Translate my post to your motherlanguage! I can't promise good translations...

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

85. Rikki raksahtelevat kylkiluut

Eikö tänään voisi olla jo huominen?
                                           miksi aika ei kulje
                      kipu kylkiin palanneena torun itseäni, etten lähde tänään lenkille
                                                   mutta selvemmin erottuviin luihin olen tyytyväinen
        jos vielä hiukan jaksaisin,
                        voisin olla enemmän itseni kuin koskaan ennen
                                      paljas, kova ja armoton

             aamuauringon noustessa yksin
                                            yhtä yksin kuin pimeimmässä helvetissäni

lauantai 26. huhtikuuta 2014

84. Parsitut huulet

Koko jutun ideahan on se, ettei kukaan oikeastaan ajattele
                 ettei kukaan oikeastaan välitä
                                           eikä kukaan varsinkaan näe
            usva on syönyt meidät
                                ja me luulemme olevamme täydellisiä omassa pienessä maailmassamme
                      joka vähitellen murenee
                                   hukkuu
                                          tukahtuu meidän tyhmyydestä
          eikö helpompaa olisi vain kadota
                         välillä mietin, että se olisi ekoteko, välillä se on armahdus
                  ehkä minä vain hiljenen
                              lopetan ainakin saastuttamasta tätä maailmaa sanoilla
  ja pian vielä minut unohdetaan, aivan kuten kesäkissat unohdetaan
                                                                ja minä en valita, sillä sinetöin suuni
                                                                        neulon punoksella huuleni yhteen
                                                 ja verta vuotaen yhdyn maailman tuskaan,
                                                                                        kristallin kirkas kyynel silmäkulmassa

torstai 24. huhtikuuta 2014

83. Jalaton gepardi

Keinun väärinpäin, hiukset vesiputous, suortuvat tuulessa
                    päähän koskee, väärin päin kaikki kuitenkin näyttää olevan oikein päin
      minä en halua olla normaali, minä olen käpy, minä olen kala joka lentää
                                        olen raivokas saalistaja, sylissäni hellä rakkauteni
              hymyni vääntyy ylösalaisin, mutta ehkä uskallan taas sanoa yrittäväni olevani onnellinen
 onnellinen - kuinka tärkeä, suuri sana siitä on minulle tullutkaan
                          onko se oikeasti se minkä takia tässä elän, se mitä kohti pyrin niin,
                  että iltaisin lysähdän voimattomana ja aikaansaamattomana sänkyyn odottamaan nousen auringon uutta armahdusta, uutta yritystä.
           olen jalaton gepardi, singolla ampuva gaselli ja aivoton pöllö.
                haaveilen jaloista, haaveilen rauhasta ja aivoista joilla voisin tehdä huomisesta paremman
   ja haaveilen kuinka se kaikki tapahtuu kesällä
                                       vaikka voisin jo nyt nousta maasta, raahata itseäni edes käsillä eteenpäin
                              eikä toimiminen vaadi aivoja, se vaatii sielua, se vaatii sydäntä.
                         niitä minulta löytyy, ellei joku punapää ole varastanut sieluani.
               ehkä minä huomenna uskallan olla sähisevä kissa tai elämästänauttija, tänään minä en vain jaksa, tänään haluan taas kerran olla yrittämättä ja nukahtaa illalla itseäni moittien
                                                             vaikka voisivathan asiat olla toisin
                                                                 ja niin ne tulevatkin olemaan, minä lupaan
                                     sitten kesällä, kun kiljun maailmankatolla
                     valvon läpi yöttömän yön mansikkasangriaa juoden vaikka en siitä humaltuisikaan

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

82. Nuorempi minä - olenko kasvanut?

En tiedä uskaltaisinko jakaa tämän tunteen edes teidän kanssanne, mutta haluan
                  hymyilyttää tai enemmänkin huvittaa,
koneen ruudulta vastaan katsoo neljä vuotta sitten ollut minä
               blondit hiukset valuvat pitkinä ja minulle tulee alaston olo ilman pitkiä suortuvia yhtäkkiä
               piiloblondeus ei ole haitannut, mutta nyt kun katson nuorempaa minää silmiin, minä huomaan mitä aika tekee ihmisille
     huomaan kuinka minun hymyni on muuttunut, kuinka silmien välke on sammunut ja uudelleen syttynyt
                             vanha minä antaa minulle toivoa, olen tämän jo kerran käynyt läpi
       miksen uudestaan pääsisi ylös pimeydestä, jos olen sen jo kerran tehnyt viattomana blondina
Hymyilyttää myös se kuinka maallinen tavara on merkinnyt minulle ennen enemmän, nyt vain toivon, että kaikki olisi mentalisella tasolla ja maailman kannalta hyvin.

