Translate my post to your motherlanguage! I can't promise good translations...

perjantai 28. helmikuuta 2014

53. Life is so fucking beautiful and so are u





(Kuvat: We♥it)
Vähän tekopyhä täytyy aina olla.

torstai 27. helmikuuta 2014

52. Verta, hikeä ja ehkä hiukan hymyä

Hengitän syvään, etureisi ja pohje kramppaa jumalaisesti
        tämä tuntuu hyvältä, juuri siltä että olen elossa ja voimissani, vahvistun koko ajan.
 kuntosalin äänet sekoittuvat yhteen ja kun suljen silmäni
                              voin kuvitella seisovani keskellä teollisuushallia, jossa koneet muovaavat metallia,
             hakkaavat, kolkuttavat ja välissä kuuluu korjaajan pitkä hengen veto. 
Ei elämä ole niin yksinkertaista, 
                                  ei kuntosali ole kuntosali kun sulkee silmänsä hetkeksi
               ja huonekaluliikekin muuttuu kodiksi, kun istahtaa täydellisen lasipöydän ääreen
                               sulkee silmänsä ja kuvittelee,
                                            kuinka juuri tämän pöydän ääressä keksin elämän tarkoituksen
           tai edes saan hiukan selville omista toiveistani ja tunteistani. 
Elokuva on parempaa kaksin, vaikka eihän elokuvan aikana saa puhua
                                         yksin kuitenkin kaikki on
                                                         tyhjympää, kylmempää, 
                                                                                                     kaikkea sitä.. mitä minä en halua

maanantai 24. helmikuuta 2014

51. Päiväkirjan uumenista

Olen kertonut pimeydestä, mustasta tyhjyydestä
        olen kertonut kuolemasta, uhkaavasta hahmosta sisälläni, joka yrittää ottaa kehoni hallintaan
     ja suistaa minut alat kielekkeeltä. 
Olen kertonyt ahdistuksesta, kylmästä, joka hohkaa sisältä päin. 
                 Olen kertonut siitä, mitä olin ennen 
En ole koskaan kertonut valosta, joka ympäröi maailmaa, siitä lämpimästä hehkusta, joka kumpuaa rakkaiden ihmisten sisältä, 
                              onnesta, joka kietoo kätensä ympärilleni
                                                ja täyttää minut perhosilla.
En ole kertonut siitä tunteesta, joka on räjäyttänyt kuoreni rippeet
                      Olen enää vain säteilevää ainetta. Yhtä universumin kanssa. 
             Eikä tärkeintä ole täyttää tyhjää kuorta, 
                                                                tärkeintä on särkeä se ja vapautua. 

Ja minua itkettää, sillä en voi samaistua loppuosan sanoihin.
                              olen taas muistojen vankina, vankina pimeydessä
                 mutta minä yritän, yritän kovasti rikkoa kuoreni ja tuntea taas ihmisten lämmön ihollani
                       sillä ei maailma ole paha paikka.
                                            ihmiset osaavat rakastaa
                                                                       he vain huomaavat sen vasta kun on liian myöhäistä.

lauantai 22. helmikuuta 2014

50. Luulen. Ei. Tiedän, ettei tämän kuulu mennä näin

Yön pimeydessä niistän nenääni
              koitan saada unta, mutta aivastus tulee kohta, siis ihan kohta
 ja sitten sitä ei tulekkaan, mutta kohta se tulee
                 
Muistot tökkivät ärsyttävästi ohimoa, härnäävät, nauravat minulle, sille mitä minusta on tullut
             sille, että ennen osasin nauraa ja nyt säpsähdän painajaisesta, jossa sinä olet onnellisesti jonkun toisen kanssa käsi kädessä, etkä näe enää minua
                       sille, että olen heikko, enkä voi olla ajattelematta ilman tunteita
      Enkä jaksa avata koulukirjoja vaikka haluan sen E:n ja L:n
                                                  luen kymmenettä kertaa sanoja, jotka eivät uppoa päähän
                 ja haluaisin ottaa jäätelökauhan, kaapia päästäni sen mikä sinne on juurtunut syvään
                         ne kaikki sinun sanat, jotka haluaisin unohtaa, että voisin olla kanssasi normaalisti.

Kuumeessa minä palelen enemmän kuin normaalisti
            mutta kylmyys ei ole muuttunut, se huokuu sisältäni kuin nestemäinen typpi ja kun aukaisen suuni hukun siihen kiemurtelevaan, koukkuja piirtävään usvaan.

