Translate my post to your motherlanguage! I can't promise good translations...

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

42. if life gives you lemons, keep them, because hey, free lemons

Huomaan kuinka pääni täyttyy niityistä, aavoista meristä ja tyrskyistä, jotka iskevät vasten korkeita kallioita
          Hetkeen en ole tajunnut, kuinka suuri maailma on
                                           kuinka paljon voin löytää ja kuinka paljon voin antaa
  Ehkä se onkin ongelmani, asioiden lyttääminen, ruttaaminen mitättömiksi
       vaikka en tiedäkkään hienompaa kuin elämä ja se että huomenna nousee uusi aamu
                        huomenna voin hymyillä enemmän kuin tänään ja huomenna voin tulla rakastetuksi
 vaikka tänään vielä tunnen olevani kovin yksin
     Haluaisin vain elämäni alkavan mahdollisimman pian, ennen kuin mätänen kiinni tähän maahan ja ilman ääntä huudan apua ohikulkevilta elämäänsä onnellisilta kuuroilta. 

perjantai 24. tammikuuta 2014

41. Uneton tuulen riepottelema roska

  Hiljainen, liikkumaton, pimeydessä yksin
                      tärisevä palelevat jalat ja veto ikkunoista
lämpö on kadonnut, palannut takaisin kotiinsa
           ja minun ikkunani halkeilevat hiljalleen rikki, särö säröltä, siru sirulta ne särkyvät helisten
                                       Ovi on avoin kaikelle
                    enkä voi estää kolkkouttakaan hiipimästä sisälle, se tervehtii ja asettuu taloksi
     Olen voimaton nousemaan, sulkemaan ovea ja estämään kylmyyden tulemista
                                                enkä tietenkään voi, sehän on minun joka iltapäivän teevieras
            ja se hymyilee, kun kahvileiväksi se puraisee palan minun sielustani
                                      vapaaehtoisesti tarjoan palan sydäntäni, luottamustani, elämääni
 minä luovutan ja juon teeni rauhassa loppuun Mozartin soidessa taustalla, kun lopulta minut syödään hengiltä.

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

40. D-vitamiiniöverit

Aurinko hivelee poskiani, silittää varovasti kuuraisia hiuksiani
           ja minä hymyilen
                   aidosti, oikeasti
 ehkä se vain on sitä kun kehoni puskee aivot täyteen d-vitamiinia
     mutta silti en voi väittää näytteleväni
 Vesihöyry on tiivistynyt kiteiksi ja ilmassa leijuu kristalleja
                                  tähtipölyä
            ja minä tunnen itseni onnekkaaksi, 
                        tunnen, että voin vielä tehdä jotain suurta
                                       kokeilen siipiäni ja tiedän osaavani lentää, keijupöly ei ole satua
                voimme itse päättää, aukaisemmeko siipemme vai jäämmekö maahan, ilottomina, kahlittuina
Aurinko sokaisee ilman, heittää puiden päälle kultahunnun ja voin melkein kuulla sen naurun, 
             kun se pitkästä aikaa leikkii horisontissa ja räjäyttää minun tajuntani
                       silmäni sekä d-vitamiinipankkini. 

lauantai 18. tammikuuta 2014

perjantai 17. tammikuuta 2014

38. Ja olin hetken olemassa, ainakin melkein

Sanat ovat vaikeita, ne toistuvat jos niille ei osaa puhua oikein
                 Hyvät ihmiset ovat heitä, jotka huomioivat kaikki ja minun mielestäni
           Hitler oli hyvä ihminen, hän huomioi kaikki juutalaiset
                                                Filosofian tunnilla kukaan ei ole paha ja on aivan sama onko huumediileri vai k-kaupan kauppias, huonoa ammattia ei ole
             Aurinkomatkat alkavat järjestämään ristiretkiä ja käännytys on helppoa
                           miekka vai jeesus sydämeen? 
Miten niin elämä on vakavaa
Ikävä usvaa, ikävä lämpöisiä kesäiltoja ja auringonlaskuja rannalla
                      tunnen kuin olisin joskus tuntenut enemmän ja lopulta en tunne enää mitään
     sillä hetket tuntuvat jo menneen ja uudet ovat niin kaukana
                                               Olemme Mossen kanssa samaa mieltä kirjoituksista 
              ja lopulta löydän itseni selältäni lattialta meritähtiasennosta
Lopulta lasken, kuinka monta päivää olen ollut ilman rakkautta ja lopulta minä huomaan, etten ehkä olekaan niin heikko
                                      vaikka en kestäkään yksin
                                                     vaikka kaipaankin elämää, hetkiä ja hengitystä

