Translate my post to your motherlanguage! I can't promise good translations...

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

121. Huonomuistinen

Mitä jos en muistakkaan viiden vuoden päästä sitä mitä teit minulle eilen? 
     Entä jos muistini vain katoaa
  Yhtä hiljalleen ja huomaamatta kuin minäkin, 
   sillä välillä minä herään
             Ja huomaan etten ole sama tyttö kuin ennen
                   Minä pelkää enemmän
                      Minä rakastan enemmän
Enkä tunne itseäni kokonaiseksi,
                      jokin on jäänyt menneisyyteen. 
      Jätinkö vihersilmäisen prinsessan leikkimään tulella kedolle voikukkien puhaltaessa ilmaan uuden elämän. 
            Minne kadotin muistini, mielikuvani kirjoista, äänistä, tunteista. 
    Minua pelottaa, kuka minä olen.
            Voisitko piirtää ääriviivani permanenttitussilla ja antaa elvytystä suusta suuhun? 
       Voitko opettaa minua värittämään värityskirjoja, laskemaan yhteen yksi plus yksi? 
                  Ennen kuin unohdan... myös itseni

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

120. Onko pakko nukkua?

Hiljaisuudessa äänet naksahtelevat lähempänä korvaa
                           etkä sinä ole vieressäni silittämässä unisena hiuksiani, kun suustani pääsee ahdistunut henkäys.
                       sinä olet kaukana ja yön pimeyden kädet silittelevät minua sinun sijasta.
                                           Mutta minä en pidä niistä käsistä, minä en pidä niiden aiheuttamista kylmistä väreistä enkä siitä kuinka sydämeni hakkaa kovemmin.
                                                  Enkä enää vaivu uneen niin kuin tarinoissa, runoissa kerrotaan
                  Astelen uneen portaita pitkin, joista ensimmäisten parin sadan aikana mietin nurkassa väijyvää hahmoa tai pimeydessä tuijottavia.
     Seuraavat viisikymmentä porrasta hengitän raskaasti, näen oikeasti hahmot.
                               Sitten nytkähdän takaisin hereille - tai melkein, huudan ja haukon henkeäni paniikissa, sinä olit siinä aivan juuri äsken, missä olet nyt?
Valo sammuu itsestään jossain vaiheessa, sammutinko minä sen?
                             Yön äänet raapivat ulko-oveani, ikkunoitani ja valot katselevat minua hiljaa, hymyillen irvokasta loistavaa hymyänsä.
          Ja vaikka siinä ei ole mitään järkeä, pimeys aamuyöllä yksinäisyydessä pelottaa enemmän kuin iltakahdeksan pimeys - ehkä se ei ole kumma - kuka minulle aamuyöllä vastaisi. kuka minua auttaisi jos pimeys söisi minut nauraen pelkoani?
                    Onko pakko nukkua ilman sinua, ilman sinun lämpöäsi ja turvaasi?
                                  Ilman sinua pimeys on taas pimeyttä, ei helliä kosketuksia tai kauniita sanoja
                               se on kylmyyttä, ahdistusta, minun helvetin alin taso.

lauantai 4. lokakuuta 2014

119. Rakkaus on kuolemattomuusjuoma

Ja kun suutelen sinua kuivilla huulillani
                  etelätuulessa, yön roudan tuoksussa,
     lipuvat valkoiset pilvet ylitse vaarojen hukuttaen ruskanlehdet usvaan.
Taivaalle piirtyvät pilvivanat kutsuvat meitä lentämään ja minä olen ihan varma,
                         että jos nyt pidättäisin hengitystä,
                                             kohoaisin tuulen mukana ylös taivaalle
 kulkemaan lentokoneen piirtämää polkua pitkin,

                                sillä sinä suutelet minulle siivet
                                                     entisten palaneiden, rikki revittyjen tilalle.

Ja kuinka himo väreili pitkin ihoani, asettui orvas ja marraskeden väliin
                                        tanssi sähköistä tanssiaan jopa sormenpäissä saakka
                  kun sinä huokaisten
                                            anelit
        minua jakamaan kanssasi
                                             koko maailman
                                                        hämärässä pienessä huoneeessa, jossa tuoksuit sinä
                                                                                   sekä meidän yhteinen himo

Enkä ymmärrä, käsitä, tajua,
             sydämeni,
                         Ennen eloton, hitaasti tahtia lyövä kuolonkello,
                                          tahtoo nyt hypätä rinnastaan ulos, maalata taivaalle meidät ja huutaa kurkkunsa käheäksi kultaiseksi kuivuneella pellolla, jonne en salli itseni menevän,
                    sillä kai minä pelkään
                                      että sinä parannat minut, et vain sido haavojani vaan puhallat niihin,
                                                                                     odotat niiden arpeutuvan, etkä revi niitä välissä auki
                      ja sitten minussa ei ole mitään paikattavaa
                                              ja sitten voin rakastaa sinua sydämellä, joka ei jokaisen lyönnin välissä vuoda pimeyttä kehooni ja saastuta hetkiä.
             
                                                         Älä huoli,
                                                                    minä selviän
                                                                              ja minä paranen
                                        sillä tällä hetkellä,
                                                                              tunnen itseni maailman onnellisimmaksi.
                                                           koska sinä olet kaunis
                                                                               ja sinä olet vihdoin minun.
                                                                                                        kettu pajupillin kanssa lehdon kehdossa

tiistai 9. syyskuuta 2014

118. Herää jo, minä heräsin jo tähän tunteeseen

Oletko koskaan yöllä herännyt unesta hymyillen?
               Minä heräsin, ja et arvaa kenestä näin unta, sinusta.
      meistä maailman huipulla laulamassa,
                                              tanssimassa tähtitaivaan alla hiukset sekaisin, housujen lahkeet kurassa
                  silmät loistaen kertomassa toisillemme tulevaisuudesta
     tulevaisuudesta, johon ei aio suostua kulkemaan ilman sinua
                                                    tulevaisuuteen, jonne haluan aurinkoa ja oransseja ja punaisia lehtiä
                            ja ainiin
                                       tietenkin sinun huulesi
                  pimeydessä vasten minua samalla, kun repeät nauramaan
                                                         samalla hetkellä kun elämä virtaa kovempaa suoniimme
   ja unohdamme yhdessä, miksi edes koskaan epäilimme,
                                 sillä hei,
                                           ainut mitä voisi tapahtua,
                                                                   että kuolisimme lopulta onnellisina
                                                                                   yhdessä pitkän elämän jälkeen
Herää jo, tahdon vain sinut.
..Tää tunne pistää mut kuuntelemaan kaikkea...... ei niin katu-uskottavaa. Mutta se ei haittaa, koska näistäki kappaleista tulet mieleen sinä.