 Ei, en ole kasvanut aikuiseksi, olen kasvanut vain ihmisenä - aikuiseksi en aijo koskaan kasvaa.
Halusin jakaa teidän kanssa tämän mun ihmettelyn, thadaa.

Ps. olen sataprosenttisen varma, että tämä selkäkipu johtuu siitä, että kannan maailmaatuskaa. Ei mikään muu näin helvetinmoista tuskaa aiheuttaisi.

tiistai 22. huhtikuuta 2014

81. Lehtivene ilman tuulta

Tien vieressä purossa lipuu lehtivene
         veneen minäkin työntäisin vesille jos voisin, vadelmaveneen,
                                                    sellaisen josta aamulla radiossa lauletaan
  Herään aamuihin liian aikaisin
                   valvon öihin liian pitkälle ja päivisin tunnen painavani joka hetki enemmän
         toivoisin, että puntari värähtäisi miinuksen puolelle
                                lihakset kipeinä haukottelen termarimuki kädessä kuuntelemassa luentoa onnellisuudesta ja minusta tuntuu, että elämä rakastaa leikkiä minulla            
Haluaisin kyetä enempään, lukea enemmän, kirjoittaa enemmän, mutta päivät kuluvat liian nopeasti
                              tai ehkä se vain johtuu minusta
                                   siitä kuinka jään haaveilemaan paremmasta tulevaisuudesta
          vaikka voisin tehdä tästä hetkestä täydellisen
                        mikä minua vaivaa?
 milloin olen viimeksi edes oikeasti ollut surullinen
                          milloin viimeksi olen sanonut sydämestäni rakastavani - no.. se oli se yksi yö taas.
 enkö voisi vain potkaista veneeni irti laiturista ja näyttää pitkää vinoa keskariani jokaiselle rannalle jäävälle?
      sillä minusta tuntuu, että uusi maailma odottaa minua enemmän kuin tämä haluaa minun jäävän.

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

80. Miksi päivän täytyy loppua auringonlaskuun? Eihän ennen auringonlaskua voi.

Oli aurinko, oli lämpö
         oli naurua ja kung fu liikkeet footbaggia pelatessa.
  lonkkarin tärinä karkealla asfaltilla ja naurua
                                              Miksi hetket eivät voi venyä ikuisuuksiin?
             miksi aina joutuu lopulta sanomaan näkemiin.
                        haluaisin valvoa yli tähtiyön, nauraa myös tähtien nähden
                                 näyttää kuulle, että osaan muutakin kuin itkeä
     mutta ihmiset väsyvät nopeammin kuin minä
                                                            minua ei väsytä, minä haluan valloittaa maailman
                 minä haluan elää
                            vielä kun siihen kykenen oikeasti.
 eikö kukaan jaksaisi elää minun kanssani?
             vai olenko minä vain kummallinen ylienerginen duracellpupu, joka aina jää yksin?
    kuka haluaisi valvoa kanssani tuhat ja yksi yötä
                                         rakentaa kanssani uusia tarinoita leipien tekemisestä kivillä järveen
                       kertomuksia auringonnousemisesta kesken naurun,
                                                                  mutta tällä hetkellä tyydyn
          että saan edes hetken elää,
                          nyt on aika rauhoittua, istua paikalleen ja esittää normaalia ihmistä.
                 pimeys alkaa laskeutumaan,
                                                mutta minkä minä voin pimeydelle joka riehaantuu auringon laskiessa
  kuinka voisin hillitä kahleita repivän sieluni, joka öisinkin haluaa juosta
                                   enkä aio survoa itseäni siihen muottiin, siihen yhteiskuntakelpoiseen nättiin neliöön.
             minä annan sieluni valvoa ja minä ulvon yksin kuuta, kovin yksin, mutta elänpähän ainakin
                                                            elän enemmän kuin monet muut
                                                                   sillä minä tiedän, että olen olemassa.

