A breakfast table for souls

Eikö tänään voisi olla jo huominen?                                            miksi aika ei kulje                       kipu kylkiin palanneena torun itseäni, etten lähde tänään lenkille                                                    mutta selvemmin erottuviin luihin olen tyytyväinen         jos vielä hiukan jaksaisin,                         voisin olla enemmän itseni kuin koskaan ennen                                       paljas, kova ja armoton              aamuauringon noustessa yksin                                             yhtä yksin kuin pimeimmässä helvetissäni

Koko jutun ideahan on se, ettei kukaan oikeastaan ajattele                  ettei kukaan oikeastaan välitä                                            eikä kukaan varsinkaan näe             usva on syönyt meidät                                 ja me luulemme olevamme täydellisiä omassa pienessä maailmassamme                       joka vähitellen murenee                                    hukkuu                                           tukahtuu meidän tyhmyydestä           eikö helpompaa olisi vain kadota                          välillä mietin, että se olisi ekoteko, välillä se on armahdus                   ehkä minä vain hiljenen                               lopetan ainakin saastuttamasta tätä maailmaa sanoilla   ja pian vielä minut unohdetaan, aivan kuten kesäkissat unohdetaan                                                                 ja minä en valita, sillä sinetöin suuni                                                                         neulon punoksella h

Keinun väärinpäin, hiukset vesiputous, suortuvat tuulessa                     päähän koskee, väärin päin kaikki kuitenkin näyttää olevan oikein päin       minä en halua olla normaali, minä olen käpy, minä olen kala joka lentää                                         olen raivokas saalistaja, sylissäni hellä rakkauteni               hymyni vääntyy ylösalaisin, mutta ehkä uskallan taas sanoa yrittäväni olevani onnellinen  onnellinen - kuinka tärkeä, suuri sana siitä on minulle tullutkaan                           onko se oikeasti se minkä takia tässä elän, se mitä kohti pyrin niin,                   että iltaisin lysähdän voimattomana ja aikaansaamattomana sänkyyn odottamaan nousen auringon uutta armahdusta, uutta yritystä.            olen jalaton gepardi, singolla ampuva gaselli ja aivoton pöllö.                 haaveilen jaloista, haaveilen rauhasta ja aivoista joilla voisin tehdä huomisesta paremman    ja haaveilen kuinka se kaikki tapahtuu kesällä                          

En tiedä uskaltaisinko jakaa tämän tunteen edes teidän kanssanne, mutta haluan                   hymyilyttää tai enemmänkin huvittaa, koneen ruudulta vastaan katsoo neljä vuotta sitten ollut minä                blondit hiukset valuvat pitkinä ja minulle tulee alaston olo ilman pitkiä suortuvia yhtäkkiä                piiloblondeus ei ole haitannut, mutta nyt kun katson nuorempaa minää silmiin, minä huomaan mitä aika tekee ihmisille      huomaan kuinka minun hymyni on muuttunut, kuinka silmien välke on sammunut ja uudelleen syttynyt                              vanha minä antaa minulle toivoa, olen tämän jo kerran käynyt läpi        miksen uudestaan pääsisi ylös pimeydestä, jos olen sen jo kerran tehnyt viattomana blondina Hymyilyttää myös se kuinka maallinen tavara on merkinnyt minulle ennen enemmän, nyt vain toivon, että kaikki olisi mentalisella tasolla ja maailman kannalta hyvin.  Ei, en ole kasvanut aikuiseksi, olen kasvanut vain ihmisenä - aikuiseksi en aijo koskaan kasv