sunnuntai 31. elokuuta 2014

116. Kasvoleikki

                  Kuinka voisin näyttää teille oikeat kasvoni, 
                                 kun aamunkajosta iltahämärään pukeudun naamareihin
         jotka olen lainannut kirjan sivuilta, ihmisten puheista,
                                                   enkä enää itsekään tiedä nauraisiko oikea minäni
                                        jos joku kertoisi hyvän vitsin,
                              sillä en enää edes muista minkä värinen oikea sydämeni on
                                                                                 pimeys on piirittänyt sitä liian kauan.                      

torstai 28. elokuuta 2014

115. Sairaana ikävästä, pizza uunissa, minä matolla

                    Jaksoin edes leipoa pizzan uuniin,
                                    jaksoin vaivata taikinan ja miettiä mitä sen päälle voisi laittaa
        mutta kun sain sen uuniin,
                            laskeuduin väsyneenä makaamaan räsymatolle uunin eteen
                                                        pää sekaisin touhukkuudesta
                                                                    imusolmukkeet entistä kipeämmät
                       Onko tämä virus, vai olenko vain sairaana ikävästä?
                                                            Sairaana kaipuusta ja kosketuksen himosta.

                                                     Sen ainakin tiedän, että paranen ainakin hiukan
                                                                                            kun kuulen taas äänesi

keskiviikko 27. elokuuta 2014

114. Älä jätä minua yksin

                    Ja kun pimeydessä tukehdun itseeni,
                                       Kyyneliini, vapiseviin käsiin ja hyperventilointiin
         Etkä sinä ole korvani juuressa kuten lupasit
                      Minä uskon todella kuolevani
                                    Ja katoavani.
Sillä tänään eikä eilen ollut hyvä päivä olla hiljaa.
                Tänään olen jo niin paljon syvempänä kuin eilen.
                                     Enkä tiedä selviänkö tästä yöstä.
                               Vai löydänkö itseni pesuhuoneen nurkasta tärisemästä, silmät itkusta turvonneina ja ääni kadonneena.

                   Älä jätä minua yksin..

tiistai 26. elokuuta 2014

113. Ajatuksia väreistä, ihmisistä, ajatuksia edes jotain

Kynteni kaipaavat ihoasi kuten minä kaipasin sinua tänä aamuna kun ikkunat alkoivat mennä huuruun sadeusvan pyyhkiessä ylitse pienen kylämme. Syvimmät syvyyteni, nurkkani, mutkani kaipaavat sanojasi, niin kuin kellastuvat lehdet kaipaavat edes pientä valon sädettä lämmittämään.
      Hiljaisuudessa kaipaan hiljaisuuttasi
                                 äänien seasta koitan löytää sinun äänesi, naurusi.
 mutta kaikki vain vajoaa pimeään pohjaan, kaikki muuttuu tuhkaksi ja katoaa kylmyyden tieltä. Ja minua pelottaa se, että olen voimaton estämään sitä tulemaan minunkin luokseni, minun sisälleni. Ei, minä tiedän, että se hiipii sinne, varoittamatta. Ensin se tuntuu kuumalta, niin kuin se jää jota painoit ihooni kauan, sitten se pakottaa minut pysähtymään, jotta pimeys pääsisi kietoutumaan ympärilleni.
                 Ei se prosessi niin kovinkaan vaikea ole,
                                  ne tuntevat minut liian hyvin.
      Kylmyys, joka kalvaa sieluani. Saa varpaani palelemaan ja käsivarteni sinertämään kuin verisuonissani virtaisi syanidia.
                Ja vanha ystäväni Pimeys.
                                     joka kietoo kätensä turvallisesti ympärille, hymyilee irvokkailla hampaillaan ja syö hitaasti lihaksiani, ajatuksiani, värejä. Kaikkea missä roikun, jotta pysyisin kiinni tässä hetkessä, tässä maailmassa.
Mutta ne eivät tiedäkkään, että olen löytänyt auringon, joka paistaa jopa minun luokseni asti. Auringon, joka paistaa pilvien alapuolella, se hymyilee ja nauraa ja minä sulan, joka kerta yön pimeydessä sen ääneen.

Termit, sanat, kielioppisäännöt, menetelmät sulautuvat yhdeksi mössöksi. Haluaisin kovasti selittää tätä tunnetta, kuinka ajatukseni eivät olekaan enää ääriviivoja, kuvia, valoa ja varjoja, kirkkaita värejä. Vaan se on harmautta, tasapaksua harmautta ja monotonista luetteloa. Ei kiljahduksia, ei itkua eikä naurua, ei kaikkea mitä minä olen aina ennen ollut. Vaan järjestelmällistä, kuollutta, tylsää tietoa. Toivon vain kovasti, että kuukauden päästä saan taas kadottaa tämän kaiken päästäni pois ja huokaista helpotuksesta, kun seuraava harmaus on tiedossa vasta puolen vuoden päässä. Ehkä ennen sitä saan kerättyä tarpeeksi värejä, että voin hymyilläkin lukiessani moolimassoista.