Silti olen kai onnellinen,
              en tiedä millä tavalla, ehkä minun pitäisi ottaa selvää
   koska en enää tiedä kuka olen, mistä tulen ja minne minun pitäisi päätyä. Yksi asia on vain varmaa, se, että haluan jonkun joka sulkisi minut syliinsä ja sanoisi kaiken olevan kunnossa,
                 jonkun jolle olisin elämän keskipiste
                                 sillä minä en ole niitä naisia, jotka julistavat vahvuutensa ja sinkkuutensa puolesta
minä olen heikko ja minun sydämeni tulvii rakkautta, jonka haluan jollekulle antaa.

tiistai 18. helmikuuta 2014

49. Kevät tuli, lumi suli, vesi sano pulipuli

 Räystäältä tippuu vettä,
            liian nopeasti sanon minä
                     tiedän, että ne jäätyvät vielä maahan, koska ei helmikuu oikeuttaan palelluttaa luovuta noin vain
Mutta minusta on ihana haikailla nahkatakin pukemisen perään
         ja miettiä mitä laitan päälleni kun kevään ensimmäiset hiirenkorvat puhkeavat puihin.
      ehkä vielä löydän kohtuuhintaisen farkkuliivinkin
                         ei sellaista kuin levi's, mutta hyvän kuitenkin
                                       ihan vain, että saisin äidin ihmettelemään nykynuorison taipumusta pukeutua niin kuin he pukeutuivat silloin, kun kapinallisina polttivat tupakkaa yläasteen nurkilla, hiukset korkkiruuveilla.

maanantai 17. helmikuuta 2014

48. Tää on kaunis päivä, mä oon sopivasti onnellinen

Pehmeät, puhtaat hiukset sormien lomassa
        silmissä hiukan luomiväriä ja vihreät silmäni näyttävät äitini mielestä yhtäkkiä ruskeilta
              kirjaston hiljaisuudessa haistelen vanhaa kirjaa ja koitan saada päähäni heidän kasvot, jotka ovat siihen kirjaan koskeneet, ketkä ovat nauttineet niistä sanoista
Päivä oli pilvinen ja räntää satoi
                       tienreunoille kertyi harmaita likaisia lammikoita
                                  ja minä rakastin ääntä, joka lähti renkaista kun ajoin autolla niihin pärskeisiin
Hymyilen ja tiedän, etten ole tällä kertaa liioitellut 
       tiedän, että olen rehellinen itselleni
                      ja minulla on syytä olla onnellinen, sillä varmuus omasta pienestä asunnosta
                               alkaa tuntumaan hetki hetkeltä konkreettisemmalta
 kunhan ensin käyn kesäkuun tuulissa, sateissa ja auringon säteissä hoitamassa satoja kukkia
                                  silittämässä niiden terälehtiä 
                                                ja istuttamassa multaan uuden elämän
        ainakin hetkeksi, ainakin täksi kesäksi.
Eikä se haittaa, minä kyllä peittelen ne siemenet ja taimet hyvin, älkää peljätkö, eivät kaupat ilman tomaatteja jää.
             Minä yritän, minä oikeasti yritän ja minä olen ylpeä itsestäni
                        sillä kukaan ei tiedä, miksi olen tälläinen
                                   eikä kukaan tiedä, että alakerran äänet saavat minun sydämeni tykyttämään
                ne saavat minut vihaamaan ihmisiä ja tätä elämää
mutta joka päivä, löydän syyn siihen miksi minun pitäisi rakastaa ihmisiä ja sitä, että aurinko nousee aamulla.
Joka päivä, haluan nähdä valon tulevan
           ja joka päivä haluan sydämeni hakkaavan rinnassani
                       samalla, kun elämän raskas paino painaa minua lannistumaan
Enkä minä luovuta, en vittu todellakaan. 

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

47. Humalaan hävinnyt

Humaltuneena elämästä
                   pikkukylän yöstä ja vanhan pankin portaista
       hiljaa yksin kylmissään
                              mutta en palele, koska mittari on kääntynyt pakkasen puolelle
                                   palelen kun näen sinut
                                             kaukana
             ja vaikka kuinka toivon, sinä et kuulu heidän joukkoon jotka näkevät pahan oloni
                                sinä et huuda perääni
                                            ja minua pelottaa, ettet sinä edes välitä
       mutta se on ok, koska tequila ja tanssilattian valot saavat minut unohtamaan jopa itseni
                        unohtamaan roudan, joka raksahtelee luissani eteenpäin
                                                              ja hajottaa minut
                                                                          pala palalta.

