120. Onko pakko nukkua?
Hiljaisuudessa äänet naksahtelevat lähempänä korvaa etkä sinä ole vieressäni silittämässä unisena hiuksiani, kun suustani pääsee ahdistunut henkäys. sinä olet kaukana ja yön pimeyden kädet silittelevät minua sinun sijasta. Mutta minä en pidä niistä käsistä, minä en pidä niiden aiheuttamista kylmistä väreistä enkä siitä kuinka sydämeni hakkaa kovemmin. Enkä enää vaivu uneen niin kuin tarinoissa, runoissa kerrotaan Astelen uneen portaita pitkin, joista ensimmäisten parin sadan aikana mietin nurkassa väijyvää hahmoa tai pimeydessä tuijottavia. Seuraavat viisikymmentä porrasta hengitän raskaasti, näen oikeasti hahmot. Sitten nytkähdän takaisin hereille - tai melkein, huudan ja haukon henkeäni paniikissa, sinä olit siinä aivan juuri äsken, missä olet nyt? Valo sammuu itsestään jossain vaih