Itselleni:
ps. Anteeksi, että olen kadottanut inspiraation. Anteeksi, että olen kadonnut massaan ja koitan vain löytää sameasta joesta edes yhden kiven, jolla heittää itseäni päähän, jotta tokenisin tästä transista. Koita pärjätä vielä hetki, sinä olet vahva.
                           Eikä kuukausi ole niin pitkä aika.

tiistai 19. elokuuta 2014

112. Tähti express

                     Pimenevässä yössä,
           päälläni paksu villatakki ja alushousut,
                             kylmissäni kulmat kurtussa mietin,
      kun tähtitaivas kirkastuu entisestään
                                         pääsenkö luoksesi parilla lantilla sarkasmia ja setelillä sääliä
                                  tähdenlennon kyydissä puoli tuhatta kilometriä
                                                                                ihan vain, että voisin
                                                                                           hakea sinut viereeni nukkumaan                                                                                                  

sunnuntai 17. elokuuta 2014

111. Salaviesti

Hiilet korkeilla poskipäillä, kurkussa surraava sirkkeli
               heikotus, päänsärky,
            enkö olekkaan kuolematon, vaikka tiedänkin olevani hullu
juuri tällä hetkellä
                                                     kaipaisin sinua
                                                             sanojasi, parantavaa henkäystäsi,
                  sillä ilman sinua, minä sairastun ihmiskunnan vitsauksiin
                                                         kaadun voimattomana tiedottomana siitä, 
                                                                                                 ikävöitkö sinä edes minua, 
                              vaikka siitä on niin kauan kun viimeksi kuulit ääneni
  mutta se on erilainen nyt, 
                            syystuulien kulkiessa yli metsien 
                                         minun ääneni katoaa sen mukana, syvälle syystuulen pussukkaan
                jota se kantaa ylpeänä mukanaan saavutuksestaan, 
                                              ylpeänä äänistä, jotka se kerää, kun ei osaa itse puhua 
Jäljelle jäi vain suusta ulos hyökyvä usva, ohut vihellys kun hengitän
                                                                             onkohan minulla kuumetta, hourailenko?

                                                               Ei sillä väliä, sillä tällä hetkellä
                                                                                             olkoonkin sitten kuumeessa tai horkassa
                                            tarvitsen
                                                     sinua
                                                             enemmän kuin koskaan ennen.
ps. minuun sattuu. 

torstai 14. elokuuta 2014

110. Ollaanko yhdessä meri

Sinisen elämän hyökyessä rantakivikkoon,
              olisitko minulle majakka myrskyssä,
                                                             estämässä minua ajautumasta liian kauas ulapalle
       olisitko minulle airot,
                         joilla voisin soutaa luoksesi peilityyntä pintaa pitkin
               kun tuuli ei henkäisekkään avunantoaan
Oltaisiinko yhdessä meri, 

                      oltaisiin kaikkialla,
                                                                  kahdestaan
                                         niin, että jokainen näkisi meidät
                                                                                 puhuisi suuresta sinisestä
                                               
                                                              ja horisonttiin katoavista punaisista kajastuksista,
                                                                                        suudelmistani sinun korvanjuuressa.

torstai 7. elokuuta 2014

109. Paljon kerrottavaa

            Tämä on sinulle
                                       lue tarkkaan, minulla on paljon sanottavaa

                     Minä makasin koko yön parvekkeella ja mietin sinua













                                                               


                                                     Enkä tiedä mitä minun pitää tehdä.
                                                                                                 Enemmän sanoisin, jos olisit täällä.
                                   Sillä puhun sormillani, huulillani paremmin.

keskiviikko 6. elokuuta 2014

108. Perhosefekti

Unessa hiljaisuus, metsien yli hyökyvät aallot
                               raikas, puhdas kevyt ilma hengittää
                                                                              olisinpa lintu, tai edes perhonen
              ja kun räpäyttäisin kultakirjailtuja siipiäni,
                               kaatuisivat vuoret toisella puolella maapalloa
                                                              hukkuisivat suurkaupungit tulviin
      tähdet tippuisivat taivaalta, hakaten kimmeltävää sadettaa vasten maanpintaa
                           juuri siellä, missä minä nostan huulilleni elämän eliksiirin
                                                                             ja huuhdon pimeyden maksastani, keuhkoistani
 Aamuöisessä odottavassa hämäryydessä,
                               minä hengästyisin elämästä
                   ja hymyilisin taivaankannen tähdille, sillä tiedän, että kaikki tämä
                                                                 tapahtuu jossain aivan muualla
                                                                                                kaikki tämä
                                      on minulle annettu palkinto,
                                                            ja minä olen voittaja.

maanantai 4. elokuuta 2014

107. Kesämuistelmia

Kesä valui nopeammin sormien välistä kuin hiekka, työ vei päivistä suurimman osan kadoksiin ja loput ajasta yritin tehdä jotain mieleenpainuvaa, teinkö sittenkään?
Koska hetket, muistot ja muuten vain mielikuvat ajoista ovat minulle tärkeitä, mietin, että ehkä voisin jakaa teille asti tämän kesän kokemukset pienen listan muodossa.      

      Kesäkuu

○ Muutin ensimmäistä kertaa omaan asuntooni, ajatukset kämpästä ja yksinäisyydestä (rauhasta) tuntuivat tällöin ihanalta, hetkeä myöhemmin ahdisti ja itketti kovasti. Onneksi sain usein vieraita.
○ Pidimme pienessä piirissä pikku tuparit. Tuparilahjaksi ananas ja tequilaa. Viikonloppuvieraaksi sain etelästä serkkuni ja tuntui mukavalta kulkea minne halusi, milloin halusi.
○ Juhannuksena saareen veneellä loistoporukan kanssa, viikonloppu täynnä naurua, iloa ja kauniita auringonnousuja. Itkin ensimmäistä kertaa K:lle puhelimessa ja kuuntelin jo kylmenneessä saunassa aamu neljältä hänen kertomuksia siitä kuinka hän pitää minusta koko ajan enemmän. Hiivin aamulla sänkyyn enkä meinannut saada unta, elämä tuntui olevan liian kaunista.
○ Vietin aikaa ystävieni kanssa, juttelin syvällisiä ja löysin uuden lempibändini sekä kauniin soittimen. 
○ Työt olivat vielä  kivaa, sain hoitaa ja kastella kukkia. 

