Translate my post to your motherlanguage! I can't promise good translations...

sunnuntai 31. elokuuta 2014

116. Kasvoleikki

                  Kuinka voisin näyttää teille oikeat kasvoni, 
                                 kun aamunkajosta iltahämärään pukeudun naamareihin
         jotka olen lainannut kirjan sivuilta, ihmisten puheista,
                                                   enkä enää itsekään tiedä nauraisiko oikea minäni
                                        jos joku kertoisi hyvän vitsin,
                              sillä en enää edes muista minkä värinen oikea sydämeni on
                                                                                 pimeys on piirittänyt sitä liian kauan.                      

torstai 28. elokuuta 2014

115. Sairaana ikävästä, pizza uunissa, minä matolla

                    Jaksoin edes leipoa pizzan uuniin,
                                    jaksoin vaivata taikinan ja miettiä mitä sen päälle voisi laittaa
        mutta kun sain sen uuniin,
                            laskeuduin väsyneenä makaamaan räsymatolle uunin eteen
                                                        pää sekaisin touhukkuudesta
                                                                    imusolmukkeet entistä kipeämmät
                       Onko tämä virus, vai olenko vain sairaana ikävästä?
                                                            Sairaana kaipuusta ja kosketuksen himosta.

                                                     Sen ainakin tiedän, että paranen ainakin hiukan
                                                                                            kun kuulen taas äänesi

keskiviikko 27. elokuuta 2014

114. Älä jätä minua yksin

                    Ja kun pimeydessä tukehdun itseeni,
                                       Kyyneliini, vapiseviin käsiin ja hyperventilointiin
         Etkä sinä ole korvani juuressa kuten lupasit
                      Minä uskon todella kuolevani
                                    Ja katoavani.
Sillä tänään eikä eilen ollut hyvä päivä olla hiljaa.
                Tänään olen jo niin paljon syvempänä kuin eilen.
                                     Enkä tiedä selviänkö tästä yöstä.
                               Vai löydänkö itseni pesuhuoneen nurkasta tärisemästä, silmät itkusta turvonneina ja ääni kadonneena.

                   Älä jätä minua yksin..

tiistai 26. elokuuta 2014

113. Ajatuksia väreistä, ihmisistä, ajatuksia edes jotain

Kynteni kaipaavat ihoasi kuten minä kaipasin sinua tänä aamuna kun ikkunat alkoivat mennä huuruun sadeusvan pyyhkiessä ylitse pienen kylämme. Syvimmät syvyyteni, nurkkani, mutkani kaipaavat sanojasi, niin kuin kellastuvat lehdet kaipaavat edes pientä valon sädettä lämmittämään.
      Hiljaisuudessa kaipaan hiljaisuuttasi
                                 äänien seasta koitan löytää sinun äänesi, naurusi.
 mutta kaikki vain vajoaa pimeään pohjaan, kaikki muuttuu tuhkaksi ja katoaa kylmyyden tieltä. Ja minua pelottaa se, että olen voimaton estämään sitä tulemaan minunkin luokseni, minun sisälleni. Ei, minä tiedän, että se hiipii sinne, varoittamatta. Ensin se tuntuu kuumalta, niin kuin se jää jota painoit ihooni kauan, sitten se pakottaa minut pysähtymään, jotta pimeys pääsisi kietoutumaan ympärilleni.
                 Ei se prosessi niin kovinkaan vaikea ole,
                                  ne tuntevat minut liian hyvin.
      Kylmyys, joka kalvaa sieluani. Saa varpaani palelemaan ja käsivarteni sinertämään kuin verisuonissani virtaisi syanidia.
                Ja vanha ystäväni Pimeys.
                                     joka kietoo kätensä turvallisesti ympärille, hymyilee irvokkailla hampaillaan ja syö hitaasti lihaksiani, ajatuksiani, värejä. Kaikkea missä roikun, jotta pysyisin kiinni tässä hetkessä, tässä maailmassa.
Mutta ne eivät tiedäkkään, että olen löytänyt auringon, joka paistaa jopa minun luokseni asti. Auringon, joka paistaa pilvien alapuolella, se hymyilee ja nauraa ja minä sulan, joka kerta yön pimeydessä sen ääneen.