lauantai 19. huhtikuuta 2014

79. Sumukoneen vieressä, näkymättömissä

Huuhdon kurkusta alas pimeyttä
                      hukutan itseni unohdukseen ja strobovalojen välkkyessä hymyilen salaa
         toivon yön jatkuvan ikuisuuden
                                toivon ikuisuuden jatkuvan aina
                       ja toivon, että joku katoaisi minun kanssa savuun
   epätoivoista hymyä, sormet syvällä kurkussa
                                        miksi pimeys ei voi palata takaisin ylös
                              mitä tein taas väärin
                                                        miksi en enää osaakkaan hymyillä
                                                                        ja olla onnellinen pidempään kuin hetken
 Jää raksahtelee pitkin suoniani
                              läpi luiden, hajottaen
                ja minä palellun keskelle lämpöä ja ihmisiä
                                                         palellun sinne, missä minun kuuluisi elää
     kyyneleet poskella
                     ja se vapina
                                       ei vielä ole aamu
               mutta minä olen jo kadonnut
                                                 minä olen rikki
                                                             paikkaa minut

torstai 17. huhtikuuta 2014

78. If you are gay, then you are gay

77. Voitan eilisen itseni

Muistinko olla tänään onnellinen?
                   muistinko hymyillä, vaikka ei huvittanut
     eilen ei tarvinnut edes teeskennellä, eilen oli lämmintä, myös syvällä sielussa
                                                                           pelikentän naurut ja sulkapallomailat
                                     pienenä pelasin sulkapalloa oikeista sulista tehdyllä sulkapallolla
                                                                                       sellaisella valkoisella
                aurinko laski pilvien taakse hitaasti,
                                          ringissä toinen oli pahempi toistaan
                            kristuksen ylösnousemus ei kutita mun persettä, mutta munista pidän
                                                                        ja jos joku niitä piilottaa minulta, hän leikkii hengellään
 Äitin kummastuneet kysymykset käsilihaksistani
                          "mistä sinä olet tuollaiset hankkinut."
             ja minä hymyilen
                             sillä joka päivä todistan toisten luulot vääriksi
                                                 joka päivä olen parempi mitä olin eilen
                   eikä minun tarvitse verrata hymyäni toisiin ihmisiin,
                                                                     sillä itseeni verrattuna olen onnellinen

tiistai 15. huhtikuuta 2014

76. Hukun hereilläkin

Herään hukkumiseen,
                 suojaan itseäni yön pimeydeltä, olen kovin särkyvä
        toivoisin kuun hellivän kasvojani, mutta olen yksin
                                          pimeydessä huudan elämää
                                                 hämärässä koitan löytää edes yhden henkäyksen
                  kuinka voin kasvaa jossain, missä en ole onnellinen
           toiveita ei ole, eikä haluakaan
                                             en uskalla pyytää mitään, sillä minut usein torjutaan
  uskallan kysyä luojalta unta
                               mutta kukaan ei vastaa ristittyihin käsiini
                                            kuka vastaisikaan? Ei meistä kukaan pidä huolta.
          Valvon unessa, johon haluaisin palata aina uudestaan
                       ja vaikka painun vesialtaan saastaiseen pohjaan, tunnen olevani kotona
                                                   hukkumaisillaan
                                                                     yksin
                                                              käsi ojennettuna väreilevään heijastukseen
   Onko sillä nyt niin paljon väliä suljenko silmiäni?
                                sillä minusta tuntuu, että joka tapauksessa henkeni salpaantuu
                                                         hukun tähän maailman tuskaan jolle en voi mitään
                                                             hukun omiin sanoihini, joille ei enää ole tilaa missään
                     ne pitää vain unohtaa, niin kuin jokainen tulee unohtamaan minut.                    

