja kun räpäyttäisin kultakirjailtuja siipiäni,                                kaatuisivat vuoret toisella puolella maapalloa                                                               hukkuisivat suurkaupungit tulviin       tähdet tippuisivat taivaalta, hakaten kimmeltävää sadettaa vasten maanpintaa                            juuri siellä, missä minä nostan huulilleni elämän eliksiirin                                                                              ja huuhdon pimeyden maksastani, keuhkoistani  Aamuöisessä odottavassa hämäryydessä,                                minä hengästyisin elämästä                    ja hymyilisin taivaankannen tähdille, sillä tiedän, että kaikki tämä                                                  

Kesä valui nopeammin sormien välistä kuin hiekka, työ vei päivistä suurimman osan kadoksiin ja loput ajasta yritin tehdä jotain mieleenpainuvaa, teinkö sittenkään? Koska hetket, muistot ja muuten vain mielikuvat ajoista ovat minulle tärkeitä, mietin, että ehkä voisin jakaa teille asti tämän kesän kokemukset pienen listan muodossa.             Kesäkuu ○ Muutin ensimmäistä kertaa omaan asuntooni, ajatukset kämpästä ja yksinäisyydestä (rauhasta) tuntuivat tällöin ihanalta, hetkeä myöhemmin ahdisti ja itketti kovasti. Onneksi sain usein vieraita. ○ Pidimme pienessä piirissä pikku tuparit. Tuparilahjaksi ananas ja tequilaa. Viikonloppuvieraaksi sain etelästä serkkuni ja tuntui mukavalta kulkea minne halusi, milloin halusi. ○ Juhannuksena saareen veneellä loistoporukan kanssa, viikonloppu täynnä naurua, iloa ja kauniita auringonnousuja. Itkin ensimmäistä kertaa K:lle puhelimessa ja kuuntelin jo kylmenneessä saunassa aamu neljältä hänen kertomuksia siitä kuinka hän pitää minusta koko ajan

Ja minä kysyin itseltäni,                              tulenko koskaan näkemään mitään kauniimpaa           kuulemaan                  maistamaan                               tuntemaan                                                                                                            kuin sinut Hiljaisina aamuina,                      kastehelmien vieriessä alas poskiani pitkin               toivon, että minulle sopisi kirkkaanpunainen                                                            sillä sitä sieluni on, ainakin silloin kun muistelen                                                                                                                                 sinua,                                                                                                                                     tuoksuasi                                              ja toisinaan mietin                                                         mitä olisimme nyt          

Ja kun istun alas pöytään ja ristin käteni vasten huuliani              kehottaisin sinua hiljenemään                                               niin hiljaiseksi, että ilma välillämme katoaa                            Anna auringon paistaa sälekaihdinten välistä ja anna sen huuhtoa väliltämme kaikki se paino                                    Anna minun tehdä tämä sinulle hyvin selväksi                   Olen oman sieluni, kehoni ja sanojeni herra                                                          Sillä asia on niin                                                                          että minä en osaa enää rakastua                                                                                                                               vaikka ehkä haluaisin

Sulje vain silmäsi kuolevainen,                     ja astu toiseen ulottuvuuteen, syvälle mielesi sisälle

Kuten moni on saattanut huomata, ettei minulta ole nyt pitkään aikaan oikein irronnut mitään tänne blogin puolelle. Ajatukset on kulkenut oudoissa paikoissa ja päähäni on painettu leimasimella kysymys: "kuka minä olen?"                         Iltaisin uni tulee nopeammin kuin koskaan, koska unissa tunnen olevani totta        silmät auki tunnen olevani liian väsynyt, mieli niin täynnä sanoja, että se pysähtyy                       Huomaan yhä useammin jääväni tuijottamaan kaupassa soijamaitohyllyä tai luomurusinoita                                                    suu auki, ajatus pysähtyneenä                                                           aivan kuin unohtaisin, miksi olen tässä maailmassa               välillä tuntuu, että olen tekemässä läpimurron. Joskus tuntuu, kuin olisin keksimässä jotain suurta, mutta lopulta se vain liukuu pois käsistäni ja olen taas yksi onneton, kadonnut olento Juhannusyönä rantasaunassa aamukolmelta onnenkyyneleet valuivat vuo