Tien vieressä purossa lipuu lehtivene          veneen minäkin työntäisin vesille jos voisin, vadelmaveneen,                                                     sellaisen josta aamulla radiossa lauletaan   Herään aamuihin liian aikaisin                    valvon öihin liian pitkälle ja päivisin tunnen painavani joka hetki enemmän          toivoisin, että puntari värähtäisi miinuksen puolelle                                 lihakset kipeinä haukottelen termarimuki kädessä kuuntelemassa luentoa onnellisuudesta ja minusta tuntuu, että elämä rakastaa leikkiä minulla             Haluaisin kyetä enempään, lukea enemmän, kirjoittaa enemmän, mutta päivät kuluvat liian nopeasti                               tai ehkä se vain johtuu minusta                                    siitä kuinka jään haaveilemaan paremmasta tulevaisuudesta           vaikka voisin tehdä tästä hetkestä täydellisen                         mikä minua vaivaa?  milloin olen viimeksi edes oikeasti ollut surullinen  

Oli aurinko, oli lämpö          oli naurua ja kung fu liikkeet footbaggia pelatessa.   lonkkarin tärinä karkealla asfaltilla ja naurua                                               Miksi hetket eivät voi venyä ikuisuuksiin?              miksi aina joutuu lopulta sanomaan näkemiin.                         haluaisin valvoa yli tähtiyön, nauraa myös tähtien nähden                                  näyttää kuulle, että osaan muutakin kuin itkeä      mutta ihmiset väsyvät nopeammin kuin minä                                                             minua ei väsytä, minä haluan valloittaa maailman                  minä haluan elää                             vielä kun siihen kykenen oikeasti.  eikö kukaan jaksaisi elää minun kanssani?              vai olenko minä vain kummallinen ylienerginen duracellpupu, joka aina jää yksin?     kuka haluaisi valvoa kanssani tuhat ja yksi yötä                                          rakentaa kanssani uusia tarinoita leipien tekemisestä kivi

Huuhdon kurkusta alas pimeyttä                       hukutan itseni unohdukseen ja strobovalojen välkkyessä hymyilen salaa          toivon yön jatkuvan ikuisuuden                                 toivon ikuisuuden jatkuvan aina                        ja toivon, että joku katoaisi minun kanssa savuun    epätoivoista hymyä, sormet syvällä kurkussa                                         miksi pimeys ei voi palata takaisin ylös                               mitä tein taas väärin                                                         miksi en enää osaakkaan hymyillä                                                                         ja olla onnellinen pidempään kuin hetken  Jää raksahtelee pitkin suoniani                               läpi luiden, hajottaen                 ja minä palellun keskelle lämpöä ja ihmisiä                                                          palellun sinne, missä minun kuuluisi elää      kyyneleet poskella                      ja se vapina

Muistinko olla tänään onnellinen?                    muistinko hymyillä, vaikka ei huvittanut      eilen ei tarvinnut edes teeskennellä, eilen oli lämmintä, myös syvällä sielussa                                                                            pelikentän naurut ja sulkapallomailat                                      pienenä pelasin sulkapalloa oikeista sulista tehdyllä sulkapallolla                                                                                        sellaisella valkoisella                 aurinko laski pilvien taakse hitaasti,                                           ringissä toinen oli pahempi toistaan                             kristuksen ylösnousemus ei kutita mun persettä, mutta munista pidän                                                                         ja jos joku niitä piilottaa minulta, hän leikkii hengellään  Äitin kummastuneet kysymykset käsilihaksistani                           "mistä sinä olet tuollaiset hankkinut.&q

Herään hukkumiseen,                  suojaan itseäni yön pimeydeltä, olen kovin särkyvä         toivoisin kuun hellivän kasvojani, mutta olen yksin                                           pimeydessä huudan elämää                                                  hämärässä koitan löytää edes yhden henkäyksen                   kuinka voin kasvaa jossain, missä en ole onnellinen            toiveita ei ole, eikä haluakaan                                              en uskalla pyytää mitään, sillä minut usein torjutaan   uskallan kysyä luojalta unta                                mutta kukaan ei vastaa ristittyihin käsiini                                             kuka vastaisikaan? Ei meistä kukaan pidä huolta.           Valvon unessa, johon haluaisin palata aina uudestaan                        ja vaikka painun vesialtaan saastaiseen pohjaan, tunnen olevani kotona                                                    hukkumaisillaan                                          

