111. Salaviesti

Hiilet korkeilla poskipäillä, kurkussa surraava sirkkeli

               heikotus, päänsärky,

            enkö olekkaan kuolematon, vaikka tiedänkin olevani hullu

juuri tällä hetkellä

                                                     kaipaisin sinua

                                                             sanojasi, parantavaa henkäystäsi,

                  sillä ilman sinua, minä sairastun ihmiskunnan vitsauksiin

                                                         kaadun voimattomana tiedottomana siitä, 

                                                                                                 ikävöitkö sinä edes minua, 

                              vaikka siitä on niin kauan kun viimeksi kuulit ääneni

  mutta se on erilainen nyt, 

                            syystuulien kulkiessa yli metsien 

                                         minun ääneni katoaa sen mukana, syvälle syystuulen pussukkaan

                jota se kantaa ylpeänä mukanaan saavutuksestaan, 

                                              ylpeänä äänistä, jotka se kerää, kun ei osaa itse puhua 

Jäljelle jäi vain suusta ulos hyökyvä usva, ohut vihellys kun hengitän

                                                                             onkohan minulla kuumetta, hourailenko?

                                                               Ei sillä väliä, sillä tällä hetkellä

                                                                                             olkoonkin sitten kuumeessa tai horkassa

                                            tarvitsen

                                                     sinua

                                                             enemmän kuin koskaan ennen.

ps. minuun sattuu.