A breakfast table for souls

(Kuvat:  We♥it ) Vähän tekopyhä täytyy aina olla.

Hengitän syvään, etureisi ja pohje kramppaa jumalaisesti         tämä tuntuu hyvältä, juuri siltä että olen elossa ja voimissani, vahvistun koko ajan.  kuntosalin äänet sekoittuvat yhteen ja kun suljen silmäni                               voin kuvitella seisovani keskellä teollisuushallia, jossa koneet muovaavat metallia,              hakkaavat, kolkuttavat ja välissä kuuluu korjaajan pitkä hengen veto.  Ei elämä ole niin yksinkertaista,                                    ei kuntosali ole kuntosali kun sulkee silmänsä hetkeksi                ja huonekaluliikekin muuttuu kodiksi, kun istahtaa täydellisen lasipöydän ääreen                                sulkee silmänsä ja kuvittelee,                                             kuinka juuri tämän pöydän ääressä keksin elämän tarkoituksen            tai edes saan hiukan selville omista toiveistani ja tunteistani.  Elokuva on parempaa kaksin, vaikka eihän elokuvan aikana saa puhua                                    

Olen kertonut pimeydestä, mustasta tyhjyydestä         olen kertonut kuolemasta, uhkaavasta hahmosta sisälläni, joka yrittää ottaa kehoni hallintaan      ja suistaa minut alat kielekkeeltä.  Olen kertonyt ahdistuksesta, kylmästä, joka hohkaa sisältä päin.                   Olen kertonut siitä, mitä olin ennen  En ole koskaan kertonut valosta, joka ympäröi maailmaa, siitä lämpimästä hehkusta, joka kumpuaa rakkaiden ihmisten sisältä,                                onnesta, joka kietoo kätensä ympärilleni                                                 ja täyttää minut perhosilla. En ole kertonut siitä tunteesta, joka on räjäyttänyt kuoreni rippeet                       Olen enää vain säteilevää ainetta. Yhtä universumin kanssa.               Eikä tärkeintä ole täyttää tyhjää kuorta,                                                                  tärkeintä on särkeä se ja vapautua.  Ja minua itkettää, sillä en voi samaistua loppuosan sanoihin.                              

Yön pimeydessä niistän nenääni               koitan saada unta, mutta aivastus tulee kohta, siis ihan kohta  ja sitten sitä ei tulekkaan, mutta kohta se tulee                   Muistot tökkivät ärsyttävästi ohimoa, härnäävät, nauravat minulle, sille mitä minusta on tullut              sille, että ennen osasin nauraa ja nyt säpsähdän painajaisesta, jossa sinä olet onnellisesti jonkun toisen kanssa käsi kädessä, etkä näe enää minua                        sille, että olen heikko, enkä voi olla ajattelematta ilman tunteita       Enkä jaksa avata koulukirjoja vaikka haluan sen E:n ja L:n                                                   luen kymmenettä kertaa sanoja, jotka eivät uppoa päähän                  ja haluaisin ottaa jäätelökauhan, kaapia päästäni sen mikä sinne on juurtunut syvään                          ne kaikki sinun sanat, jotka haluaisin unohtaa, että voisin olla kanssasi normaalisti. Kuumeessa minä palelen enemmän kuin normaalisti             mutta kylmyys ei

 Räystäältä tippuu vettä,             liian nopeasti sanon minä                      tiedän, että ne jäätyvät vielä maahan, koska ei helmikuu oikeuttaan palelluttaa luovuta noin vain Mutta minusta on ihana haikailla nahkatakin pukemisen perään          ja miettiä mitä laitan päälleni kun kevään ensimmäiset hiirenkorvat puhkeavat puihin.       ehkä vielä löydän kohtuuhintaisen farkkuliivinkin                          ei sellaista kuin levi's, mutta hyvän kuitenkin                                        ihan vain, että saisin äidin ihmettelemään nykynuorison taipumusta pukeutua niin kuin he pukeutuivat silloin, kun kapinallisina polttivat tupakkaa yläasteen nurkilla, hiukset korkkiruuveilla.