     Heinäkuu

○ Sain vieraita etelästä uudelleen, serkkuni ja tämän poikaystävä tulivat vierailemaan viikonlopuksi, joka meni hyvin kosteissa merkeissä. Yöllä puhuin puhelimessa K:n kanssa ja keinuin uimarantamme verkkokiikussa valkoviiniä juoden. 
○ Olavi Uusivirran keikalla humaltuneena uudemman kerran valkoviinistä, laulettiin ja kiljuttiin äänemme käheiksi kylämme joka vuotisissa porsas-juhlissa. Menimme luvattomasti backstagelle juttelemaan Olaville, saimme nimmarit ja selfiet. Hymyilytti. Todella paljon. Seuraavana päivänä ojensin nimmarilla varustellun Olavin uusimman levyn konffista päässeelle rakkaalle ystävälleni ja pistin hänet itkemään. Kakku oli hyvää ja kesä tuntui oikeasti olevan kesä. 
○ Työt vaihtuivat raiskaiksi, pelkäsin henkeni edestä paahtavan auringon alla, että palan ja kuolen pellolle haran ja paarmojen sekaan. 
○ Ajelin kuskina ja tanssin baarissa selvinpäin, tiedostin liikaa ja huomasin huolehtivani liikaa. Aamulla nauratti toisten krapula.
○ Työt loppuivat, sain yhden päivän aikaa jännittää ja shoppailla äidin kanssa ennen kuin K tuli bussilla tänne. Bussi saapui vähän ennen kahdeksaa ja toi mukanaan hermostuneen suloisimman näyn, jonka olin koskaan nähnyt. Hymyilytti, tuijotutti, mutta ensimmäisenä sain käskyn olla katsomatta, K oli yhtä pientä hämmentynyttä paniikkista vyyhtiä. Ensimmäinen ilta kului punastellessa, liikahtamatta, kunnes ystäväni pyysi meitä uimaan, K oli edelleen paniikissa. Minä vapauduin kun pystyin olemaan avoin ystävieni seurassa, ilta meni uimisen jälkeen hyvin. Yöllä jännitys vapautui lopulta pimeydessä kokonaan ja loppu viikko kului liian nopeasti. K rakastui lampaisiin. Minä taisin ******** häneen. 
○ Viimeisen viikon heinäkuusta vietin lapissa Saariselällä. Maanantaina jäähyväiset olivat tuskalliset ja aamun kiiressä en edes kerinnyt katsoa häntä kunnolla niin että nyt muistaisin kaiken sen hymyn. Muistan vain kuinka se sai minutkin hymyilemään. Viikko lapissa kului nopeasti vaeltaen tuntureilla, erämaassa ja vieraillessa museossa. Saamelaisten mytologia ja kulttuuri on kaunista ja toisinaan vain jäin miettimään, minne me olemme kadottoneet omaleimaisen tapamme valmistaa tavaroita.

Nyt odotan vain syksyä, viileitä pohjoisen tuulia ja vesisateita. Haluan käpertyä villaisiin vaatteisiin teekupposen ääreen ilman, että hiki valuu ohimoita pitkin. Ehkä odotan syksyä muunkin takia, ehkä kun olen jaksanut tarpoa taas yhtien kirjoitusten läpi, saapuu taas bussi ja saapuu taas onni. En jaksaisi odottaa, ikävä on liian suuri ja sänky liian tyhjä ja kylmä. 

lauantai 2. elokuuta 2014

106. Sinä

Onnenkiemuroita, sellaisia hyvin hankalia, pistäviä
        vatsaa vääntäviä, tiedättekö?
                                             Hiljaisia öitä sinun sylissäsi, hidas hengitys korvan juuressa.
   Liian nopeita päiviä, mutta silti kerkeän olla onnellinen
                                                      hymyillä sielulla ja herätä aamuisin kosketukseesi
Välimatka ravistelee suudelman rippeet iholta,
                    kovin hiljaisessa asunnossa tuijotan sänkyä, koitan niellä itkuani
        Sinua minä shippaan ja todella lujaa.
Enkä tiedä osoittaako kompassini etelään vai pohjoiseen, se pyörii vimmatusti.
                      huutaa, josko voisin lopettaa jahkailun
                                               se tietää, että olisin onnellinen kanssasi, mutta jopa silloin, kun huulesi tekevät polkua iholleni, minä katoan pimeyteen, pohjoiseen, kylmyyteen.
                           Enkä minä haluaisi kadota. Haluaisin, että kompassini pysähtyisi sinuun, vain sinuun
            mutta olen yhtä valmis kuin maasta kaivettu rautakimpale, ja minua pelottaa, että terävät kulmani pistävät myös sinua.

Olisitko minulle paimen, joka kevään tulvasulien jälkeen vaeltaisit luokseni nunnaluostariin tuomaan villaa, viemään minut haureuksien teille kerran vuodessa?
                  Se ei haittaisi minua, sillä minusta tuntuu, että sinä olet minun jumalani.
 Ollaan vain hiljaa jooko?
                      Minä haluan oppia elämään taas tämän tunteen kanssa, tämä on uusi ja tämä on vanha.
Ja tämä murskaa minut,
                         sillä joka päivä huomaan, kuinka haluan sinua enemmän.
                                                                                         Hiukan enemmän kuin eilen.
Ainiin unohdin kertoa, 
                syksy on tulossa, ja minä hymyilen, villapaidat tuntuvat ihanille. 
       Lapin vesisateet saavat minut hyvälle tuulelle, ehkä minulla onkin vielä mahdollisuus selvitä pimeydestä
Tai ainakin siitä kylmyydestä, sillä sydämeni roihuaa villinä. 
                                                        Tätäkö se oli, se kun tuntee olevansa jonkun. 

maanantai 7. heinäkuuta 2014

105. Unohdettu tunne

Ja minä kysyin itseltäni,
                             tulenko koskaan näkemään mitään kauniimpaa
          kuulemaan
                 maistamaan
                              tuntemaan
                                                                                                           kuin sinut

Hiljaisina aamuina,
                     kastehelmien vieriessä alas poskiani pitkin
              toivon, että minulle sopisi kirkkaanpunainen
                                                           sillä sitä sieluni on, ainakin silloin kun muistelen
                                                                                                                                sinua,
                                                                                                                                    tuoksuasi
                                             ja toisinaan mietin
                                                        mitä olisimme nyt
                                                                    ja rakastaisinko minä sinua ekspotentiaalisesti lisää
                            jos sinä et olisi mennyt
                                                   pelännyt