Termit, sanat, kielioppisäännöt, menetelmät sulautuvat yhdeksi mössöksi. Haluaisin kovasti selittää tätä tunnetta, kuinka ajatukseni eivät olekaan enää ääriviivoja, kuvia, valoa ja varjoja, kirkkaita värejä. Vaan se on harmautta, tasapaksua harmautta ja monotonista luetteloa. Ei kiljahduksia, ei itkua eikä naurua, ei kaikkea mitä minä olen aina ennen ollut. Vaan järjestelmällistä, kuollutta, tylsää tietoa. Toivon vain kovasti, että kuukauden päästä saan taas kadottaa tämän kaiken päästäni pois ja huokaista helpotuksesta, kun seuraava harmaus on tiedossa vasta puolen vuoden päässä. Ehkä ennen sitä saan kerättyä tarpeeksi värejä, että voin hymyilläkin lukiessani moolimassoista.

Itselleni:
ps. Anteeksi, että olen kadottanut inspiraation. Anteeksi, että olen kadonnut massaan ja koitan vain löytää sameasta joesta edes yhden kiven, jolla heittää itseäni päähän, jotta tokenisin tästä transista. Koita pärjätä vielä hetki, sinä olet vahva.
                           Eikä kuukausi ole niin pitkä aika.

tiistai 19. elokuuta 2014

112. Tähti express

                     Pimenevässä yössä,
           päälläni paksu villatakki ja alushousut,
                             kylmissäni kulmat kurtussa mietin,
      kun tähtitaivas kirkastuu entisestään
                                         pääsenkö luoksesi parilla lantilla sarkasmia ja setelillä sääliä
                                  tähdenlennon kyydissä puoli tuhatta kilometriä
                                                                                ihan vain, että voisin
                                                                                           hakea sinut viereeni nukkumaan                                                                                                  

sunnuntai 17. elokuuta 2014

111. Salaviesti

Hiilet korkeilla poskipäillä, kurkussa surraava sirkkeli
               heikotus, päänsärky,
            enkö olekkaan kuolematon, vaikka tiedänkin olevani hullu
juuri tällä hetkellä
                                                     kaipaisin sinua
                                                             sanojasi, parantavaa henkäystäsi,
                  sillä ilman sinua, minä sairastun ihmiskunnan vitsauksiin
                                                         kaadun voimattomana tiedottomana siitä, 
                                                                                                 ikävöitkö sinä edes minua, 
                              vaikka siitä on niin kauan kun viimeksi kuulit ääneni
  mutta se on erilainen nyt, 
                            syystuulien kulkiessa yli metsien 
                                         minun ääneni katoaa sen mukana, syvälle syystuulen pussukkaan
                jota se kantaa ylpeänä mukanaan saavutuksestaan, 
                                              ylpeänä äänistä, jotka se kerää, kun ei osaa itse puhua 
Jäljelle jäi vain suusta ulos hyökyvä usva, ohut vihellys kun hengitän
                                                                             onkohan minulla kuumetta, hourailenko?

                                                               Ei sillä väliä, sillä tällä hetkellä
                                                                                             olkoonkin sitten kuumeessa tai horkassa
                                            tarvitsen
                                                     sinua
                                                             enemmän kuin koskaan ennen.
ps. minuun sattuu. 

torstai 14. elokuuta 2014

110. Ollaanko yhdessä meri

Sinisen elämän hyökyessä rantakivikkoon,
              olisitko minulle majakka myrskyssä,
                                                             estämässä minua ajautumasta liian kauas ulapalle
       olisitko minulle airot,
                         joilla voisin soutaa luoksesi peilityyntä pintaa pitkin
               kun tuuli ei henkäisekkään avunantoaan
Oltaisiinko yhdessä meri, 

                      oltaisiin kaikkialla,
                                                                  kahdestaan
                                         niin, että jokainen näkisi meidät
                                                                                 puhuisi suuresta sinisestä
                                               
                                                              ja horisonttiin katoavista punaisista kajastuksista,
                                                                                        suudelmistani sinun korvanjuuressa.

torstai 7. elokuuta 2014

109. Paljon kerrottavaa

            Tämä on sinulle
                                       lue tarkkaan, minulla on paljon sanottavaa

                     Minä makasin koko yön parvekkeella ja mietin sinua













                                                               


                                                     Enkä tiedä mitä minun pitää tehdä.
                                                                                                 Enemmän sanoisin, jos olisit täällä.
                                   Sillä puhun sormillani, huulillani paremmin.