Mitä olin eilen                    mitä voisin olla tänään            pianon koskettimet laulavat elämää                                                                   ja minä olen paju          minä soin huulillasi                              minä hengitän sinua                          mitä haluan olla tänään                                                               kun kaikki on mennyt   kun ensimmäisenä herään pakkaseen                                                      ja tapettuihin toivoihin                                                               voi, kun voisin lausua jotain ranskaksi                   ja olla pelkäämättä ihmisiä                                     mitä minä edes silloin olisin                                                          pajupilli tuulessa                          veden väreilyä aalloilla                                                                                   kaukana rannasta Tänään olin tois

Sokeana valosta, turvassa pimeyden kohdussa.                                 mietin kumpaa rakastan enemmän taannoin kirjoitin, että on aivan sama hukkuuko terävään valoon vai pimeyteen, kumpikin kadottaa             Mutta en halua hämärääkään, en halua haaleaa. Tahdon sysimustaa ja vitivalkeaa                                     ja ehkä juuri sen takia sieluani leikataan kahtia lihaveitsin Sataman toivomustonkat, kolme toivomusta ihmisille, jotka uskaltavat toivoa                           sillä on myös heitä, jotka naurahtavat pilkaten moiselle tyhmyydelle     minä olen jo menettänyt kaiken toivon pimeydelle, joten miksipä ei?                                                       Nyt vain odotetaan asioiden tapahtuvan, nyt on sinun vuorosi nousta lavalle ja lausua vuorosanasi Aika. Ja merimies kivellä käski minua hymyilemään,                      ja minä suljin silmäni ja tottelin, olin tyhmä. Putosin omien silmäluomieni takana olevaan tyhjyyteen vaikka

Minä en uskalla                     en enää uskalla hengittää, keuhkot voivat täyttyä puhtaudesta         ja puhtaus voi sisälläni reagoida sisimpäni kanssa, vastareaktio repisi minut kappaleiksi En uskalla enää katsoa maailmaa,                                sillä pimeyteni ujuttautuu kaikkeen mitä pidän kauniina,                      se hukuttaa alleen auringonkin samallalailla kuin se hukuttaa minut                 Minä en uskalla tuntea,                                                   en uskalla antaa ihoni sävähtää, en anna sen nauttia,    miksi pitäisi, enhän tiedä mitä edes tahdon, muuta kuin kuolemaa.                                     missä olen                                         voitko olla pelastamatta minua                  sillä haluan ajelehtia myrskyn syvimpiin vesiin kadotakseni yhtä mysteerisesti kuin synnynkin hajota palasiin, joiden yhteen liittyminen on taas yksi pieni murto-osa mahdollisuus                                          j

Ei sillä oo välii, et oon hullu             Kuka sanoi, että maailmassa on säännöt ja normit?       Minä pystyn lentämään                                   vaikka vaan kielekkeen reunan yli

Taas minä tein sen               luulin harhoja, kuvitelmia, maalailin kauniita tyhjälle kankaalle, jonka tiesin olevan hävitysuhan alla           katsokaa kuinka tyhmä olen                                    katsokaa, olen kadottanut itseni                                                                                 taas

                                    Herättäisitkö sieluni henkiin,                                                                    jos auringon säteissä aamukasteessa                                                      lehdon kehdossa                                    kanervien kumartaessa                                                                        leikkisin olevani                                                                                            sinun kauriisi?