                                                                 
         

lauantai 5. heinäkuuta 2014

104. Palaveri

Ja kun istun alas pöytään ja ristin käteni vasten huuliani
             kehottaisin sinua hiljenemään
                                              niin hiljaiseksi, että ilma välillämme katoaa
                           Anna auringon paistaa sälekaihdinten välistä
ja anna sen huuhtoa väliltämme kaikki se paino

                                   Anna minun tehdä tämä sinulle hyvin selväksi
                 Olen oman sieluni, kehoni ja sanojeni herra
                                         
               Sillä asia on niin
                   
                                                     että minä en osaa enää rakastua


                                                                                                                              vaikka ehkä haluaisin

lauantai 28. kesäkuuta 2014

103. Psychedelic heaven

Sulje vain silmäsi kuolevainen,
                    ja astu toiseen ulottuvuuteen, syvälle mielesi sisälle

perjantai 27. kesäkuuta 2014

102. Rakkausrunoja

Kuten moni on saattanut huomata, ettei minulta ole nyt pitkään aikaan oikein irronnut mitään tänne blogin puolelle.
Ajatukset on kulkenut oudoissa paikoissa ja päähäni on painettu leimasimella kysymys: "kuka minä olen?"
                        Iltaisin uni tulee nopeammin kuin koskaan, koska unissa tunnen olevani totta
       silmät auki tunnen olevani liian väsynyt, mieli niin täynnä sanoja, että se pysähtyy
                      Huomaan yhä useammin jääväni tuijottamaan kaupassa soijamaitohyllyä tai luomurusinoita
                                                   suu auki, ajatus pysähtyneenä
                                                          aivan kuin unohtaisin, miksi olen tässä maailmassa
              välillä tuntuu, että olen tekemässä läpimurron. Joskus tuntuu, kuin olisin keksimässä jotain suurta, mutta lopulta se vain liukuu pois käsistäni ja olen taas yksi onneton, kadonnut olento

Juhannusyönä rantasaunassa aamukolmelta onnenkyyneleet valuivat vuolaana, samalla kun aamuaurinko nousi värjäämään saaren puut kultaan.
                    tuntui aivan hyvältä idealta jäädä vielä istumaan olohuoneen sohvalle silmät kiinni kultasädetykseen, kun kaikki muut olivat jo menneet nukkumaan
                                     radiossa puhuttiin meteopaateista, ja minusta tuntuu että olen sellainen
                        sääherkkä
            Saisinko säilöä auringon purkkiin ja hymyillä aina?
                   nämä pilvet saavat minut voimaan pahoin, pääni särkemään, kyyneleeni sakenemaan pimeydestä

     Haluaisin kertoa teille pitkiä tarinoita, sukeltaa syvälle mieleeni, mutta en osaa edes aloittaa, koska tunnen olevani niin kovin väsynyt, voimaton ja haalea, hiukan läpinäkyvä.
   
     Siksi ajattelin, että linkkaisin teille tänne minun rakkausrunoja.fi käyttäjätilin, jotta voisitte sieltä lueskella jotain materiaalia mitä en ole koskaan julkistanut täällä blogin puolella. Toivottavasti tämä auttaa edes hiukan pahimpaan ikävään minun runoja kohtaan. (Jos sellainen mahdollista edes on.) <-- (Kuulosti liikaa Yodalta.)

                                                  rakkausrunot.fi, käyttäjä Virvanliekki

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

101. Mitä haluan olla tänään

Mitä olin eilen
                   mitä voisin olla tänään
           pianon koskettimet laulavat elämää
                                                                  ja minä olen paju
         minä soin huulillasi
                             minä hengitän sinua
                         mitä haluan olla tänään
                                                              kun kaikki on mennyt
  kun ensimmäisenä herään pakkaseen
                                                     ja tapettuihin toivoihin
                                                              voi, kun voisin lausua jotain ranskaksi
                  ja olla pelkäämättä ihmisiä
                                    mitä minä edes silloin olisin 
                                                        pajupilli tuulessa
                         veden väreilyä aalloilla
                                                                                  kaukana rannasta

Tänään olin toisessa maailmassa
                   ja mietin kuinka valio voi omia onnen tavaramerkikseen lastenpuurolle
         joudunko ostamaan onnea
                             vai voinko varkain kehittää sitä jossain piilossa tuomitsevilta kurttukasvoisilta katseilta
Tänään en kyllä jaksaisi vaikka kuinka koittaisin, 
                           tai ehkä sitten yöllä, kun puhelin alkaa taas soimaan ja voin lukea hänelle runojani 
                   hiukan hengästyneellä äänellä ehkä.

Rakas Aika, voisitko pysähtyä viikonloppuna, haluaisin nauttia mökkielämästä silmät kiinni hiukan humaltuneena ja tuntea kuinka kaikki pimeys valuu keskelle sisintäni, tyhjentää kuoren. Haluan maata ja kuunnella kuinka sisälläni soi ja anna minulle aikaa kirjoittaa muutama kaunis lause aamuyöllä, kun usva nousee metsään piilottaakseen metsän taiat minulta. 

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

100. Kolme toivomusta

Sokeana valosta, turvassa pimeyden kohdussa.
                                mietin kumpaa rakastan enemmän
taannoin kirjoitin, että on aivan sama hukkuuko terävään valoon vai pimeyteen, kumpikin kadottaa
            Mutta en halua hämärääkään, en halua haaleaa. Tahdon sysimustaa ja vitivalkeaa
                                    ja ehkä juuri sen takia sieluani leikataan kahtia lihaveitsin


Sataman toivomustonkat, kolme toivomusta ihmisille, jotka uskaltavat toivoa
                          sillä on myös heitä, jotka naurahtavat pilkaten moiselle tyhmyydelle
    minä olen jo menettänyt kaiken toivon pimeydelle, joten miksipä ei?
                                                      Nyt vain odotetaan asioiden tapahtuvan, nyt on sinun vuorosi nousta lavalle ja lausua vuorosanasi Aika.