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

37. Yhden hymyn hetki

Kirjastossa aurinko kajastaa suurista ikkunoista ja bilsan kirjat hukkuvat kultamereen
                           evoluutiolla ei enää olekaan väliä ja vihkon takakanteen ilmestyy runo, toinenkin
       mutta en hymyile, vaikka voisin, eihän se kovin vaikeaa edes oikeastaan ole
päivät pyörivät nopeammin, samalla kaavalla hiljaisina ja ahdistuneina
                                           ja minä tunnun katoavani, hävittäväni joka hetki osan itsestäni
                ja pian tunnen, kuin en enää ole edes olemassa
                         on vain ruumiini ja se tyttö, joka ennen osasi hymyillä niin,
          että hymy ylsi metsänvihreisiin silmiini
                                             ei ole enää minää, eikä todellakaan sinua, ei ainakaan sanan syvimmässä merkityksessä, siinä missä eniten sinua kaipaan.
Päivät nousevat ja laskevat samanlailla
            yhtäkkiä olenkin vain osa kaavaa, osa suunniteltua teollista prosessia
      olen metallia ja minusta muovataan jotain, mutta en tiedä mitä ja olen liian voimaton päättämäänkään
minä olin hymyä, naurua, rakkautta
                            nyt koitan täyttää tyhjää kuortani auringolla, joka vaipuu liian nopeasti horisonttiin niin etten kerkeä koskettamaan sitä
                                   saatikka sitten sulkea sitä syliini, niin että tuntisin edes jotenkin olevani
      rakastettu, tärkeä
                haluttu

lauantai 11. tammikuuta 2014

36. But I’m only human and I bleed when I fall down


Sanoja ei tarvita, eikä niitä enää ole
              olen mykkä, hiljainen kuin kedon viimeinen kukka

perjantai 10. tammikuuta 2014

35. Viimeinen kappale

                                               Ja sitten tuli pimeys
                                                                      se söi minut
                      nopeammin kuin viimeksi.
                                       ja minä vain katosin,
                                                                 hajosin
                                                                     hävisin
                                kielekkeen reuna tuntuu tutulta
                                                                     ja pimeys
                                                                            on uusi kotini.
                             

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

34. Rakastan kantaa ottavaa taidetta

Olen harvinaisen huono ottamaan kantaa mihinkään suullisesti ja useimmiten perustelut ja suurin osa sanoistakin hukkuu muiden kannanottojen alle. Olen hiljainen kannattaja enkä ole koskaan oikein osannut sanoa omaa sanaa mistään - pelätessä joko toisten reaktiota tai sitten vain haluttomuudesta ilmaista omaa mielipidettäni.
Enkä voi olla ylistämättä taiteilijoita, jotka eivät puhu, eivät väittele eivätkä tarvitse yhtäkään halaistua sanaa kantaa ottamiseen. Yksi sivellin ja muutama purkki väriä tekevät ihmeitä ja lopulta sanaton, hiljainen kannanotto vaikuttaa enemmän kuin suuri mellakka asiasta.
Sain tänään taas kerran hymyillä, hymyillä kun löysin taas yhden kauniin videon ja tämän haluaisin esitellä teillekin. Tähän videoon pääsette painamalla tästä klick!
          En ota asiaan enempää kantaa, sillä tiedän kuitenkin vain sekoavani sanoissani, mutta tämä video taas todistaa sen, kuinka voimme vaikuttaa toisten elämään ja kuinka voimme nähdä oman elämän paljon parempana ja olla valittamatta turhista.
Terveisin paraskin puhuja draama queen ja vainoharhainen.

maanantai 6. tammikuuta 2014

33. Kaipaan aurinkoa

Kaipaan valoa ja lämpöä,
                  pitkiä hetkiä silmät kiinni, hymy huulilla
    kaipaan aurinkoa ja elämää, sitä mikä tuo minuun elämän
koska pimeydessä on vaikea hengittää. Yksin pimeydessä, yksin unohduksissa, hiljaa ja kenenkään tietämättä poskelle putoaa useampi kyynel, koska tähdetkään eivät loista.
                Ei edes kaikkein kirkkain tähti, se tähti, joka on minun sieluni täyttänyt valolla ja lämmöllä.
En ole nähnyt tähteä viikkoihin ja minulla alkaa jo olla ikävä sitä autuuden tunnetta, kun huomaan sen välkkyvän kirkkaimmin pimeässä.
Mutta minua hymyilyttää, kevät on tulossa
                valo palaa takaisin ja voin kurkottaa käteni kohti sitä, napata sen syliini ja suukottaa sitä hellästi.
Kaikki tulee olemaan vielä niinkuin viime keväänä ja keväänä ennen sitä.
                 Aurinko tulee nousemaan horisontista pimeyden päätteeksi
                                       ja lopulta me voimme hellittää ja vain nauttia.





















Toivon enemmän kuin pitäisi, mutta tiedän, että vain uskaliaimmat saavat mitä haluan
                 enkä aijo jäädä hiljaa pimeyteen vaan sytytän oman pienen liekkini ja etsin auringon sekä tähden, joka loistaa kirkkaammin kuin tuhat aurinkoa.
              Se tähti, se tähti on minun tähti.