               Auringonihottumaa                                lämpö sisällä syvällä ja vaikka kirkas valo kadottaa värit           minut on kääritty kultaan                             kultaan, jota syventää naurut, kurkuma ja keittiönkaapit                                                       osaanko enää edes olla surullinen?                       näin haluaisin tuntea aina                                   haluaisin olla onnellinen aina, mutta talvi        en suostu miettimään sitä vielä, sillä huomenna uusi päivä polttaa hiukan poskiani lisää                                      ja huomenna minä suutelen hellästi inkaliljoja                voisitko kertoa                                   onko tämä todellisuutta vai olenko se oikeasti minä kenet näen valossa?                             kaukana pimeydestä                                     päämäärässään                                                          sillä minusta tuntuu, että tämä kävi liian helposti    

Eikä aika lopeta kulkemistaan, vaikka kuinka koitan pysähtyä mököttämään kuin pikkulapsi, etten jaksa enää. Rakas hellä armoton parantajani, voisitko pysähtyä edes siksi aikaa, että kerkeisin tajuta, kuinka onnellinen olen. Tämä on kirje sinulle Aika, lue tämä siis hyvin tarkkaan ja huolellisesti. Jalkoihini sattuu ja tuskastelen, ettei rahat riitä hierojaan. Muuttolaatikot ovat kevyitä, kuinka helppo onkaan kantaa yhdellä kädellä vaikka suuri kiven järkäle.                    Yössä hänen äänensä saa minut itkemään onnesta, juuri niin hiljaa, ettei edes hän kuule, ettei kukaan kuule, eikä se haittaa sillä valmistujaisyönä minut kuuli jokainen.                           mutta kukaan ei kuullut silloin ajatuksiani,      kyllä tämä toisinkin päin toimii, en muista mitä sanoitte, en muista mitä näin.                                                           Olin siellä taas, tiedättehän, pimeydessä, syvällä, yksin, rikki. Mutta viime yönä taivaalle nousi sateenkaari ja minusta se o

Enkä koskaan uskonut, en uskonut            että osaisin tanssia kuunliljoilla täysikuun repiessä ihoni yltä oikean hahmoni       yltä ahnaan ja nälkäisen pedon                                    toisinaan jopa uskoin, että pedon askel olisi raskaampi               mutta kun nyt saalistan sydän pamppailen                                          olen hiljaisempi kuin koskaan aikaisemmin  hiivin valosäteiden välistä ja piiritän sinua                                           eikä sinulla ole hajuakaan, että aion painaa sinut maahan                         viillellä viimeisetkin rippeesi maahan, ravinteeksi kuunliljoille, joilla minä tanssin         en enää tahdo haudoilta, kuolleilta maistuvaa teetäsi                                                                enkä irstasta hammasrivistöäsi korvani juureen   sillä minä olen löytänyt valon                     minä olen muuttunut sudeksi jotka ennen raatelivat minua             tällä kertaa minä en katoa                  

Muutaman tuhatta kukkaa             ja minä kovin likainen ja väritön,                                         keskellä kasvavaa elämää ja värejä      Onko minusta muuhun kuin mullaksi? Miksi et voisi olla täällä?                      Voitaisiin valvoa yhdessä kolme päivää putkeen            ilman sitä vitamiinimehua..

Vastaisitko, jos kysyisin                         juuri ennen aurinnousua               pimeässä  iho ihoasi vasten              luuletko, että uskaltaisit rakastua minuun?                                Vastaisitko, jos soittaisin elämästä humaltuneena                                                        laitakaupungin yöstä,                       kyyneleistä turvonneet silmät ummessa                                                 valmiina rukoukseen ennen viimeistä matkaani? Vastaisitko, jos kysyisin                      onko tämä kaikki vain näytelmää,          lavasteita ja naamioita                                                                sillä minusta tämä tuntuu tällä hetkellä aivan liian täydelliseltä.