Ja merimies kivellä käski minua hymyilemään,
                     ja minä suljin silmäni ja tottelin, olin tyhmä. Putosin omien silmäluomieni takana olevaan tyhjyyteen vaikka toisella puolella loisti sydäntä lämmittävä syvä valo.
                                               Valo, jota sivelen haavoihini salvana.
                                                             Valo, jota tihkuu hänen äänestä puhelimen läpi.

lauantai 14. kesäkuuta 2014

99. Kala ilman kiduksia

Minä en uskalla
                    en enää uskalla hengittää, keuhkot voivat täyttyä puhtaudesta
        ja puhtaus voi sisälläni reagoida sisimpäni kanssa, vastareaktio repisi minut kappaleiksi
En uskalla enää katsoa maailmaa, 
                              sillä pimeyteni ujuttautuu kaikkeen mitä pidän kauniina, 
                    se hukuttaa alleen auringonkin samallalailla kuin se hukuttaa minut
                Minä en uskalla tuntea, 
                                                 en uskalla antaa ihoni sävähtää, en anna sen nauttia, 
  miksi pitäisi, enhän tiedä mitä edes tahdon, muuta kuin kuolemaa. 
                                   missä olen
                                        voitko olla pelastamatta minua
                 sillä haluan ajelehtia myrskyn syvimpiin vesiin kadotakseni yhtä mysteerisesti kuin synnynkin
hajota palasiin, joiden yhteen liittyminen on taas yksi pieni murto-osa mahdollisuus
                                         ja hyvä niin, miksi tälläisen olennon on täytynyt muodostua
          mikä minussa on hyvää, muukin kuin halu pelastaa muut 
                                                               en minä täällä ole itseni takia, 
                     ja ehkä minun onkin aika mennä, kun olen lastannut veneeseen viimeisenkin siipirikkoisen
sitten minä kala ilman kiduksia voin vaipua likaisen suolammen pohjaan
                                                         hiukset keijuen kauniisti, 
                                                                                    elottomasti,
                         niin kuin minä keijun nyt hengittämättä muuta kuin pimeyttä

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

98. Hullu


Ei sillä oo välii, et oon hullu
            Kuka sanoi, että maailmassa on säännöt ja normit?
      Minä pystyn lentämään
                                  vaikka vaan kielekkeen reunan yli

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

97. Taas

Taas minä tein sen
              luulin harhoja, kuvitelmia, maalailin kauniita tyhjälle kankaalle, jonka tiesin olevan hävitysuhan alla
          katsokaa kuinka tyhmä olen
                                   katsokaa, olen kadottanut itseni

                                                                                taas

lauantai 7. kesäkuuta 2014

96. Saalis

                                    Herättäisitkö sieluni henkiin,
                                                                   jos auringon säteissä aamukasteessa
                                                     lehdon kehdossa
                                   kanervien kumartaessa
                                                                       leikkisin olevani
                                                                                           sinun kauriisi?

perjantai 6. kesäkuuta 2014

95. Aurinko, oletko minä?

               Auringonihottumaa
                               lämpö sisällä syvällä ja vaikka kirkas valo kadottaa värit
          minut on kääritty kultaan
                            kultaan, jota syventää naurut, kurkuma ja keittiönkaapit
                                                      osaanko enää edes olla surullinen?
                      näin haluaisin tuntea aina
                                  haluaisin olla onnellinen aina, mutta talvi
       en suostu miettimään sitä vielä, sillä huomenna uusi päivä polttaa hiukan poskiani lisää
                                     ja huomenna minä suutelen hellästi inkaliljoja
               voisitko kertoa
                                  onko tämä todellisuutta vai olenko se oikeasti minä kenet näen valossa?
                            kaukana pimeydestä
                                    päämäärässään
                                                         sillä minusta tuntuu, että tämä kävi liian helposti
        mutta ei se mitään.
                           tämän tunteen vuoksi voin vajota takaisin sitten kuin sen aika tulee
                                                                        nyt haluan vain hymyillä
                                                                                            paljaat jalat kuumalla asfaltilla

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

94. Älä joudu armas aika

Eikä aika lopeta kulkemistaan, vaikka kuinka koitan pysähtyä mököttämään kuin pikkulapsi, etten jaksa enää.
Rakas hellä armoton parantajani, voisitko pysähtyä edes siksi aikaa, että kerkeisin tajuta, kuinka onnellinen olen. Tämä on kirje sinulle Aika, lue tämä siis hyvin tarkkaan ja huolellisesti.
Jalkoihini sattuu ja tuskastelen, ettei rahat riitä hierojaan.
Muuttolaatikot ovat kevyitä, kuinka helppo onkaan kantaa yhdellä kädellä vaikka suuri kiven järkäle.
                   Yössä hänen äänensä saa minut itkemään onnesta, juuri niin hiljaa, ettei edes hän kuule, ettei kukaan kuule, eikä se haittaa sillä valmistujaisyönä minut kuuli jokainen.
                          mutta kukaan ei kuullut silloin ajatuksiani,
     kyllä tämä toisinkin päin toimii, en muista mitä sanoitte, en muista mitä näin.
                                                          Olin siellä taas, tiedättehän, pimeydessä, syvällä, yksin, rikki.
Mutta viime yönä taivaalle nousi sateenkaari ja minusta se oli aivan liian huutomerkkiä.
                                   vaikka kuulinkin puhelimen luurista hänen äänensä ja löysin itseni hetkeksi.
Aika, minne olet kadonnut ja mikset silti voi kulkea nopeammin. Jaksaisitko sinä kantaa minun onnea, jos minä juoksisin rinnallasi hengästyneenä? Minä en tahdo tulla jäljessä, minä haluan olla nykyisyyttä ja tulevaisuutta, juuri niin kuin sinäkin olet.
   Kerron sinulle myös jostain muusta kuin kipeistä jaloistani sekä "piipittävästä mieshormoneja tarvitsevasta" äänestä, jonka kuulemista odotan nyt kuin kuuta nousevaa.
           Huomasitko edes kiireeltäsi, kuinka minä seison omilla jaloillani?
                   Minä tiedän, ettei sinulla ollut aikaa jäädä vatvomaan pimeyteen minun kanssani vaikka saitkin leukani kohoamaan kohti valoa, mutta huomaatko nyt, enää en huku öisin suolampeen.
            Nykyään katselen kuinka vuoret kaatuvat ja kuinka aallot pyyhkivät yli likaisen maailman.
    Älä huolehdi, älä vielä, minä selitän.
                                   Kun minä katson suurta vuorta keinumassa yhdellä laidallaan tai pilviä hipovien aaltojen lainehtiessa kohti minua, minä tunnen olevani elossa, minun sieluni värähtää, se hengittää, se elää.
Enkä muista, muistanko edes miltä tämä tuntuu, ja kun aamulla herään, minä olen minä.
      Kuuletko Aika kuinka nauran?
                           Kuuletko kuinka sydämeni lyö?
                                                                                       Minä olen tässä ja minä olen vapaa.
ps. Laudaturia äidinkielestä täysillä esseepisteillä, kiitos Pimeyteni, en ole sinuakaan unohtanut.
pps. keltaiset keittiönkaapit ovat konkreettisemmat kuin koskaan, varsinki aamuisin auringon värjätessä ne vieläkin keltaisimmiksi, niin keltaisiksi, että silmäni sokaistuvat.

