95. Aurinko, oletko minä?

               Auringonihottumaa
                               lämpö sisällä syvällä ja vaikka kirkas valo kadottaa värit
          minut on kääritty kultaan
                            kultaan, jota syventää naurut, kurkuma ja keittiönkaapit
                                                      osaanko enää edes olla surullinen?
                      näin haluaisin tuntea aina
                                  haluaisin olla onnellinen aina, mutta talvi
       en suostu miettimään sitä vielä, sillä huomenna uusi päivä polttaa hiukan poskiani lisää
                                     ja huomenna minä suutelen hellästi inkaliljoja
               voisitko kertoa
                                  onko tämä todellisuutta vai olenko se oikeasti minä kenet näen valossa?
                            kaukana pimeydestä
                                    päämäärässään
                                                         sillä minusta tuntuu, että tämä kävi liian helposti
        mutta ei se mitään.
                           tämän tunteen vuoksi voin vajota takaisin sitten kuin sen aika tulee
                                                                        nyt haluan vain hymyillä
                                                                                            paljaat jalat kuumalla asfaltilla

Kommentit

  1. Ester X6. kesäkuuta 2014 klo 13.26

    Tää on kaunis. Aioin tulla lainaamaan lempipätkäni, mutta kun aloin miettiä, ei tästä voi irrottaa mitään yksittäistä kohtaa ylitse muiden. Vaatii useemman lukukerran auetakseen, mutta palkitsee kyllä joka kerralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina7. kesäkuuta 2014 klo 7.23

      Koko teksti tuli hämmentyneenä sanaoksennuksena vain, olisin halunnut kertoa ajatukseni kuvat ja valot ja äänet paremmin, mutten kyennyt. Harmittaa hiukan, mutta ihanaa, että jokin näinkin puolitiessään ja tunnetta kaipaava teksti voi aiheuttaa jossakussa tuollaisia tunteita!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

118. Herää jo, minä heräsin jo tähän tunteeseen

Oletko koskaan yöllä herännyt unesta hymyillen?                Minä heräsin, ja et arvaa kenestä näin unta, sinusta.       meistä maailman huipulla laulamassa,                                               tanssimassa tähtitaivaan alla hiukset sekaisin, housujen lahkeet kurassa                   silmät loistaen kertomassa toisillemme tulevaisuudesta      tulevaisuudesta, johon ei aio suostua kulkemaan ilman sinua                                                     tulevaisuuteen, jonne haluan aurinkoa ja oransseja ja punaisia lehtiä                             ja ainiin                                        tietenkin sinun huulesi                   pimeydessä vasten minua samalla, kun repeät nauramaan                                                          samalla hetkellä kun elämä virtaa kovempaa suoniimme    ja unohdamme yhdessä, miksi edes koskaan epäilimme,                                  sillä hei,                                            ainut mitä voisi tapaht
Lue lisää

7. Koskaan, ei koskaan ole liian vanha

Kuva
Koskaan ei voi olla liian vanha pelaamaan vanhoja pelejä lapsuudesta taikka katsomaan piirettyjä päivän ajan, kun vettä sataa tai muuten vain ei jaksa kohottaa yhtäkään raajaansa ylös. Tänään löysin itseni yllättävästä tekemisestä. En ole pitkään aikaan koittanut piirtää mitään ja useimmiten piirtämiseni loppuu tuskalliseen savatteluun ettei mikään onnistu tai että en osaa edes piirtää. Tällä kertaa kävi hiukan toisin. Olen jo pitkään haaveillut tatuoinnista, jopa kahdesta hihatatuoinnista. Tatuoinnin aihekin on ollut aika hyvin selvillä ja tiedän mitä ainakin toiseen käteen haluan. Sen pohjalta rupesinkin tänään piirtämään ja sain lopputuloksesta niin hyvän, että voin olla jopa ylpeä itsestäni. .. Siis hetkinen.. Kuvassa on Miyazakin piirrettyjen anime-elokuvien olioita. Eikö ne oo tehty lapsille? Ja paskat sanon minä, Miyazakin elokuvista, sekä sarjakuvista löytää paljon syvällistä pohdittavaa myös vähän vanhemmat katsojat. Olen tutustunut näihin olioihin jo pienestä pitäen j
Lue lisää

129. 17.5.2015 Yltäkylläisyyssyyllisyys

Olenko unohtanut Olen löytänyt  äärirajani                           kadonnut hiljaisuuden jokiin. Usvaisiin Meriin, joista veneilijät kertovat taruja.       sulkenut   Aktivoinut näköhermoni, kuuloaistini ulkomaailmalta.                                      Olenko unohtanut   löytänyt  maailman                   sen kahinan, kun tuuli kulkee ohitse puiden ja vie mukanaan    tuon viimeisenkin henkäyksen       ihmetyksen vanhoja kulttuureja ja rakennuksia kohtaan. Syvemmällä kuin Mariaanien hauta, olen itsessäni                                      ja  putoan     löydän  sekunti sekunnilta alemmas, syvemmäs   enemmän, paremmin              enkä enää osaa hengitä kuin ennen,                       silloin kun maistan ilmassa auringon ja elämän. Nyt pimeydessä   valossa  rintaani painaa vain   sivelee  näkymätön käsi ja happi on inhottava pakko   elämä.                                     Kuinka riisun yltäni turhamaisuuden ihon,                   revin  esille taas sen veren
Lue lisää