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

75. Liikaa inhimillisyyttä

Postaukseni ovat muodostuneet näteistä sanoista, jotka on aseteltu tarpeeksi taiteellisesti lauseiksi.
Pitkään aikaan tekstiä ei ole tullut luontevasti vaan ajatus on tökkinyt, laahannut jäljessä kirjoitusta ja uusimmat tekstit ovatkin olleet mielestäni melkoisia pohjanoteerauksia. Sitä pyydän mitä nöyrimmin anteeksi, että olette joutuneet lukemaan jotain niin ala-arvoista.
           Toisaalta tämä luovan kirjoituksen tökkiminen on nostanut esiin minusta sen vanhan puolen, se joka haluaa kertoa kuvilla elämästä. Kuinka yksi kuva voi kertoa jotain niin kaunista ettei sanoja tarvita. En ehkä itse ole tässä maailman paras, mutta haaveilen vielä joskus välittäväni jollakin kuvalla ihmisille jotain mitä minä olen siinä hetkessä tuntenut.
    Nyt kun taas kuvat ovat nousseet itseilmaisuni tärkeäksi kanavaksi, halusin teidänkin rakkaat lukijat näkevän jotain minun elämästäni kuvina. (Minua itseäni, köh ehkä ei niin kovasti.) mutta lupaan, vaikka nämä kuvat ovatkin arkipäiväisiä ja lifestyletyylisiä, lupaan antaa teille jokaisesta täydellisen selityksen. Näin ehkä taas pitkästä aikaa saatte tutustua hiukan enemmän minuun persoonana. Viimeksi tälläinen mahdollisuus suoraan taisi poikia, kun vastasin 11 kysymystä -haasteeseen vuonna keppi ja kivi.

Ensimmäisessä kuvassa näette elämäni mekan. Teen lähes kaiken yksinomaan sängyllä. Luen kirjaa, katson leffaa tai muuten vain tuijotan kattoa ja mietin elämän syvimpiä tarkoituksia. (Mitkä yleensä ovat "jaksanko nousta ylös ja kävellä jääkaapille" tai "Mulla on jalassa mustelma".) Toivoisin, että jonain päivänä omistaisin suuremmankin kirjahyllyn. Koko seinän kokoisen, joka keinuisi kirjojen painosta ja joiden hyllyillä olisi muistoja kaukomaista ja rakkaista.
      Älkää antako toisen kuvan hämätä - Olen tekohymyn täydellinen mestari puolen vuoden harjoittelulla. Saan huulilleni uskottavankin hymyn vaikka mikään ei sillä hetkellä naurattaisi. Tärkeintähän on vain peittää itsensä muilta ja maalata värikkäitä tauluja vaikka musta tuubi olisikin se, joka on pohjimmiltaan aina lopussa, koska se on aina käytössä. En tiedä onko se hyvästä, en tiedä olenko jo onnistunut peittämään itseni itseltäni. Minulla on kumma tunne, etten tunne itseäni läpikotaisin - aivan kuin joku olisi hautautunut jonnekin alle.
Mitenniin on outoa ostaa itselleen kukkia? Kukaan muu ei niitä kiikuta minun ovelle taikka ojenna ystävänpäivänä, joten toisinaan sorrun ostamaan kauneimman gerberan yöpöydän reunalle, jossa se kuihtuu ennen kuin edes tajuan kuinka nopeasti elämä voi kadota. Ehkä minäkin olen tälläinen, varjossa kasvanut, sisältä kuihtunut verso. Koitan kovasti kurkkia pienistä ikkunoistani valoa ja öisin istun hengittämättä kuun kajossa lattialla.
         Miksi kaikki kauniit naiset ovat heitä joiden nimiä en tiedä, niitä joiden kasvot jäävät mieleen ja saavat hymyilemään pahoinakin päivinä? Olen yrittänyt saada itseni takaisin kynän ääreen, yrittänyt piirtää maailman pääni sisällä, mutta olen kovin huono siinä. En tiedä miten luodaan uutta, varsinkaan näin vapisevin ja epävarmoin käsin.
Loppujen lopuksi hermot toisinaan pettää kuvien ottamisessa ja ilmeet alkavat muistuttaa tätä. Teillä on etuoikeus olla todistamassa ensimmäisen tälläisen kuvan julkistamista. Ei paljon lisättävää, tuolla ilmeellä tässä nytkin kirjotetaan tätä. Olen kadottanut itseni enkä tiedä mitä helvettiä tässä edes duunaan. Tämänhän piti olla kaunis taideblogi? Ehkä heitän tähän pari nättiä sanaa niin se muuttuu siksi.
         Minä kirjoittamiseen ja lukemiseen ja elämän parantamiseen ihastunut viaton pieni ihminen myönnän suurimman heikkouteni: Materialismionnen. Häpeän tätä pahettani ja toivon, että voisitte antaa minulle anteeksi kuinka hyvältä minusta tuntuu uusissa juoksuhousuissani tai kuinka hymyilen kun uudet kenkäni hakkaavat kosteaa katua.
     