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

93. Raatelen pimeyteni

Enkä koskaan uskonut, en uskonut
           että osaisin tanssia kuunliljoilla täysikuun repiessä ihoni yltä oikean hahmoni
      yltä ahnaan ja nälkäisen pedon
                                   toisinaan jopa uskoin, että pedon askel olisi raskaampi
              mutta kun nyt saalistan sydän pamppailen
                                         olen hiljaisempi kuin koskaan aikaisemmin
 hiivin valosäteiden välistä ja piiritän sinua
                                          eikä sinulla ole hajuakaan, että aion painaa sinut maahan
                        viillellä viimeisetkin rippeesi maahan, ravinteeksi kuunliljoille, joilla minä tanssin
        en enää tahdo haudoilta, kuolleilta maistuvaa teetäsi
                                                               enkä irstasta hammasrivistöäsi korvani juureen
  sillä minä olen löytänyt valon
                    minä olen muuttunut sudeksi jotka ennen raatelivat minua
            tällä kertaa minä en katoa
                                    tällä kertaa minä kadotan sinut
                                                                     rakas pimeyteni

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

92. Inkaliljat

Muutaman tuhatta kukkaa
            ja minä kovin likainen ja väritön,
                                        keskellä kasvavaa elämää ja värejä
     Onko minusta muuhun kuin mullaksi?

Miksi et voisi olla täällä?
                     Voitaisiin valvoa yhdessä kolme päivää putkeen
           ilman sitä vitamiinimehua..

maanantai 12. toukokuuta 2014

91. Vastaisitko

Vastaisitko, jos kysyisin
                        juuri ennen aurinnousua
              pimeässä
 iho ihoasi vasten
             luuletko, että uskaltaisit rakastua minuun?

                               Vastaisitko, jos soittaisin elämästä humaltuneena
                                                       laitakaupungin yöstä,
                      kyyneleistä turvonneet silmät ummessa
                                                valmiina rukoukseen ennen viimeistä matkaani?

Vastaisitko, jos kysyisin
                     onko tämä kaikki vain näytelmää, 
        lavasteita ja naamioita
                                                               sillä minusta tämä tuntuu tällä hetkellä aivan liian täydelliseltä.

torstai 8. toukokuuta 2014

90. Kirkkaan keltaiset keittiönkaapit

         Vapaana hengittämään, vapaana valossa
                                 päässä kuva aamupalapöydästä
                       sielu hymyilee ja Olavi Uusivirta laulaa kuinka helppoa on olla onnellinen
    Kirkkaan keltaiset keittiönkaapit
                                        kuinka ne minulle huusikaan
                               ja tänään kun kävelin ohi
                                                        se tuntui aivan kodilta
                   kolikotkin ovat kultaisia
                                                 ja niillä vois ostaa kurkumaa, kultaa joka maistuu hyvältä
              ja vaikken saakkaan persialaisia mattoja,
                                                        minä voin pudota lasitetulta parvekkeelta
                                      tai vain itkeä onnesta vaatehuoneessani
     miten ihmeellistä elämä onkaan
                                   ehkä vihdoin löysin ketjunkatkojan
                                                                              metallikuula jää pimeyteen
                              ja minä olen yhtä valoa keittiönkaappieni kanssa
                                                                       sillä minä omistan palan aurinkoa
                                                                                                                 valoa
                                                                                                        ja ihan hiukan sinua

tiistai 6. toukokuuta 2014

89. Vasta sitten

                                                Vasta kun metrot sukeltavat meriin
                           vasta sitten minä lupaan luovuttaa
                                      vasta silloin minä lopetan hengittämästä
                                                                        ja rakastamasta jokaista vastaantulevaa
            ja vasta, kun minut hirtetään tekopyhyydestä
                                    vasta sitten suljen suuni
                             vasta sitten avaan sydämeni ja täytän teidät kaikki lämmöllä
                                                          sillä minä olen tulta,
                                            minä olen sanoja,
                        enkä minä aio alistua ennen kuin olen hakannut pimeyden kallon halki
                                         niin, että öljy valuu pitkin rantakallioita
                                                                           ja tahrii merimetsojen sulat
                                    vasta sitten minä lupaan rakastaa
                                                                               vaikka sinua


maanantai 5. toukokuuta 2014

88. Ketunvalssi

Pajupilliä soittava kettu
        ja minä aurinkoon jumittunut varpu,
                                              ei saatana, onko tämä edes totta
    vai kuulenko minä harhoja, kun läheisellä pellolla tanssivat hiiret sekä fasaanit
                                     ehkä joku vielä minullekin pukee päälle kultaisen mekon ja hunnun
                  ennen kuin tarttuu kädestäni
                          ja vie viimeiseen tanssiin, soittaen minua kauniimmin kuin kukaan
                                         tanssiin, jota en halua lopettaa koskaan
                                                      koska piruetit ovat liian koukuttavia
 ps. minä elän ja piirrän lantiollani ympyröitä