         Vapaana hengittämään, vapaana valossa                                  päässä kuva aamupalapöydästä                        sielu hymyilee ja Olavi Uusivirta laulaa kuinka helppoa on olla onnellinen     Kirkkaan keltaiset keittiönkaapit                                         kuinka ne minulle huusikaan                                ja tänään kun kävelin ohi                                                         se tuntui aivan kodilta                    kolikotkin ovat kultaisia                                                  ja niillä vois ostaa kurkumaa, kultaa joka maistuu hyvältä               ja vaikken saakkaan persialaisia mattoja,                                                         minä voin pudota lasitetulta parvekkeelta                                       tai vain itkeä onnesta vaatehuoneessani      miten ihmeellistä elämä onkaan                                    ehkä vihdoin löysin ketjunkatkojan                                              

                                                Vasta kun metrot sukeltavat meriin                            vasta sitten minä lupaan luovuttaa                                       vasta silloin minä lopetan hengittämästä                                                                         ja rakastamasta jokaista vastaantulevaa             ja vasta, kun minut hirtetään tekopyhyydestä                                     vasta sitten suljen suuni                              vasta sitten avaan sydämeni ja täytän teidät kaikki lämmöllä                                                           sillä minä olen tulta,                                             minä olen sanoja,                         enkä minä aio alistua ennen kuin olen hakannut pimeyden kallon halki                                          niin, että öljy valuu pitkin rantakallioita                                                                            ja tahrii merimetsojen sulat                  

Pajupilliä soittava kettu         ja minä aurinkoon jumittunut varpu,                                               ei saatana, onko tämä edes totta     vai kuulenko minä harhoja, kun läheisellä pellolla tanssivat hiiret sekä fasaanit                                      ehkä joku vielä minullekin pukee päälle kultaisen mekon ja hunnun                   ennen kuin tarttuu kädestäni                           ja vie viimeiseen tanssiin, soittaen minua kauniimmin kuin kukaan                                          tanssiin, jota en halua lopettaa koskaan                                                       koska piruetit ovat liian koukuttavia  ps. minä elän ja piirrän lantiollani ympyröitä

                          Ja kun taivas putoaa                                         haluan joutua susien hyökkäyksen kohteeksi                   haluan sinut                                 vaikka en tiedäkkään mikä tämä tunne on                                                         kun eilen vielä olin tuo                                                                  tänään olenkin hän                                                mutta onko sillä väliä                                                                              minä haluan vain tuntea                              haluan vain hymyillä hiukan enemmän                                                                ja kun taivas putoaa                                                 haluan tulla raadelluksi                                                               pala palalta syödyksi                                                                                 sillä mustelmat ovat kivoja    

Oli pimeys, oli aamuaurinko olohuoneen lattialla, kanelia ja kurkumaa             onni asui sydämessä, nauru raikui helpommin kuin koskaan        ja ehkä luin runojani ääneen niin,                                            että meinasin tukehtua omaan menneisyyteeni                          strobovalojen välkkyessä tunsin eläväni                                     kertooko se jotain minusta, jos itken ilman kyyneliä    ja minä olin sokea perhonen                      kalteva pinta               auringon laskiessa vaaran päällä minä toivoin putoavani alas läpi maan                                                               ja ellen olisi saanut sitä pientä lämmitystä ulkona, olisin jäätynyt kiinni maahan ja oksentanut sisuskaluni ulos, koska toisinaan en tiedä ketä vittua rakastan                    vauhtia enemmän kuin tarpeeksi kuolonkierteeseen                                      mutta minä olin onnellinen, pieni                             osasin laulaa kovaa yhdes

Eikö tänään voisi olla jo huominen?                                            miksi aika ei kulje                       kipu kylkiin palanneena torun itseäni, etten lähde tänään lenkille                                                    mutta selvemmin erottuviin luihin olen tyytyväinen         jos vielä hiukan jaksaisin,                         voisin olla enemmän itseni kuin koskaan ennen                                       paljas, kova ja armoton              aamuauringon noustessa yksin                                             yhtä yksin kuin pimeimmässä helvetissäni