Syvällisimpien itsensä paljasteluiden jälkeen tuntuu hyvältä kertoa kuinka tavallinen minä olen.
Minäkin olen turhuutta, minä olen virheitä, minä en ole täydellinen ja koitan olla kaunis edes joskus tässä raiskatussa maailmassa.
        Minä olen liikaa olemassa, olen kaikkea muuta kuin toivoisin, minä tapan vaikka en näe ja minä tekohymyilen kädet veressä päivästä toiseen vaikka toisaalla juuri minun takia joku tälläkin hetkellä hajoaa.
Miksen vain voisi olla ilmaa? miksen voisi olla ihmisten toiveita ja ajatuksia?
                                Näkymätön, mutta olemassa. Tämä inhimillisyys ja paheet ovat liikaa.
                                            Mutta tälläinen minä olen, tekopyhä onnenetsijä muiden joukossa.
     Minä olen ihminen, joka vain osaa laittaa sanat kauniisiin riveihin ja maalata kuvia.

ps. Stalker, who wanna make me happy,  where ever you are, please contact me. Mun yöunet menee.

lauantai 12. huhtikuuta 2014

74. Collecting my mind's peaces with quotes

I killed someone, you see.
               I killed the girl who used to be me
    If it doesn't break your heart, it isn't love
                                 At the end of the day, all we have is who we are
 Stop leaving and you will arrive. Stop searching and you will see. Stop running away and you will be found
              If you love me, let me know.
   Heaven is the place where nothing ever happens.
                       Behind my smile is everything you'll never understand
            We all are a little broken & that's okay.
                                                            Find what you love and let it kill you
                                                                     I have to be perfect
     Just because I'm smiling doesn't mean I don't want to hit you in the face
           and after all this time, I'm still into you
                                                      Alive or just breathing?
                          Am I lost or imcomplete?
                                  You are the diamond , darling. They can't break you.
Humans are fragile creatures made up of broken hearts and broken promises.
                                                       Would you lie with me and forget the world?
                                                                                                    if not now, when?
        We all feel little fucked up sometimes.
                    I don't want realism. I want magic - Yes, magic.
                                                  Silence is better than bullshit.
Because when I lost you, I lost myself
                      Art never comes from happiness
Perhaps someone somewhere will create something so beautiful it will change the world
                                      And will you love me, even with my dark side?
       Don't get too close. It's dark inside. It's where my demons hide.
                                                                          I feel everything but nothing.
                Sarcasm is a body's natural defense against body.
                                  What are you afraid of?
                                                 I can't explain and I won't even try.
                       I can't close my eyes and make it go away.
The difference between you and me is that when you wake up, your nightmare ends.
                                                                                 Who really cares..?

perjantai 11. huhtikuuta 2014

73. Väriaineita

Tässä minä istun, sormet sokerissa, 
            kielellä kymmenen lisäainetta, eikö tämä ollutkin juuri se epäterveellinen väriaine?
     miltä maailma näyttäisi ilman värejä?
                      kukaan ei voisi olla sinisilmäinen 
                                        kateudesta vihreä.
              millä sanoilla kuvailisit auringon laskua
                                                kevään ensimmäisiä kukkia
                                                    sitä sykkivää esinettä rinnassamme, sielua joka virtaa suonissamme
    Elämäkö värikästä?
                       värikyllästä oksennusta. 
                 mutta minä tiedän, että kuolisin, hukkuisin harmaaseen, jos en enää koskaan näkisi sinun auringonnousun kultaisia kehiä pupilliesi ympärillä.
     hukkuisin mustuuteen, hukkuisin valkoiseen.
                                 hukkuisin itseeni
                                         haalean sininen hohde ranteissani kertoo minun elävän
               vaaleanvihreät silmut keväisin kertoo elämän jatkuvan, kiertävän samaa kehää
     ja tämä kirkkaan punainen
                         kirpeä ja keinotekoinen kielelläni
                            