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

87. Kun taivas putoaa

                          Ja kun taivas putoaa
                                        haluan joutua susien hyökkäyksen kohteeksi
                  haluan sinut
                                vaikka en tiedäkkään mikä tämä tunne on
                                                        kun eilen vielä olin tuo
                                                                 tänään olenkin hän
                                               mutta onko sillä väliä
                                                                             minä haluan vain tuntea
                             haluan vain hymyillä hiukan enemmän
                                                               ja kun taivas putoaa
                                                haluan tulla raadelluksi
                                                              pala palalta syödyksi
                                                                                sillä mustelmat ovat kivoja
                         ja minulla on jotain purkamattomia haluja
                                                          aivan sama kuka olen huomenna
                                                    tänään haluan sinut

lauantai 3. toukokuuta 2014

86. Ravistettava ennen sekoittumista

Oli pimeys, oli aamuaurinko olohuoneen lattialla, kanelia ja kurkumaa
            onni asui sydämessä, nauru raikui helpommin kuin koskaan
       ja ehkä luin runojani ääneen niin,
                                           että meinasin tukehtua omaan menneisyyteeni
                         strobovalojen välkkyessä tunsin eläväni
                                    kertooko se jotain minusta, jos itken ilman kyyneliä
   ja minä olin sokea perhonen
                     kalteva pinta
              auringon laskiessa vaaran päällä minä toivoin putoavani alas läpi maan
                                                              ja ellen olisi saanut sitä pientä lämmitystä ulkona, olisin jäätynyt kiinni maahan ja oksentanut sisuskaluni ulos, koska toisinaan en tiedä ketä vittua rakastan
                   vauhtia enemmän kuin tarpeeksi kuolonkierteeseen
                                     mutta minä olin onnellinen, pieni
                            osasin laulaa kovaa yhdessä
                                   ja uskalsin laittaa napapaidan, vaikka en olekaan sitä mitä toivoisin
        elämäni ensimmäinen kerta
                          ja minä kysyn itseltäni tänään
                  voivatko öljy ja vesi sekoittua keskenään
                                                jos niitä oikein kovin kovaa ravistaa
 sillä sisälläni kasvaa möykky,
                                       joka on raskas kuin pimeys
                                  ja loistaa kuin valo, tätäkö elämä on?
                                                 eikö joku vain voisi rakastaa minua tyhjäksi
                          minä haluaisin olla vain onnellinen
                                    ainoastaan hymyillä, en jaksa enää hukkua likaiseen suolampeen
                                              iske minulle muistinmenetys
                                                        ja opeta minulle maailma ilman pimeyttä

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

85. Rikki raksahtelevat kylkiluut

Eikö tänään voisi olla jo huominen?
                                           miksi aika ei kulje
                      kipu kylkiin palanneena torun itseäni, etten lähde tänään lenkille
                                                   mutta selvemmin erottuviin luihin olen tyytyväinen
        jos vielä hiukan jaksaisin,
                        voisin olla enemmän itseni kuin koskaan ennen
                                      paljas, kova ja armoton

             aamuauringon noustessa yksin
                                            yhtä yksin kuin pimeimmässä helvetissäni

lauantai 26. huhtikuuta 2014

84. Parsitut huulet

Koko jutun ideahan on se, ettei kukaan oikeastaan ajattele
                 ettei kukaan oikeastaan välitä
                                           eikä kukaan varsinkaan näe
            usva on syönyt meidät
                                ja me luulemme olevamme täydellisiä omassa pienessä maailmassamme
                      joka vähitellen murenee
                                   hukkuu
                                          tukahtuu meidän tyhmyydestä
          eikö helpompaa olisi vain kadota
                         välillä mietin, että se olisi ekoteko, välillä se on armahdus
                  ehkä minä vain hiljenen
                              lopetan ainakin saastuttamasta tätä maailmaa sanoilla
  ja pian vielä minut unohdetaan, aivan kuten kesäkissat unohdetaan
                                                                ja minä en valita, sillä sinetöin suuni
                                                                        neulon punoksella huuleni yhteen
                                                 ja verta vuotaen yhdyn maailman tuskaan,
                                                                                        kristallin kirkas kyynel silmäkulmassa

torstai 24. huhtikuuta 2014

83. Jalaton gepardi

Keinun väärinpäin, hiukset vesiputous, suortuvat tuulessa
                    päähän koskee, väärin päin kaikki kuitenkin näyttää olevan oikein päin
      minä en halua olla normaali, minä olen käpy, minä olen kala joka lentää
                                        olen raivokas saalistaja, sylissäni hellä rakkauteni
              hymyni vääntyy ylösalaisin, mutta ehkä uskallan taas sanoa yrittäväni olevani onnellinen
 onnellinen - kuinka tärkeä, suuri sana siitä on minulle tullutkaan
                          onko se oikeasti se minkä takia tässä elän, se mitä kohti pyrin niin,
                  että iltaisin lysähdän voimattomana ja aikaansaamattomana sänkyyn odottamaan nousen auringon uutta armahdusta, uutta yritystä.
           olen jalaton gepardi, singolla ampuva gaselli ja aivoton pöllö.
                haaveilen jaloista, haaveilen rauhasta ja aivoista joilla voisin tehdä huomisesta paremman
   ja haaveilen kuinka se kaikki tapahtuu kesällä
                                       vaikka voisin jo nyt nousta maasta, raahata itseäni edes käsillä eteenpäin
                              eikä toimiminen vaadi aivoja, se vaatii sielua, se vaatii sydäntä.
                         niitä minulta löytyy, ellei joku punapää ole varastanut sieluani.
               ehkä minä huomenna uskallan olla sähisevä kissa tai elämästänauttija, tänään minä en vain jaksa, tänään haluan taas kerran olla yrittämättä ja nukahtaa illalla itseäni moittien
                                                             vaikka voisivathan asiat olla toisin
                                                                 ja niin ne tulevatkin olemaan, minä lupaan
                                     sitten kesällä, kun kiljun maailmankatolla
                     valvon läpi yöttömän yön mansikkasangriaa juoden vaikka en siitä humaltuisikaan