Postaukseni ovat muodostuneet näteistä sanoista, jotka on aseteltu tarpeeksi taiteellisesti lauseiksi. Pitkään aikaan tekstiä ei ole tullut luontevasti vaan ajatus on tökkinyt, laahannut jäljessä kirjoitusta ja uusimmat tekstit ovatkin olleet mielestäni melkoisia pohjanoteerauksia. Sitä pyydän mitä nöyrimmin anteeksi, että olette joutuneet lukemaan jotain niin ala-arvoista.            Toisaalta tämä luovan kirjoituksen tökkiminen on nostanut esiin minusta sen vanhan puolen, se joka haluaa kertoa kuvilla elämästä. Kuinka yksi kuva voi kertoa jotain niin kaunista ettei sanoja tarvita. En ehkä itse ole tässä maailman paras, mutta haaveilen vielä joskus välittäväni jollakin kuvalla ihmisille jotain mitä minä olen siinä hetkessä tuntenut.     Nyt kun taas kuvat ovat nousseet itseilmaisuni tärkeäksi kanavaksi, halusin teidänkin rakkaat lukijat näkevän jotain minun elämästäni kuvina. (Minua itseäni, köh ehkä ei niin kovasti.) mutta lupaan, vaikka nämä kuvat ovatkin arkipäiväisiä ja lifes

I killed someone, you see.                I killed the girl who used to be me     If it doesn't break your heart, it isn't love                                  At the end of the day, all we have is who we are  Stop leaving and you will arrive. Stop searching and you will see. Stop running away and you will be found               If you love me, let me know.    Heaven is the place where nothing ever happens.                        Behind my smile is everything you'll never understand             We all are a little broken & that's okay.                                                             Find what you love and let it kill you                                                                      I have to be perfect      Just because I'm smiling doesn't mean I don't want to hit you in the face            and after all this time, I'm still into you                                                       Alive or just breathing?      

Tässä minä istun, sormet sokerissa,              kielellä kymmenen lisäainetta, eikö tämä ollutkin juuri se epäterveellinen väriaine?      miltä maailma näyttäisi ilman värejä?                       kukaan ei voisi olla sinisilmäinen                                          kateudesta vihreä.               millä sanoilla kuvailisit auringon laskua                                                 kevään ensimmäisiä kukkia                                                     sitä sykkivää esinettä rinnassamme, sielua joka virtaa suonissamme     Elämäkö värikästä?                        värikyllästä oksennusta.                   mutta minä tiedän, että kuolisin, hukkuisin harmaaseen, jos en enää koskaan näkisi sinun auringonnousun kultaisia kehiä pupilliesi ympärillä.      hukkuisin mustuuteen, hukkuisin valkoiseen.                                  hukkuisin itseeni                                          haalean sininen hohde ranteissani kertoo minun elävän    

SAAAAAAAAAAAAAAAAAAATANAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA

Vihreää teetä, kirkas muki ja epäorgaaninen teepussi                 hymyt ja viistoviljely, riistoviljely, anteeksi kuinka  haaveilut suurista kirjakaupoista, pölyisistä kirjanselkämyksistä, naurua,                                 ai siksikö minulla on tämä niska niin kipeänä            Juna kuumottavan auringon alla kuulostaa hyvältä, minä kyydissä onnesta itkien vielä paremmalta   ja olkoot tämä maailma kuinka suuri tahansa, minä haluan sen nähdä                            hengittää välimeren ilmastoa ja seisoa vain paikallani, tuntea historian virtaavan jalkojeni alla maassa, johon miljardit on haudattu ja jonka päällä minä nyt elän minun elämääni                                         olen varma, että kuolleetkin haluvat minun elävän        ehkä minä vielä uskallan ja hymyilen enemmän kuin koskaan               vapaana tästä kaikesta, kiireestä ja pölystä                          vapaana sydämen sykkeestä  suonissa puhaltaen vain raikas tuuli junan ikkunasta          