                                            kuinka voisin rakastua aaveeseen,
                                                  vaikka mustat hiukset ja kalpea iho ovatkin heikkouteni
                   kuinka voisin elää naiivimmassa maailmassa 
                                       kun näkisin pelkkää mustaa ja valkoista
                                                               kuinka erottaisin oikean ja väärän, 
                                           ja ennen kaikkea, kuinka erottaisin
 kenelle uskallan sydämeni ojentaa, sillä minä luotan vain kultaiseen, mustaan ja helmiäisen punaiseen.

torstai 10. huhtikuuta 2014

72. Mitä vittua

SAAAAAAAAAAAAAAAAAAATANAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

71. Haluan nähdä maailman - myös sen mitä pelkään

Vihreää teetä, kirkas muki ja epäorgaaninen teepussi
                hymyt ja viistoviljely, riistoviljely, anteeksi kuinka
 haaveilut suurista kirjakaupoista, pölyisistä kirjanselkämyksistä, naurua,
                                ai siksikö minulla on tämä niska niin kipeänä
           Juna kuumottavan auringon alla kuulostaa hyvältä, minä kyydissä onnesta itkien vielä paremmalta
  ja olkoot tämä maailma kuinka suuri tahansa, minä haluan sen nähdä
                           hengittää välimeren ilmastoa ja seisoa vain paikallani, tuntea historian virtaavan jalkojeni alla maassa, johon miljardit on haudattu ja jonka päällä minä nyt elän minun elämääni
                                        olen varma, että kuolleetkin haluvat minun elävän
       ehkä minä vielä uskallan ja hymyilen enemmän kuin koskaan
              vapaana tästä kaikesta, kiireestä ja pölystä
                         vapaana sydämen sykkeestä
 suonissa puhaltaen vain raikas tuuli junan ikkunasta
                                              minun täytyy kasvattaa pitkät hiukset takaisin
                                                   että voin ottaa uuden elämäni vastaan hiukset hulmuten
                    kyllähän nämä nytkin hiukan heilahtaa
                           mutta ei se ole sama
                                  se on kuin puoliksi kukkiva omenapuu, vajaa elämästä
                                           minä päätin
                               minä kasvan takaisin elämään
                                                     nostan pääni kuin pieni verso ja kasvan kohti tulevaisuutta
              hiukset hiljaa kasvaen, jotta voin antaa niiden kylpeä länsi-Euroopan tuulissa.

tiistai 8. huhtikuuta 2014

70. Elämän vanki

Oli puutunut jalka, skeittilaudan dekin karheus
             muutama hymy ja tarinoita kaukaisista maista, aurinkoakin tietenkin
    maailmassa voisi kaikki olla hyvin
                                  nepalilaistakin ruokaa saa kuulemma Suomesta
                    haluaisin, että joku veisi minut uusiin maailmoihin
                                     tutustuttaisi minut uusiin tapoihin, arvoihin, elämiin, iloihin
Oli myös kihartuneet hiukset, rasituksesta tärisevät kädet
                      väsyneet silmät ja olematon olo.
                                       Mieleen nousi viaton kysymys
                                                      kuka minä olen¨
            ja kaikessa siinä valossa,
                                          lämmössä
                                       toivon, jonkun kertovan sen minulle
                                                      ei sanoilla, eikä ilmeillä
       kosketuksilla korvantauksessa, kosketuksilla selkänikamilla
                      huulilla, etusormella, poskellaan
                                                             
 mutta minä vain höpisen,
                              tämä on rangaistukseni, minun vankilani,
                        enkä pääse tästä eroon, ennen kuin katoan ja herään uuteen aamuun,
          jossa minulle annetaan uusi mahdollisuus olla jonkun elämä ja universumi