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

46. Minun taloni

Tahdon esitellä teille kotini, taloni, sen missä sieluni lepää
Se sijaitsee melko lähellä elämää, suurta kaupunkia ja sen saasteita, vieressä synkän kohoavan metsän
sen lasiset seinät näyttävät kodikkaan talon sisustuksen, kaikki on järjestyksessä, siistiä ja oikein yhteiskuntakelpoista.
Ovi avautuu ehkä hiukan hankalasti, paina sitä oikein lujasti ja muista pitää jalka oven välissä, jos se sattuukin pamahtamaan kiinni ennen kuin pääset sisälle.
Ei tarvitse pyyhkiä kenkiä, älä vain astu lasinsiruille, äläkä varsinkaan huuda
Voit istahtaa olohuoneen sohvalle, käpertyä vilttiin, jos on liian kylmä. minä voin tarjota kahvia sinulle. Hyllystä löytyy kirjoja, joista tulee mieleen usva ja elämä.
Keittiössä on paljon erilaisia värikkäitä ruokia, yhteenkään pakettiin ei ole koskettu, yhtäkään ei ole avattu
omena pöydällä helottaa punaisena ja toiselta puolelta se mätänee hitaasti. Ruostumattomasta teräksestä tehdyt työtasot kiiltävät puhtautta ja pinta heijastaa lajitellut veitset, kiillotetut veitset, valmiit käyttöön.
Tule, nouse kanssani yläkertaan, anteeksi täällä on hiukan sotkuista. Mytätyt paperit ja luonnokset tekevät puiselle lattialle nätin maton. Ei niitä tarvitse lukea, ei ne onnistunut.
Tässä on ovi makuuhuoneeseen, vilkaise nopeasti ettei pimeys katoa. Ettei sankka öljy ja painajaiset pääse karkuun. Kyllä, nukun paljon ja sänkyni on oikein pehmeä. Tahtoisin vain jakaa sen jonkun kanssa.
Vieressä pieni makuuhuone, kehto ja tytön nimi joka tarkoittaa liljaa. Tyhjänä.
Tule, mennään vielä yhdet portaat ylös, ylös torniin, joka kurottaa öisin kohti tähtiä ja nyt sinne paistaa aamu aurinko. Katso kuinka pölyhiukkaset tanssivat tässä valossa, lämmössä, johon jään seisomaan silmät kiinni. Ai anteeksi, en näyttänyt sinulle takapihaa, tule mennään alas.
Tuo on pelargonia, en ole jaksanut hoitaa sitä. Gerberat kukkivat kuitenkin kauniisti ja kukoistavat, ne ovat kauniita, eivätkä ne haise. Ruohoon on painautunut jälki minusta, makaan siinä aina kesäpäivin ja katson ylitse lipuvia pilviä.
Pilviä, jotka lipuvat yli taloni huomaamatta sitä ollenkaan sekä ihmisiä, jotka kulkevat taloni edestä, ihastelevat sen kauniita lasiseiniä, jotka luovat vain harhan.
Ja minä pidän heitä hiukan tyhminä, sillä minun taloni on jotain aivan muuta.

tiistai 11. helmikuuta 2014

45. Vain ne jotka eivät uskalla, kuolevat sisäiseen verenvuotoon

Hengityksesi korvanjuuressa tuo mieleen syyskuisen myrskyn
           ja taas pitkästä aikaa tunnen olevani kotona, sinne minne sydämeni kuuluu
yössä kaikuvat sanat
        lupaat etten koskaan menetä sinua, vaikka en voikkaan enää sanoa kuinka rakastan sinua ja katsoa syvälle silmiisi, joista edelleen humallun
                          syvälle metsiin, joita kultareunat aitaavat.
Oikeastaan olenkin yhtäkkiä onnellinen, vaikka viime yönä kieleke oli lähempänä kuin koskaan aijemmin
              mutta olen ymmärtänyt, vaikka minulla on mahdollisuus, en halua sitä
                                  haluan elää, hengittää, hymyillä ja itkeä.
                                            haluan yrittää, nousta jaloilleni omin voimin ja näyttää vahvuuteni
               haluan halata sinua ja unohtaa kaikki murheet
                                                       ja minä yritän, koska luottaminen on sitä
                                                               rakastaminen on sitä
                        ja lopulta kaikki harmaat pilvet tulevat väistymään kirkkaan taivaan edestä
                                  ja kieleke katoaa
ainakin minä toivon niin, koska elämä on lahja.

tiistai 4. helmikuuta 2014

44. Kuka minä oikein olen?

Kaipaan onnellisuutta,
              kaipaan sitä hymyä, mihin en ole kyennyt kuukauteen
Kaipaan vaivatonta hengitystä ja aamuja, joilloin on syytä nousta ylös
                                hiljaisia minuutteja, kun kiivas sydän lyö vasten rintakehää
                  sanoja, jotka pitävät minut valossa, kaukana kielekkeestä.
     Kaipaan vanhaa minää, sitä, joka ei herää painajaisiin yöllä,
                 joka rakastaa maailmaa, koska joku rakastaa minua.
                                                        kaipaan lämpöä, hellyyttä, sitä
                                                               että olen jonkun ainoa ja
                                                                           maailman keskipiste
                        Kaipaan kaipaamista
                                    ja lopulta hajoan, kun pelkään, etten koskaan enää tule olemaan se tyttö.