Koko jutun ideahan on se, ettei kukaan oikeastaan ajattele                  ettei kukaan oikeastaan välitä                                            eikä kukaan varsinkaan näe             usva on syönyt meidät                                 ja me luulemme olevamme täydellisiä omassa pienessä maailmassamme                       joka vähitellen murenee                                    hukkuu                                           tukahtuu meidän tyhmyydestä           eikö helpompaa olisi vain kadota                          välillä mietin, että se olisi ekoteko, välillä se on armahdus                   ehkä minä vain hiljenen                               lopetan ainakin saastuttamasta tätä maailmaa sanoilla   ja pian vielä minut unohdetaan, aivan kuten kesäkissat unohdetaan                                                                 ja minä en valita, sillä sinetöin suuni                                                                         neulon punoksella h

Keinun väärinpäin, hiukset vesiputous, suortuvat tuulessa                     päähän koskee, väärin päin kaikki kuitenkin näyttää olevan oikein päin       minä en halua olla normaali, minä olen käpy, minä olen kala joka lentää                                         olen raivokas saalistaja, sylissäni hellä rakkauteni               hymyni vääntyy ylösalaisin, mutta ehkä uskallan taas sanoa yrittäväni olevani onnellinen  onnellinen - kuinka tärkeä, suuri sana siitä on minulle tullutkaan                           onko se oikeasti se minkä takia tässä elän, se mitä kohti pyrin niin,                   että iltaisin lysähdän voimattomana ja aikaansaamattomana sänkyyn odottamaan nousen auringon uutta armahdusta, uutta yritystä.            olen jalaton gepardi, singolla ampuva gaselli ja aivoton pöllö.                 haaveilen jaloista, haaveilen rauhasta ja aivoista joilla voisin tehdä huomisesta paremman    ja haaveilen kuinka se kaikki tapahtuu kesällä                          

En tiedä uskaltaisinko jakaa tämän tunteen edes teidän kanssanne, mutta haluan                   hymyilyttää tai enemmänkin huvittaa, koneen ruudulta vastaan katsoo neljä vuotta sitten ollut minä                blondit hiukset valuvat pitkinä ja minulle tulee alaston olo ilman pitkiä suortuvia yhtäkkiä                piiloblondeus ei ole haitannut, mutta nyt kun katson nuorempaa minää silmiin, minä huomaan mitä aika tekee ihmisille      huomaan kuinka minun hymyni on muuttunut, kuinka silmien välke on sammunut ja uudelleen syttynyt                              vanha minä antaa minulle toivoa, olen tämän jo kerran käynyt läpi        miksen uudestaan pääsisi ylös pimeydestä, jos olen sen jo kerran tehnyt viattomana blondina Hymyilyttää myös se kuinka maallinen tavara on merkinnyt minulle ennen enemmän, nyt vain toivon, että kaikki olisi mentalisella tasolla ja maailman kannalta hyvin.  Ei, en ole kasvanut aikuiseksi, olen kasvanut vain ihmisenä - aikuiseksi en aijo koskaan kasv

Tien vieressä purossa lipuu lehtivene          veneen minäkin työntäisin vesille jos voisin, vadelmaveneen,                                                     sellaisen josta aamulla radiossa lauletaan   Herään aamuihin liian aikaisin                    valvon öihin liian pitkälle ja päivisin tunnen painavani joka hetki enemmän          toivoisin, että puntari värähtäisi miinuksen puolelle                                 lihakset kipeinä haukottelen termarimuki kädessä kuuntelemassa luentoa onnellisuudesta ja minusta tuntuu, että elämä rakastaa leikkiä minulla             Haluaisin kyetä enempään, lukea enemmän, kirjoittaa enemmän, mutta päivät kuluvat liian nopeasti                               tai ehkä se vain johtuu minusta                                    siitä kuinka jään haaveilemaan paremmasta tulevaisuudesta           vaikka voisin tehdä tästä hetkestä täydellisen                         mikä minua vaivaa?  milloin olen viimeksi edes oikeasti ollut surullinen