Pehmeät, puhtaat hiukset sormien lomassa         silmissä hiukan luomiväriä ja vihreät silmäni näyttävät äitini mielestä yhtäkkiä ruskeilta               kirjaston hiljaisuudessa haistelen vanhaa kirjaa ja koitan saada päähäni heidän kasvot, jotka ovat siihen kirjaan koskeneet, ketkä ovat nauttineet niistä sanoista Päivä oli pilvinen ja räntää satoi                        tienreunoille kertyi harmaita likaisia lammikoita                                   ja minä rakastin ääntä, joka lähti renkaista kun ajoin autolla niihin pärskeisiin Hymyilen ja tiedän, etten ole tällä kertaa liioitellut         tiedän, että olen rehellinen itselleni                       ja minulla on syytä olla onnellinen, sillä varmuus omasta pienestä asunnosta                                alkaa tuntumaan hetki hetkeltä konkreettisemmalta  kunhan ensin käyn kesäkuun tuulissa, sateissa ja auringon säteissä hoitamassa satoja kukkia                                   silittämässä niiden terälehti

Humaltuneena elämästä                    pikkukylän yöstä ja vanhan pankin portaista        hiljaa yksin kylmissään                               mutta en palele, koska mittari on kääntynyt pakkasen puolelle                                    palelen kun näen sinut                                              kaukana              ja vaikka kuinka toivon, sinä et kuulu heidän joukkoon jotka näkevät pahan oloni                                 sinä et huuda perääni                                             ja minua pelottaa, ettet sinä edes välitä        mutta se on ok, koska tequila ja tanssilattian valot saavat minut unohtamaan jopa itseni                         unohtamaan roudan, joka raksahtelee luissani eteenpäin                                                               ja hajottaa minut                                                                           pala palalta.

Tahdon esitellä teille kotini, taloni, sen missä sieluni lepää Se sijaitsee melko lähellä elämää, suurta kaupunkia ja sen saasteita, vieressä synkän kohoavan metsän sen lasiset seinät näyttävät kodikkaan talon sisustuksen, kaikki on järjestyksessä, siistiä ja oikein yhteiskuntakelpoista. Ovi avautuu ehkä hiukan hankalasti, paina sitä oikein lujasti ja muista pitää jalka oven välissä, jos se sattuukin pamahtamaan kiinni ennen kuin pääset sisälle. Ei tarvitse pyyhkiä kenkiä, älä vain astu lasinsiruille, äläkä varsinkaan huuda Voit istahtaa olohuoneen sohvalle, käpertyä vilttiin, jos on liian kylmä. minä voin tarjota kahvia sinulle. Hyllystä löytyy kirjoja, joista tulee mieleen usva ja elämä. Keittiössä on paljon erilaisia värikkäitä ruokia, yhteenkään pakettiin ei ole koskettu, yhtäkään ei ole avattu omena pöydällä helottaa punaisena ja toiselta puolelta se mätänee hitaasti. Ruostumattomasta teräksestä tehdyt työtasot kiiltävät puhtautta ja pinta heijastaa lajitellut veitset, kiil

Hengityksesi korvanjuuressa tuo mieleen syyskuisen myrskyn            ja taas pitkästä aikaa tunnen olevani kotona, sinne minne sydämeni kuuluu yössä kaikuvat sanat         lupaat etten koskaan menetä sinua, vaikka en voikkaan enää sanoa kuinka rakastan sinua ja katsoa syvälle silmiisi, joista edelleen humallun                           syvälle metsiin, joita kultareunat aitaavat. Oikeastaan olenkin yhtäkkiä onnellinen, vaikka viime yönä kieleke oli lähempänä kuin koskaan aijemmin               mutta olen ymmärtänyt, vaikka minulla on mahdollisuus, en halua sitä                                   haluan elää, hengittää, hymyillä ja itkeä.                                             haluan yrittää, nousta jaloilleni omin voimin ja näyttää vahvuuteni                haluan halata sinua ja unohtaa kaikki murheet                                                        ja minä yritän, koska luottaminen on sitä                                                                rakastamin

Kaipaan onnellisuutta,               kaipaan sitä hymyä, mihin en ole kyennyt kuukauteen Kaipaan vaivatonta hengitystä ja aamuja, joilloin on syytä nousta ylös                                 hiljaisia minuutteja, kun kiivas sydän lyö vasten rintakehää                   sanoja, jotka pitävät minut valossa, kaukana kielekkeestä.      Kaipaan vanhaa minää, sitä, joka ei herää painajaisiin yöllä,                  joka rakastaa maailmaa, koska joku rakastaa minua.                                                         kaipaan lämpöä, hellyyttä, sitä                                                                että olen jonkun ainoa ja                                                                            maailman keskipiste                         Kaipaan kaipaamista                                     ja lopulta hajoan, kun pelkään, etten koskaan enää tule olemaan se tyttö.