Oli puutunut jalka, skeittilaudan dekin karheus              muutama hymy ja tarinoita kaukaisista maista, aurinkoakin tietenkin     maailmassa voisi kaikki olla hyvin                                   nepalilaistakin ruokaa saa kuulemma Suomesta                     haluaisin, että joku veisi minut uusiin maailmoihin                                      tutustuttaisi minut uusiin tapoihin, arvoihin, elämiin, iloihin Oli myös kihartuneet hiukset, rasituksesta tärisevät kädet                       väsyneet silmät ja olematon olo.                                        Mieleen nousi viaton kysymys                                                       kuka minä olen¨             ja kaikessa siinä valossa,                                           lämmössä                                        toivon, jonkun kertovan sen minulle                                                       ei sanoilla, eikä ilmeillä        kosketuksilla korvantauksessa, kosketuksilla selkänikamilla

Toissa päivänä todistin sanani todeksi                miten voisin kertoa maailman täydellisyydestä, sen kultaisista reunoista ja onnellisista hymyistä        ellen tiedä vaadittavia sanoja, en ymmärrä, en muista   tahtoisin ladata ajatukseni bitteinä koneelle, ääninä, valoina ja varjoina                                  mutta voisiko sitä siltikään kukaan ymmärtää, toisille pimeys on vain mustuutta            valo hehkulampun tuotosta tai auringon säteitä.   voisiko kukaan ymmärtää, kuinka tietty äänensävy on minulle pelkoa ja kuinka toinen saa minut pakahtumaan onnesta             varsinkin juuri se hengästynyt, väsynyt kuiskaus korvanjuuressa juuri ennen kuin nukahdan                              se kuiskaus, jonka viimeksi kuulin monta kuukautta sitten                                           kuiskaus, jota kaipaan enemmän kuin mitään muuta tällä hetkellä.        Ei kukaan sitä voi ymmärtää, kukaan muu ei ole sitä kuullut                                      

Keskiviikkoisin maailma on paha             joudun todistamaan seksuaalisuuttani kokonaiset neljä tuntia,                 mutta välistä minä naurankin, nauran oikeastaan paljonkin,                                vaikka se jokin vielä tahtoo repiä sisuskaluni irti, hyökätä ylös kurkusta ja lentää suoraan asunnon lattialle, jonka sohvalla nukun päiväpeiton alla ihmisen vieressä jota en tunne.          Herään seuraavana päivänä iltaseitsämältä aamuun                                       huoneeni kylpee okran oranssina ja totean, tämä on onnea                                                  ja minä hymyilen, vaikka oksettaa                 ja mietin hetken oksentaisinko, koska se saa minut tuntemaan itseni kauniimmaksi  Tänään elämä on ollut ihme ja maapallo ihmisten runtelema                                                        aivan kuten se oli eilenkin, mutta eilen olin vain sokea kuuro,      joka elämästä humaltuneena osasin rakastaa uudelleen omaa sänkyäni ja suihkun ra

Hän hymyili minulle kirjahyllyjen välistä                       sylissään suuri pino jo haalistuneita, hiukan ruskeita sivuja          pää kallellaan                         katse kirjojen selkämyksissä, kirjojen nimissä                                                   kuten olemisen sietämätön keveys               toinen niska toista kipeämpänä,                                    tyttö hiljainen kirjaston                                                             hymyilee kunnes löytää onnensa kirjan sivuilta                                           kirkkaanpunaisessa mekossa ja isoäidin nilkkureissa     Kuinka tahtoisinkaan vain antaa hänelle yhden illan ja rakkaimman kirjani                           sen jossa kerrotaan, kuinka me karattaisiin kahdestaan maailmalta                                            jonnekin, missä keväisin satakielet laulavat                                                       missä taivas olisi aamuisin yhtä punainen kuin hänen mekkonsa