51. Päiväkirjan uumenista

Olen kertonut pimeydestä, mustasta tyhjyydestä
        olen kertonut kuolemasta, uhkaavasta hahmosta sisälläni, joka yrittää ottaa kehoni hallintaan
     ja suistaa minut alat kielekkeeltä. 
Olen kertonyt ahdistuksesta, kylmästä, joka hohkaa sisältä päin. 
                 Olen kertonut siitä, mitä olin ennen 
En ole koskaan kertonut valosta, joka ympäröi maailmaa, siitä lämpimästä hehkusta, joka kumpuaa rakkaiden ihmisten sisältä, 
                              onnesta, joka kietoo kätensä ympärilleni
                                                ja täyttää minut perhosilla.
En ole kertonut siitä tunteesta, joka on räjäyttänyt kuoreni rippeet
                      Olen enää vain säteilevää ainetta. Yhtä universumin kanssa. 
             Eikä tärkeintä ole täyttää tyhjää kuorta, 
                                                                tärkeintä on särkeä se ja vapautua. 

Ja minua itkettää, sillä en voi samaistua loppuosan sanoihin.
                              olen taas muistojen vankina, vankina pimeydessä
                 mutta minä yritän, yritän kovasti rikkoa kuoreni ja tuntea taas ihmisten lämmön ihollani
                       sillä ei maailma ole paha paikka.
                                            ihmiset osaavat rakastaa
                                                                       he vain huomaavat sen vasta kun on liian myöhäistä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

118. Herää jo, minä heräsin jo tähän tunteeseen

7. Koskaan, ei koskaan ole liian vanha

94. Älä joudu armas aika