keskiviikko 6. elokuuta 2014

108. Perhosefekti

Unessa hiljaisuus, metsien yli hyökyvät aallot
                               raikas, puhdas kevyt ilma hengittää
                                                                              olisinpa lintu, tai edes perhonen
              ja kun räpäyttäisin kultakirjailtuja siipiäni,
                               kaatuisivat vuoret toisella puolella maapalloa
                                                              hukkuisivat suurkaupungit tulviin
      tähdet tippuisivat taivaalta, hakaten kimmeltävää sadettaa vasten maanpintaa
                           juuri siellä, missä minä nostan huulilleni elämän eliksiirin
                                                                             ja huuhdon pimeyden maksastani, keuhkoistani
 Aamuöisessä odottavassa hämäryydessä,
                               minä hengästyisin elämästä
                   ja hymyilisin taivaankannen tähdille, sillä tiedän, että kaikki tämä
                                                                 tapahtuu jossain aivan muualla
                                                                                                kaikki tämä
                                      on minulle annettu palkinto,
                                                            ja minä olen voittaja.

maanantai 4. elokuuta 2014

107. Kesämuistelmia

Kesä valui nopeammin sormien välistä kuin hiekka, työ vei päivistä suurimman osan kadoksiin ja loput ajasta yritin tehdä jotain mieleenpainuvaa, teinkö sittenkään?
Koska hetket, muistot ja muuten vain mielikuvat ajoista ovat minulle tärkeitä, mietin, että ehkä voisin jakaa teille asti tämän kesän kokemukset pienen listan muodossa.      

      Kesäkuu

○ Muutin ensimmäistä kertaa omaan asuntooni, ajatukset kämpästä ja yksinäisyydestä (rauhasta) tuntuivat tällöin ihanalta, hetkeä myöhemmin ahdisti ja itketti kovasti. Onneksi sain usein vieraita.
○ Pidimme pienessä piirissä pikku tuparit. Tuparilahjaksi ananas ja tequilaa. Viikonloppuvieraaksi sain etelästä serkkuni ja tuntui mukavalta kulkea minne halusi, milloin halusi.
○ Juhannuksena saareen veneellä loistoporukan kanssa, viikonloppu täynnä naurua, iloa ja kauniita auringonnousuja. Itkin ensimmäistä kertaa K:lle puhelimessa ja kuuntelin jo kylmenneessä saunassa aamu neljältä hänen kertomuksia siitä kuinka hän pitää minusta koko ajan enemmän. Hiivin aamulla sänkyyn enkä meinannut saada unta, elämä tuntui olevan liian kaunista.
○ Vietin aikaa ystävieni kanssa, juttelin syvällisiä ja löysin uuden lempibändini sekä kauniin soittimen. 
○ Työt olivat vielä  kivaa, sain hoitaa ja kastella kukkia. 