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

69.Voimaton mitään kertomaan

Toissa päivänä todistin sanani todeksi
               miten voisin kertoa maailman täydellisyydestä, sen kultaisista reunoista ja onnellisista hymyistä
       ellen tiedä vaadittavia sanoja, en ymmärrä, en muista
  tahtoisin ladata ajatukseni bitteinä koneelle, ääninä, valoina ja varjoina
                                 mutta voisiko sitä siltikään kukaan ymmärtää, toisille pimeys on vain mustuutta 
          valo hehkulampun tuotosta tai auringon säteitä. 
 voisiko kukaan ymmärtää, kuinka tietty äänensävy on minulle pelkoa ja kuinka toinen saa minut pakahtumaan onnesta
            varsinkin juuri se hengästynyt, väsynyt kuiskaus korvanjuuressa juuri ennen kuin nukahdan
                             se kuiskaus, jonka viimeksi kuulin monta kuukautta sitten
                                          kuiskaus, jota kaipaan enemmän kuin mitään muuta tällä hetkellä. 
      Ei kukaan sitä voi ymmärtää, kukaan muu ei ole sitä kuullut
                                       mutta silti haluaisin jokaisen tietävän sen tunteen.
Haluaisin osata kertoa sokeille yltäkylläisistä väreistä
                             mykille yhden lauseen värähdyttävästä kauneudesta
           mutta miten minä siihen kykenisin,
                        olen vain hento koruton heinä myrskyn silmässä
                                         hiljainen tarkkailija, joka tietää enemmän kuin monikaan
  kuka aaveeseen, varjoon voisi rakastua. 

perjantai 4. huhtikuuta 2014

68. Ei löytynyt onnea onnelasta

Keskiviikkoisin maailma on paha
            joudun todistamaan seksuaalisuuttani kokonaiset neljä tuntia,
                mutta välistä minä naurankin, nauran oikeastaan paljonkin,
                               vaikka se jokin vielä tahtoo repiä sisuskaluni irti, hyökätä ylös kurkusta ja lentää suoraan asunnon lattialle, jonka sohvalla nukun päiväpeiton alla ihmisen vieressä jota en tunne.
         Herään seuraavana päivänä iltaseitsämältä aamuun
                                      huoneeni kylpee okran oranssina ja totean, tämä on onnea
                                                 ja minä hymyilen, vaikka oksettaa
                ja mietin hetken oksentaisinko, koska se saa minut tuntemaan itseni kauniimmaksi
 Tänään elämä on ollut ihme ja maapallo ihmisten runtelema
                                                       aivan kuten se oli eilenkin, mutta eilen olin vain sokea kuuro,
     joka elämästä humaltuneena osasin rakastaa uudelleen omaa sänkyäni ja suihkun raikkautta
Mutta me olemme yksilöitä,
                      emme yksinäisiä
                              emmekä yksin
                                         olemme elämä, olemme sielua, naurua ja uusia ideoita
            ja huominen tulee olemaan parempi kuin tänään
                       ja huomenna minä haluan saada taas jonkun hymyilemään
                                                     ehkä minäkin vielä joskus löydän onnen
  mutta miten voisin tunnistaa jotain sellaista, minkä olen jo unohtanut
                     miten voisin sokeana olla ohittamatta rakkautta, kun en enää muista miltä se näyttää
          ainut mitä tiedän on pimeys ja välkkyvät strobovalot, liian kova musiikki ja ne pistot vatsassa
                  eikä ne ole perhosia
                        vaan ne ovat demoneita, ja minusta on kaunista ajatella, että voin olla edes koti niille
     en ole yksin, kuten ei kukaan mukaan
                     haluaisin vain taas muistaa miltä tuntuu hukkua välittämiseen
                                      kuinka iltaseitsämältä aamulla tässä elämässä olisi jotain järkeä
 ja kuinka voisin peitellä demonini piiloon ja antaa sanojeni kertoa kaiken tähdellisen.

tiistai 1. huhtikuuta 2014

67. Tyttö kirjan sivuilla

Hän hymyili minulle kirjahyllyjen välistä
                      sylissään suuri pino jo haalistuneita, hiukan ruskeita sivuja
         pää kallellaan
                        katse kirjojen selkämyksissä, kirjojen nimissä
                                                  kuten olemisen sietämätön keveys
              toinen niska toista kipeämpänä,
                                   tyttö hiljainen kirjaston
                                                            hymyilee kunnes löytää onnensa kirjan sivuilta
                                          kirkkaanpunaisessa mekossa ja isoäidin nilkkureissa
    Kuinka tahtoisinkaan vain antaa hänelle yhden illan ja rakkaimman kirjani
                          sen jossa kerrotaan, kuinka me karattaisiin kahdestaan maailmalta
                                           jonnekin, missä keväisin satakielet laulavat
                                                      missä taivas olisi aamuisin yhtä punainen kuin hänen mekkonsa