     Heinäkuu

○ Sain vieraita etelästä uudelleen, serkkuni ja tämän poikaystävä tulivat vierailemaan viikonlopuksi, joka meni hyvin kosteissa merkeissä. Yöllä puhuin puhelimessa K:n kanssa ja keinuin uimarantamme verkkokiikussa valkoviiniä juoden. 
○ Olavi Uusivirran keikalla humaltuneena uudemman kerran valkoviinistä, laulettiin ja kiljuttiin äänemme käheiksi kylämme joka vuotisissa porsas-juhlissa. Menimme luvattomasti backstagelle juttelemaan Olaville, saimme nimmarit ja selfiet. Hymyilytti. Todella paljon. Seuraavana päivänä ojensin nimmarilla varustellun Olavin uusimman levyn konffista päässeelle rakkaalle ystävälleni ja pistin hänet itkemään. Kakku oli hyvää ja kesä tuntui oikeasti olevan kesä. 
○ Työt vaihtuivat raiskaiksi, pelkäsin henkeni edestä paahtavan auringon alla, että palan ja kuolen pellolle haran ja paarmojen sekaan. 
○ Ajelin kuskina ja tanssin baarissa selvinpäin, tiedostin liikaa ja huomasin huolehtivani liikaa. Aamulla nauratti toisten krapula.
○ Työt loppuivat, sain yhden päivän aikaa jännittää ja shoppailla äidin kanssa ennen kuin K tuli bussilla tänne. Bussi saapui vähän ennen kahdeksaa ja toi mukanaan hermostuneen suloisimman näyn, jonka olin koskaan nähnyt. Hymyilytti, tuijotutti, mutta ensimmäisenä sain käskyn olla katsomatta, K oli yhtä pientä hämmentynyttä paniikkista vyyhtiä. Ensimmäinen ilta kului punastellessa, liikahtamatta, kunnes ystäväni pyysi meitä uimaan, K oli edelleen paniikissa. Minä vapauduin kun pystyin olemaan avoin ystävieni seurassa, ilta meni uimisen jälkeen hyvin. Yöllä jännitys vapautui lopulta pimeydessä kokonaan ja loppu viikko kului liian nopeasti. K rakastui lampaisiin. Minä taisin ******** häneen. 
○ Viimeisen viikon heinäkuusta vietin lapissa Saariselällä. Maanantaina jäähyväiset olivat tuskalliset ja aamun kiiressä en edes kerinnyt katsoa häntä kunnolla niin että nyt muistaisin kaiken sen hymyn. Muistan vain kuinka se sai minutkin hymyilemään. Viikko lapissa kului nopeasti vaeltaen tuntureilla, erämaassa ja vieraillessa museossa. Saamelaisten mytologia ja kulttuuri on kaunista ja toisinaan vain jäin miettimään, minne me olemme kadottoneet omaleimaisen tapamme valmistaa tavaroita.

Nyt odotan vain syksyä, viileitä pohjoisen tuulia ja vesisateita. Haluan käpertyä villaisiin vaatteisiin teekupposen ääreen ilman, että hiki valuu ohimoita pitkin. Ehkä odotan syksyä muunkin takia, ehkä kun olen jaksanut tarpoa taas yhtien kirjoitusten läpi, saapuu taas bussi ja saapuu taas onni. En jaksaisi odottaa, ikävä on liian suuri ja sänky liian tyhjä ja kylmä. 

lauantai 2. elokuuta 2014

106. Sinä

Onnenkiemuroita, sellaisia hyvin hankalia, pistäviä
        vatsaa vääntäviä, tiedättekö?
                                             Hiljaisia öitä sinun sylissäsi, hidas hengitys korvan juuressa.
   Liian nopeita päiviä, mutta silti kerkeän olla onnellinen
                                                      hymyillä sielulla ja herätä aamuisin kosketukseesi
Välimatka ravistelee suudelman rippeet iholta,
                    kovin hiljaisessa asunnossa tuijotan sänkyä, koitan niellä itkuani
        Sinua minä shippaan ja todella lujaa.
Enkä tiedä osoittaako kompassini etelään vai pohjoiseen, se pyörii vimmatusti.
                      huutaa, josko voisin lopettaa jahkailun
                                               se tietää, että olisin onnellinen kanssasi, mutta jopa silloin, kun huulesi tekevät polkua iholleni, minä katoan pimeyteen, pohjoiseen, kylmyyteen.
                           Enkä minä haluaisi kadota. Haluaisin, että kompassini pysähtyisi sinuun, vain sinuun
            mutta olen yhtä valmis kuin maasta kaivettu rautakimpale, ja minua pelottaa, että terävät kulmani pistävät myös sinua.

Olisitko minulle paimen, joka kevään tulvasulien jälkeen vaeltaisit luokseni nunnaluostariin tuomaan villaa, viemään minut haureuksien teille kerran vuodessa?
                  Se ei haittaisi minua, sillä minusta tuntuu, että sinä olet minun jumalani.
 Ollaan vain hiljaa jooko?
                      Minä haluan oppia elämään taas tämän tunteen kanssa, tämä on uusi ja tämä on vanha.
Ja tämä murskaa minut,
                         sillä joka päivä huomaan, kuinka haluan sinua enemmän.
                                                                                         Hiukan enemmän kuin eilen.
Ainiin unohdin kertoa, 
                syksy on tulossa, ja minä hymyilen, villapaidat tuntuvat ihanille. 
       Lapin vesisateet saavat minut hyvälle tuulelle, ehkä minulla onkin vielä mahdollisuus selvitä pimeydestä
Tai ainakin siitä kylmyydestä, sillä sydämeni roihuaa villinä. 
                                                        Tätäkö se oli, se kun tuntee olevansa jonkun.